Helmarit vauhdissa seurajoukkueissaan ennen MM-karsintoja

Osa Helmareiden pelaajista oli vielä tositoimissa maailman jalkapallokentillä ennen kuin siirtyivät maajoukkueen pariin tulevia MM-karsintoja silmällä pitäen.

Helmarit palaavat taas maajoukkuepaitaan.Kuva: Ⓒ SPL / Juha Tamminen /Juha Tamminen

29.8.2022 klo 17:19

Jenny Danielssonin vahva alkukausi Rangersissa sai jatkoa, kun joukkue nappasi viime viikolla kaksi voittoa. Ensin kaatui Hearts 2-0 Danielssonin tullessa toiseksi puoliajaksi kentälle.

Viikonloppuna Danielsson teki kaksi maalia Rangersin voittaessa Hamilton Academicalin 5-0. Danielsson pelasi täydet minuutit.

Damallsvenskanissa Ria Ölingin FC Rosengård nappasi kaksi voittoa kahdesta kärkikamppailusta. Viikolla kaatui viime kauden hopeajoukkue Häcken 2-0 (2-0) Ölingin urakoidessa koko ottelun.

Viikonloppuna kaatui sen sijaan sarjakakkonen Linköping 1-0 (0-0). Öling merkkautti jälleen koko ottelun ja Olga Ahtinen otettiin vaihtoon 84. minuutilla.

Anna Tamminen piti maalinsa puhtaana jo kolmannessa peräkkäisessä ottelussa, kun Hammarby voitti Umeån 3-0 (1-0). Eva Nyström pelasi ottelussa 82 minuuttia. Umeån riveistä Anni Miettunen, Emma Santamäki ja Henna Honkanen olivat avauskokoonpanossa Katariina Kosolan ja Vilma Koiviston tullessa kentälle vartti ennen loppua. Miettunen tuli vaihtoon samaan aikaan Nyströmin kanssa. Voitolla Hammarby nousi neljänneksi. 

Jutta Rantala ja Linda Sällström pelasivat koko ottelun Vittsjön päätyessä 1-1 (0-0)-tasapeliin Kalmaria vastaan.

Elli Pikkujämsä, Heidi Kollanen ja Amanda Rantanen joutuivat pettymään, kun Örebro hävisi Piteålle 0-1 (0-0). Rantanen sai vastuuta 66 minuuttia ja Pikkujämsä sekä Kollanen pelasivat koko pelin.

USA:n NWSL-liigassa Natalia Kuikan Portland Thorns pelasi viime viikolla kahdesti häviten molemmat ottelut. Ensin North Carolina Courage oli kotonaan vahvempi 3-1 (1-0) Kuikan tullessa tauon jälkeen kentälle.

Viikonloppuna Kuikka palasi avauskokoonpanoon, mutta San Diego Wave haki pisteet Portlandista 2-0 (2-0)-voitolla. Kuikka otettiin muutama minuutti ennen loppua vaihtoon.

Italiassa sarjakausi saatiin käyntiin ja Nora Heroum pelasi koko pelin, mutta Parma taipui Inter Milanon vieraana 1-4 (0-2).

Helmareiden MM-karsinnat jatkuvat torstaina Irlannin vieraana. Tiistaina 6.9. Ruotsi saapuu Tampereelle. Lipun otteluun voit hankkia täältä.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit