Historian havinaa: HJK voitti ensimmäisen naisten Suomen Cupin finaalin vuonna 1981

Naisten puolella ensimmäisen kerran Suomen Cupin mestaruudesta pelattiin vuonna 1981. HJK eteni finaaliin kaadettuaan välierissä Turun Palloseuran lukemin 4–1. TPS laittoi ensimmäisellä jaksolla kovasti kapuloita Klubin rattaisiin, mutta HJK:n puolustus libero Sole Hartikaisen johdolla oli rautaa. Toinen jakso oli HJK:n näytöstä ja joukkue eteni finaaliin, jossa vastaan asettui Kemin Into. 

Ottelu pelattiin lauantaina 23. toukokuuta Helsingin Pallokentällä. Ottelun erotuomarina toimi meritoitunut ja kokenut Rauno Munukka.  

– Siinähän sitä pelattiin, stadionin tornin alapuolella. Palloa potkittiin ykköskentällä, lähempänä Paavo Nurmen patsasta. Silloin siinä oli nurmikko, Munukka muistelee.  

HJK mestariksi pitkän kaavan kautta 

Ensimmäisestä naisten Suomen Cupin finaalista on ehtinyt jo vierähtää yli 40 vuotta. Monet asiat ovat Munukaltakin jo painuneet unholaan, mutta monta asiaa on jäänyt mieleenkin. Hän muistaa, että todellisen jalkapallolegendan Aulis Rytkösen tytär Merja Rytkönen oli yksi Klubipelaajista. Pelaajia paremmin mieleen on jäänyt ottelun jännittävä loppuratkaisu.  

– Ottelu oli pitkä, eikä paremmuus meinannut selvitä millään. Siinähän kävi niin, että peli oli ensin 0–0, sitten meni jatkojutuille ja vielä rankkarikisaan. Lopulta sitten HJK voitti rangaistuspotkupisteestä lukemin 4–3, Munukka kertoo. 

HJK:n tähtipelaajia ottelussa olivat välierissäkin loistanut varma libero Sole Hartikainen sekä juuri Munukankin mieleen jäänyt Merja Rytkönen (nyk. Laine). Rangaistuspotkukilpailussa Klubin sankariksi nousi Hanna-Mari Sarlin, joka iski viimeisenä laukojana pallon maaliin komeasti yläriman kautta.  

Vaikka naisten puolella jalkapallon arvostus ei vielä vuonna 1981 ollut samaa luokkaa kuin nykypäivänä, paikalle oli saapunut ensimmäistä Suomen Cup -finaalia seuraamaan 265 maksavaa katsojaa. Tunnelma Pallokentällä oli hyvä. 

– Väkeäkin oli paikalla, vaikka ei tietysti siinä mittakaavassa kuin nykyisin. Kyllä parisataa ihmistä sai aikaan jonkinmoisen älämölön. Muistan, että kyllä siellä Kemistäkin asti oli katsojia, Munukka muistelee.  

Erityinen kokemus myös erotuomarille 

Munukka muistaa edelleen, että vuoden 1981 finaali oli hänelle 758 jalkapallo-ottelu tuomarina. Luvussa on mukana sekä avustavana tuomittuja pelejä että tuomarina toimittuja pelejä. Finaali oli kuitenkin hänelle hyvin erityinen ottelu. 

– Se oli minulle kunniatehtävä päästä viheltämään finaalia. Tietysti tavallaan se oli jalkapallo-ottelu muiden joukossa, mutta olihan se silti jännä juttu minulle nuorena poikana, vaikka jo 11 vuotta olin pelejä viheltänyt, Munukka myöntää.  

Naisten finaalin tuomaroinnin arvoa Munukalle korostaa se, että hän nykyään yksi harvoista ihmisistä, jotka ovat tuomaroineet sekä naisten että miesten finaalin.  

– Sekin on hienoa, että olen päässyt viheltämään sekä naisten että miesten finaalin. Tämä ei nykypäivänä enää juuri ole mahdollista, hän kertoo. 

Hieman Munukkaa harmittaa, että hän ei muista ketkä jakoivat ensimmäisen finaalin tuomaroinnin kunnian hänen kanssaan. Hän kuitenkin muistaa, että kaiken kaikkiaan finaalin viheltäminen oli upea kokemus.  

– En valitettavasti enää muista, ketkä olivat tuomaroimassa kanssani. Muistan kuitenkin, että aurinko paistoi ja kivaa oli, Munukka päättää.