Haaga-Helia käynnistänyt jalkapalloilijoille suunnatun opintopolun

Jalkapalloilijan opintopolku on 90 opintopisteen laajuinen koulutuskokonaisuus ja uraohjausohjelma, joka on aikataulutettu ammattiurheilun rinnalla tehtäväksi noin kahdessa vuodessa. Mukaan voi tulla myös urheilu-uran päätyttyä. Seuraava ryhmä aloittaa tammikuussa 2023.

Kuvituskuva.

Opintopolun ydin muodostuu uraohjauksesta, mentoroinnista sekä vahvasti työelämään linkittyvästä opiskelusta.

10.11.2022 klo 15:00

Opintopolun alkusysäys lähti Jalkapallon Pelaajayhdistyksen hallituksen jäsenen ja Huuhkajien Rasmus Schüllerin kautta, jonka jälkeen suunnittelutyö Haaga-Helian kanssa käynnistyi. Aikaisemmin käynnistynyt jääkiekkoilijoiden opintopolku toimi esimerkkinä nyt myös jalkapalloilijoille käynnistetylle polulle.

Vaikka jalkapalloilijan opintopolku on vasta käynnistynyt, on siitä saatu jo positiivisia kokemuksia opiskelijoilta. Yksi syksyllä 2022 opintopolulla aloittaneista opiskelijoista on Huuhkajien toppari Leo Väisänen.

– Jalkapalloilijan opintopolku on hyvä ratkaisu futareiden arkeen, sillä opiskelun tahtia pystyy säätelemään hyvin. Itselläni ainakin vapaa-aikaa riittää, ja on jo useamman vuoden ajan ollut fiilis, että vapaa-ajalla olisi kiva tehdä jotain hyödyllistäkin, Väisänen kertoo Haaga-Helian sivuilla.

Opintopolun ydin muodostuu uraohjauksesta, mentoroinnista sekä vahvasti työelämään linkittyvästä opiskelusta. Opintopolun aikana suoritettavien opintopisteiden määrä on mahdollista räätälöidä henkilökohtaisesti ja osallistuminen on mahdollista kokonaan virtuaalisesti etäyhteyksien kautta. Aikataulutettuja luentoja ei juurikaan ole, joten opintoja on mahdollista tehdä täysin oman aikataulusi mukaisesti.

Jalkapalloilijan opintopolun aikana kehitetään tärkeitä perustaitoja ja -osaamisia, jotka antavat hyvän pohjan myöhemmälle tutkinto-opiskelulle, esimerkiksi Haaga-Helian tradenomin tai liikunnanohjaajan tutkinnossa. Myös muut tutkinnot ovat mahdollisia. Haaga-Heliassa voit opiskella myös IT-tradenomiksi, medianomiksi tai restonomiksi.

Lue lisää: https://www.haaga-helia.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/sport-study-jalkapalloilijoiden-opintopolku-potkaistiin-kayntiin-syksylla

Lisää aiheesta

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit