Maajoukkueet

Helmareille kirvelevä tappio Irlannissa

Helmarit haastoi Irlannin torstai-iltana Dublinissa tärkeässä MM-karsintaottelussa. Suomi tarvitsi ottelusta kolme pistettä pitääkseen mahdollisuudet MM-jatkokarsintapaikkaan vielä omissa käsissään.

Jutta Rantala kuljettaa palloa.

Uudistunut naisten A-maajoukkue kohtasi Irlannin.Kuva: Juha Tamminen

1.9.2022 klo. 22:53

Päävalmentaja Marko Saloranta oli asettanut Helmarit 4-3-1-2 -muodostelmaan, jossa Jutta Rantala pelasi Linda Sällströmin kärkiparina. Heidi Kollanen ja Olga Ahtinen pelasivat keskikentällä Eveliina Summasen vieressä puolustuksen ollessa EM-kisoista tuttu neljän linja.

Helmareiden avauskokoonpano Irlannissa.

Helmareiden avauskokoonpano Irlannissa.

Loppuunmyyty Tallaght Stadium oli ottelun alkuhetkillä hiljainen, kun Suomi piti palloa. Ria Öling vapautti Kollasen boksissa heti kahden minuutin jälkeen, mutta Irlannin puolustus pääsi Kollasen syötön eteen viime hetkellä. Seuranneessa kulmapotkussa Anna Westerlund pääsi laukomaan läheltä. Irlanti pelasti pallon maaliviivalta ja välttyi aikaiselta takaiskulta.

Helmarit hallitsi ottelua vahvasti, ja uuden valmennusjohdon Suomen hyökkäyspeliin tuomat elementit olivat selvästi esillä. Suomi onnistui pitkissä hyökkäyksissä ja löysi Irlannin puolustusmuodon sisältä tiloja.

Seuraavaa maalipaikkaa saatiin kuitenkin odottaa 22. minuutille saakka. Öling pääsi leikkaamaan keskelle ja laukomaan 16-alueen rajalta pitkän hyökkäyksen päätteeksi. Keskelle suuntautunut laukaus oli helppo torjuttava Courtney Brosnanille.

Irlanti onnistui luomaan ensimmäisiä puolittaisia maalipaikkoja Suomen maalille 25 minuutin kohdalla. Helmareiden puolustus onnistui selvittämään emäntien vaaralliset erikoistilanteet. Toisessa päässä Sällström oli lähellä avausmaalia Kollasen keskityksen jälkeen. Pallo pomppi lopulta kahden Irlannin puolustajan kautta ohi maalin.

Ottelu jatkui Suomen hallinnassa, mutta vaarallisten maalipaikkojen luominen oli Helmareille haastavaa ensimmäisen jakson jälkimmäisellä puoliskolla. Irlanti loi vielä jakson lopussa painetta Suomen maalille. Tinja-Riikka Korpela joutui ensimmäisen kerran torjuntatehtäviin, kun Denise O'Sullivan pääsi puskemaan läheltä. Myös Heather Payne pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta Korpela venyi jälleen torjuntaan. Tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Irlannin ja Suomen pelaajat kamppailevat pallosta.

Helmarit hallitsi peliä ensimmäisellä jaksolla, mutta maali jäi syntymättä.Kuva: Juha Tamminen

Toinen puoliaika

Irlanti oli lähellä avausmaalia toisen jakson alussa, kun pitkä sivurajaheitto aiheutti Suomen puolustukselle haasteita. Kapteeni Korpela venyi huipputorjuntaan ja piti Helmareiden maalin vielä puhtaana.

Sällström pääsi laukomaan 50. minuutilla, mutta maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijän veto jäi pehmeäksi, ja Brosnan onnistui torjunnassaan. Ottelun avausmaali syntyi 54. minuutilla. Irlanti lähetti vapaapotkun kaukaa maalille, ja Lily Agg puski pallon Suomen verkkoon.

Irlanti sai peliä hallintaansa maalinsa jälkeen, ja Helmareilla oli haasteita kirin käynnistämisessä. Payne pääsi laukomaan läheltä 66. minuutilla, mutta Korpela torjui. Suomi teki taktisia muutoksia ja Saloranta vaihtoi kentälle Sanni Franssin sekä Jenny Danielssonin.

Helmarit sai vietyä pelin painopisteen Irlannin päätyyn, mutta viimeisen linjan murtaminen oli suomalaisille vaikeaa. Helmareiden maalipaikat olivat harvassa – Brosnan torjui Koiviston kovan laukauksen 82. minuutilla.

Kotijoukkue onnistui tappamaan pelin temmon ja pelaamaan aikaa ottelun viimeisillä minuuteilla. Lisäajalla Koivisto oli vielä lähellä kurottaa palloon maalin edessä Ahtisen keskityksen jälkeen, ja hetkeä myöhemmin Sällströmin pusku painui ohi. Ottelu päättyi lopulta Irlannin voittoon lukemin 1-0.

Tappion myötä Suomella ei ole enää mahdollisuuksia MM-jatkokarsintapaikkaan oikeuttavaan lohkon toiseen sijaan. Helmarit kohtaa MM-karsintojen päätösottelussa Ruotsin Tampereella Ratinan Stadionilla tiistaina 6.9. Hanki lippusi otteluun täältä >>

Irlanti - Suomi 1-0 (0-0)
54' Lily Agg 1-0

Suomi:

23 Tinja-Riikka Korpela (C)
2 Elli Pikkujämsä >> 74' Jenny Danielsson
4 Ria Öling
5 Emma Koivisto
8 Olga Ahtinen
14 Heidi Kollanen >> 67' Sanni Franssi
15 Natalia Kuikka
16 Anna Westerlund
18 Linda Sällström
20 Eveliina Summanen
22 Jutta Rantala

Helmarit

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit