Heinäkuun UEFA A -malliryhmäleiri päätökseen Eerikkilässä

Pojissa mukana oli sekä 2006 että 2007 syntyneitä pelaajia. Kaikki mukana olleet tytöt olivat ikäluokkaa 2007.

UEFA A -malliryhmäleirin finaali.Kuva: Palloliitto

9.7.2022 klo 12:09

Leiri järjestettiin Eerikkilässä 4.-8. heinäkuuta. Mukana oli noin 160 pelaajaa, 80 poikaa ja 80 tyttöä. Kummatkin jaettiin neljään joukkueeseen, joita kutakin valmensi 3-4 hengen UEFA A -valmentajakurssilaisesta koostettu valmennustiimi.

- A-kurssilaisemme valmentavat heitä ihan alusta saakka. He luovat joukkueille pelifilosofian ja -ideologian, alkavat rakentaa sitä viikon aikana nollista, kertoo leirillä mukana ollut Palloliiton huippu- ja nuorisovaiheen asiantuntija Jani Honkavaara.

Viisipäiväisellä leirillä joukkueiden päivät olivat hektisiä: aamulla harjoitus, illalla peli. Kaikki pelit videoitiin, ja valmentajakurssilaiset saivat palautetta sekä harjoituksesta, ottelupalaverista, ottelun aikaisesta reagoinnista että myös ottelun aikaisesta tiimityöskentelystään.

- On katsomovalmentajat, apuvalmentaja ja vastuuvalmentaja. Kutsuisin tätä viikkoa eräänlaiseksi “minikaudeksi”. Viikon aikana kehitetään joukkueen pelaamista, ja perjantaina viikon päätteeksi kaksi joukkuetta pelaa finaalissa, Honkavaara kuvailee.

Poikien finaalissa pelasivat joukkueet A ja B. Joukkue A voitti lopulta rangaistuspotkuilla. Sitä valmensivat Eetu Kaipio, Lari Lummepuro, Juuso Kevari ja Miikka Innala.

Poikien joukkue A.Kuva: Palloliitto

Voittajajoukkue A juhlimassa.Kuva: Palloliitto

- Voidaan olettaa, että molemmissa on onnistuttu rakentamaan oikea joukkue lähes tyhjästä, Honkavaara kehuu.

- Tämä on tosi ainutlaatuinen tapahtuma, ei varmaan missään muualla kuin Suomessa järjestetä tällaista tapahtumaa.  Hyvä viikko, täynnä onnistumisia ja epäonnistumisia sekä valmentajille että pelaajille. On analysoitu, harjoiteltu ja pelattu, Honkavaara jatkaa.

Viikko on ollut hektinen ja raskas mutta palkitseva. Honkavaaran mukaan valmentajilla päivät ovat helposti 14-16 tunnin mittaisia.

- Jotkut tekevät vähemmän, jotkut vielä enemmän. Valmentajat ovat olleet tähän erittäin tyytyväisiä. Millaista tämä on ollut, kun täällä on oma joukkue, Honkavaara jatkaa.

Ennen kaikkea kyse on kuitenkin pelaajatarkkailutapahtumasta. 15-16 -vuotiaille pelaajille kyse on ollut tärkeästä näyttöpaikasta.

- Valmentajille jaettu myös kummipelaajat, joiden kanssa käydään henkilökohtaisia keskusteluja pelaajien kanssa, ja joista annetaan palautteet maajoukkuevalmentajalle. Pojissa Erkka V. Lehtolalle ja Kai Nyyssöselle sekä tyttöjen puolella Pekko Söderströmille, joka on täällä myös tarkkailemassa. Pelaajillekin tapahtuma on siis äärimmäisen vaativa mutta palkitseva, Honkavaara päättää.

Poikien joukkue D.

Poikien joukkue C.

Joukkue B.

Tyttöjen loppuottelussa kohtasivat joukkueet B ja D. Turnauksen voitti joukkue B valmentajineen Sinikka Itälinna, Biran Jeng ja Tero Honkanen.

Tyttöjen voittajajoukkue B.

Tyttöjen loppuottelu.

Tyttöjen loppuottelu.

Tyttöjen loppuottelu.

Tyttöjen loppuottelu.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit