Gnistan päätti KTP:n voittoputken

Tepsin sarjajohto kasvoi viikonlopun aikana.

Gnistan huudatti kotiyleisöään kahdella komealla osumalla.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

18.7.2022 klo 09:18

TPS – SJK Akatemia 2–1 (0–1)

SJK Akatemia siirtyi johtoon reilun vartin pelin jälkeen, kun Oliver Günes vapautti Jonathan Muzingan maalintekoon terävän vastaiskun päätteeksi. TPS hallitsi peliä avausosuman jälkeen, ja tasoitus oli lähellä 36. minuutilla – Daniel Rantasen kaukolaukaus kilpistyi kuitenkin ylärimaan.

Isäntien Anthony Annan oli tehdä 1–1-maalin toisen jakson alussa, ja varttia myöhemmin Demba Savage osui vieraiden tolppaan. Palkinto tuli lopulta 76. minuutilla Olli Jakosen puskettua tarkasti kulmapotkusta – vain pari minuuttia myöhemmin Kasper Hämäläinen antoi mainion syötön Simo Roihalle, joka nosti turkulaiset johtoon. Albijon Muzacilla oli vielä lopussa pari paikkaa, mutta lisäosumia ei nähty.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

MP – PEPO 2–1 (0–0)

PEPO:n Samu Suoraniemi pääsi tälläämään hyvästä paikasta jo kolmannella minuutilla, jolloin MP-vahti Aleksi Honka-Hallila vei kuitenkin pidemmän korren. Puolen tunnin kohdalla Jonathan Dunyin veti toisessa päässä niukasti ohi.

59. minuutilla Craig Hill torjui Joona Hiltusen vedon, mutta pari minuuttia myöhemmin maalivahti oli voimaton, kun Hiltunen pyssytti vapaapotkusta yläkulmaan. Muutama minuutti tästä Hiltunen laukoi toiseen yläkulmaan, tällä kertaa vasemmalla jalalla ja Juuso Liukkosen syötöstä. Lappeenrantalaiset tulivat maalin päähän vielä lopussa, kun Irfan Sadik osui Jeannot Esuan keskityksestä – MP:n johto kesti kuitenkin loppuun asti.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

PK-35 – FF Jaro 0–4 (0–3)

Vierasjoukkue oli toisella jaksolla erittäin tehokas – ilotulis alkoi neljännellä minuutilla Marcel Wargh’n osuttua Guillermo Sotelon sivuvapaapotkusta, ja varttia myöhemmin Severi Kähkönen puski pallon maaliin Jim Myrevikin mainion esityön päätteeksi. Myös ensimmäisen puolituntisen kolmas osuma syntyi päällä, kun Sotelo keskitti ja Alex Ramsay puski tarkasti. Sotelo oli tehdä avausjakson lopulla vieraiden neljännen, mutta ylärima pelasti Pallokerhon takaiskulta.

Viimeinen niitti tuli 73. minuutilla Emile Tendengin vapautettua Joni Remesahon läpiajoon – laituri viimeisteli komeasti maalin kattoon. Sotelo kolisutteli vielä myöhemmin toistamiseen ylärimaa.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti

EIF – JäPS 0–3 (0–1)

Kotijoukkueen Stanislav Efimov laukoi heti avausminuutilla vain niukasti ohi JäPS-maalin. Vierailla oli avauspuolikkaalla pari hyvää paikkaa, mutta Abdi Ayuub osui tolppaan ja Antti Ulmasen viimeistely pysähtyi Hemmo Riihimäen hienoon torjuntaan. JäPS siirtyikin johtoon vielä puoliajan lopulla, kun Aleksi Ristola hankki rangaistuspotkun ja upotti sen itse.

Antti Ulmanen kuritti toisen jakson alkajaisiksi vanhaa seuraansa, ja JäPS tuplasi johtonsa. EIF:n Simon Lindholm ja JäPS:n Ville Ahola olivat lähellä maalintekoa – lopulta illan kolmannesta vastasi Alieu Ceesay, joka oli kulmapotkun jälkitilanteessa ilmatilan herra. Lindholmilla ja Efimovilla oli paikat vielä lopussa, mutta Janne Laiho piti kiinni nollapelistään päätösvihellykseen asti.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

KPV – PIF 2–1 (2–0)

KPV:n Miika Kauppilan maalitehtailu jatkui 12. minuutilla, kun Charalampos Chantzopoulos syötti nuorukaisen läpi, eikä tämä erehtynyt. Vajaan puolen tunnin kohdalla Julius Järvinen antoi Kauppilalle mainion syötön, ja Kauppila tuplasi kotijohdon.

Kapteeni Gezim Voca vastasi vieraiden ensimmäisestä hyvästä laukauksesta, jonka eteen Sergey Lazarev kuitenkin venyi. Chantzopoulos puolestaan puski toisessa päässä hieman ohi PIF-maalin. Parikymmentä minuuttia ennen loppua Benjamin Heikkisen laukaus yllätti Lazarevin, ja Piffen nousi maalin päähän – venäläisvahtia ei ohitettu enää toista kertaa, joten pisteet jäivät Kokkolaan.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

IF Gnistan – KTP 2–1 (2–1)

Kotkalaisten Santeri Stenius osui heti joukkueen ensimmäisestä paikasta – 12. minuutilla syntynyt osuma oli näyte Steniuksen erittäin tarkasta laukauksesta. Hetkeä myöhemmin Stenius tykitti Gnistan-maalin tolppaan, ja kohta toisessa päässä nähtiin upea osuma, kun Maximo Tolonen paukutti tasoituksen.

Vajaan puolen tunnin kohdalla avausmaalin syöttänyt Mäkijärvi teki keskialueen riiston, ja Yoshiaki Kikuchi lähti nousuun – suoritus päättyi erittäin komeaan 2–1-osumaan. Toisella jaksolla Luca Weckström sekä Tolonen hakivat hanakasti isäntien kolmatta osumaa, mutta Anton Lepola teki pari mainiota torjuntaa.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit