Maajoukkueet

Helmareiden MM-karsinnat päättyivät tappioon

Suomi kohtasi Ruotsin tiistaina MM-karsintojen päätösottelussa Tampereella.

Jenny Danielsson taisteli pallosta Nathalie Björnin kanssa.

Jenny Danielsson taisteli pallosta Nathalie Björnin kanssa.Kuva: Juha Tamminen

6.9.2022 klo. 20:54

Suomi lähti otteluun lähes samalla kokoonpanolla kuin Irlannissa viime torstaina. Ainoana muutoksena Jenny Danielsson nousi avauskokoonpanoon hyökkääjäksi Linda Sällströmin rinnalle.

Helmareiden avauskokoonpano Ruotsia vastaan.

Helmareiden avauskokoonpano Ruotsia vastaan.

Tunnustelevasti alkaneen ottelun ensimmäinen huippupaikka syntyi 10. minuutilla. Kosovare Asllani pääsi ohjaamaan läheltä, mutta Suomen kapteeni Tinja-Riikka Korpela venyi huipputorjuntaan. Suomi ei päässyt uhkaamaan FIFA-ranking kolmosen maalia ottelun ensimmäisen vartin aikana.

Ruotsi siirtyi johtoon, kun kellossa oli 17 minuuttia. Suomen pidempi pallonhallinta päättyi menetykseen ja Stina Blackstenius pelattiin läpiajoon. Hyökkääjä viimeisteli Korpelan kautta takakulmaan, ja Helmarit joutui takaa-ajoasemaan.

Suomi oli kuitata avausmaalin heti seuraavasta hyökkäyksestä, mutta Heidi Kollasen syöttö ei saavuttanut maalilla vapaana ollutta Sällströmiä. Emma Koiviston kaukaa lähtenyt laukaus oli helppo torjuttava Jennifer Falkille 23. minuutilla.

Seuraavaksi Danielsson pelasi Sällströmin läpi. Falkin jalkatorjunta pysäytti varmalta näyttäneen tasoitusmaalin. Ruotsi tuplasi johtonsa juuri ennen puolta tuntia. Lina Hurtig pääsi kuljettamaan vapaasti Suomen puolustusta kohti ja laukoi pallon tyylikkäästi Helmareiden verkkoon.

Danielsson oli lähellä päästä jatkamaan Ria Ölingin laukauksen Ruotsin verkkoon 32. minuutilla. Heti perään Sällström aiheutti Falkille vaikeuksia takatolpalle suuntautuneella keskityksellä, mutta ruotsalaisvahti selvitti tilanteen. Fridolina Rolfö oli lähellä kasvattaa Ruotsin johdon jo kolmeen. Suomen onneksi laituri ei onnistunut viimeistelemään avopaikasta.

Eveliina Summanen joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia ensimmäisen jakson lopussa. Vaihdosta kentälle tullut Emma Peuhkurinen teki A-maajoukkuedebyyttinsä. Öling pääsi 45. minuutilla vielä hyvään vetopaikkaan, mutta vieraiden puolustus onnistui blokkaamaan laukauksen. Tauolle lähdettiin Ruotsin kahden maalin johdossa.

Päävalmentaja Saloranta teki tauolla kaksi vaihtoa: Natalia Kuikka ja Kollanen jättivät kentän debytantti Emmi Sirenin ja Amanda Rantasen tullessa vaihdosta sisään. Peli haki uomiaan toisen jakson alussa ja molemmat joukkueet tekivät useita vaihtoja.

Danielsson pelasi pallon linjan taakse Emma Koivistolle juuri ennen tunnin täyttymistä, mutta Falkin onnistunut vastaantulo pysäytti Suomen. Seuraavaksi Korpela pysäytti Rebecka Blomqvistin maalintekoyrityksen.

Ruotsi osui kolmannen kerran 63. minuutilla. Linda Sembrandt puski pallon maaliin kulmapotkusta. Vain viisi minuuttia tästä ja pallo oli jälleen Helmareiden maalissa. Tällä kertaa maalintekijänä oli Blomqvist.

Vaihdosta kentälle tullut Sanni Franssi oli vapauttaa Sällströmin läpiajoon, mutta Ruotsin puolustus ehti jälleen väliin. Ruotsi hallitsi ottelua vahvasti myös toisella jaksolla, ja kotijoukkueen paikat olivat vähissä.

Helmarit onnistui luomaan pienoista painetta vastustajan maalille ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Ruotsin tiivis puolustus kuitenkin kesti Suomen keskitykset. Rolfö viimeisteli vielä viime sekunneille loppulukemiksi 0-5. Ottelu ja Suomen MM-karsinnat päättyivät lopulta selvään tappioon.

Suomi - Ruotsi 0-5 (0-2)
17' Stina Blackstenius 0-1
29' Lina Hurtig 0-2
36' Linda Sembrandt 0-3
68' Rebecka Blomqvist 0-4
90+2' Fridolina Rolfö 0-5

Suomi:
23 Tinja-Riikka Korpela (C)
2 Elli Pikkujämsä
4 Ria Öling
5 Emma Koivisto
8 Olga Ahtinen
13 Jenny Danielsson >> 62' Sanni Franssi
14 Heidi Kollanen >> 46' Amanda Rantanen
15 Natalia Kuikka >> 46' Emmi Siren
16 Anna Westerlund
18 Linda Sällström >> 81' Jutta Rantala
20 Eveliina Summanen >> 40' Emma Peuhkurinen

Helmarit

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit