Futsal: Futsalelämää ulkomailla - Jukka Kytölä OSA2

OSA 2 - Ciao kaikille lukijoille ja tervetuloa mukaani matkalle italialaisen Serie A -joukkueen Pesaron futsalkaudelle 2022-23. Tarkoituksenani on kirjoittaa blogipäivityksiä tälle sivustolle noin kerran kuussa enimmäkseen peliin sekä treenaamiseen liittyvistä jutuista - mielenkiintoisia taustaknoppeja toki unohtamatta.

Futsal elämää ulkomailla - Jukka Kytölä

Futsal elämää ulkomailla - Jukka KytöläKuva: FLS

1.11.2022 klo 09:58

Kuten edellisessä kirjoituksessani jo lupailinkin, aion tällä kertaa avata Italian Serie A:n seurajoukkueeni Pesaron puolustuspelaamisen strategiaa sekä siihen liittyviä sääntöjä. Keskityn lähtökohtaisesti yksilönä puolustamisen periaatteisiin, mutta sivuan myös joitakin kollektiivisen puolustuksen yksityiskohtia. Sisältö on rajattu niin sanotun avoimen pelin puolustamiseen eikä esimerkiksi päde sellaisenaan tilanteisiin, joissa vastustajalla on numeraalinen ylivoima - kuten nopeat transitiot 2v1 tai 3v2 - tai esimerkiksi lentävää maalivahtia vastaan puolustamiseen 4v5. Myös puolustuspään erikoistilanteet olen tietoisesti jättänyt käsittelyn ulkopuolelle; niihin todennäköisesti palaan myöhemmin, kun olemme löytäneet aiheeseen selvän yhteisen sävelen alkukauden vaikeuksien jälkeen.

Joten aloitetaan siis perusteista. Kuten edellisessä blogissani jo mainitsinkin, puolustamme puhtaasti pelaajavartioinnilla ja pyrkimyksenä on antaa vastustajan pallolliselle pelaajalle jatkuva prässi läheltä ja mahdollisimman korkealta kenttää. Tässä UEFA Futsal Champions Leaguen ottelussa vajaan kahden vuoden takaa ranskalaista ACCS Futsalia vastaan on noin 45 sekuntia kestävä malliesimerkki päävalmentaja Fulvio Colinin aikakauden Pesaron puolustustyylistä.

Valitset siis puolustusvaiheessa yhden vastustajan kenttäpelaajan, seuraat tätä omaan ja hänen nopeuteensa suhteutettuna mahdollisimman läheltä ympäri kenttää - oli hänellä pallo tai ei - etkä päästä häntä koskaan selkäsi taakse sinun ja oman maalisi väliin. Puhutaan niin sanotusta sisäposition pitämisestä. Yksilön vastuu on suuri ja hänen tulee myös haluta voittaa oma kamppailunsa.

Yksinkertaista, eikö? Sanoisin, että vain teoriassa. Käytännössä tämä tyyli nimittäin tarkoittaa paljon juoksemista, jatkuvaa korkeaa keskittymistä, havainnointia, kärsivällisyyttä sekä myös hetkiä, joissa yksittäinen pelaaja joutuu puolustamaan melko suurtakin aluetta ilman omien joukkuekaverien apua. Vastaan saattaa tulla sellaisia hankalia tilanteita, joihin en itse ole aluepuolustuksen periaatteita hyödyntävissä aiemmissa joukkueissani usein törmännyt.

X=hyökkääjä, O=puolustaja, yhtenäinen nuoli kuvaa pallon liikettä, mutkitteleva nuoli kuljetusta ja katkoviiva pelaajan liikettä

X=hyökkääjä, O=puolustaja, yhtenäinen nuoli kuvaa pallon liikettä, mutkitteleva nuoli kuljetusta ja katkoviiva pelaajan liikettäKuva: Jukka Kytölä

4-0 -HYÖKKÄYKSEN PUOLUSTAMINEN

Pallollinen joukkue pelaa 4-0 -systeemillä, jolloin puolustavalla joukkueella ei tässä tapauksessa voida sanoa olevan useaa puolustuslinjaa. Pallo pelataan diagonaaliin tyhjään tilaan täyttä vauhtia eteenpäin juoksevalle pallottomalle hyökkääjälle, jolloin puolustajan pitäisi kääntymisen jälkeenkin voittaa oma juoksukisa hyökkääjää vastaan. 

Liikkuminen puolustusvaiheessa

Yritän seuraavaksi käsitellä jonkinlaisessa mielekkäässä järjestyksessä niin sanottuja merkkaussääntöjä ja liikkumisen tapoja, jotka puolustamisessa tulee jatkuvasti huomioida. Asiat saattavat kuitenkin olla osittain polveilevia ja päällekkäisiä, joten laita varmuuden vuoksi turvavyö kiinni ja ota kuppi juotavaa viereesi. 

1. Pidä jatkuvasti edellä kuvattu sisäpositio omaan pelaajaasi. Tämä on minulle tarkoittanut aiemmin sitä, että pysyn vastustajan ja oman maalini välissä, mutta täällä Colini puhuu "akselista". Monesti tällä viitataan samaan asiaan kuin sisäpositio, mutta joskus akseli saattaa tarkoittaa myös sitä, että sijoitut hyökkääjän kanssa samalle pystysuuntaiselle viivalle, joka kulkee kentän päätyrajalta toiselle. Tämä mahdollistaa paremmin esimerkiksi lähellä sivurajaa vastustajan näkemisen sekä hänen vertikaalisen liikkumisen estämisen niin pallon kanssa kuin ilmankin. 

2. Ole jatkuvasti valmiina liikkumaan eri suuntiin eteenpäin, sivuttain, kääntyen, kiihdyttäen tai jarruttaen tilanteen mukaan. 

A. Puolustaessa 1v1-tilannetta pallollista pelaajaa vastaan - usein kentän laitakaistalla - pyri katsomaan tätä rintaan tai laukaisuetäisyydellä ollessa palloon. Vältä jalkojen laittamista ristiin, eli toisin sanoen kropan kääntämistä, ja pidä selkä suhteellisen suorana. Poikki kentän suuntautuvissa harhautuksissa pysy mukana nopeilla lyhyillä sivuttaisaskelilla ponnistaen aina ulommalla jalalla. Pidemmissä kuljetusharhautuksissa käännä kroppa tavalliseen juoksuun ja pyri kontaktiin hyökkääjän ja/tai pallon kanssa. Valeliikkeet etenkin yläkropalla ovat suotavia, mutta palloa ei saisi yrittää riistää ojentamalla toinen jalka eteen niin sanotusti käärmeen tavoin. Tähän tulee itsekin vielä ajoittain sorruttua vaihtelevin seurauksin ja asiaankuuluvan palautteen säestyksellä. Eli vastustajan liikkeet tulee kopioida mahdollisimman läheltä, kunnes laukauksen kohdalla asetetaan väliin sen puolen jalka, jolta hyökkääjä yrittää sinut itsestäsi katsottuna kiertää. 

B. Pallotonta vartioidessa on puolestaan tärkeää, että käännät kroppasi aina siten, että näet ensisijaisesti pelaajan ja olet valmiina kiihdyttämään ajoissa turvaväli pitäen tämän nopeisiin juoksuihin muun muassa suoraan pystyyn, takakierrolle tai edellä kuvattuun avoimeen diagonaaliin. Näissä tilanteissa voi siis unohtaa hetkeksi kokonaan pallon ja keskittyä vain seuraamaan oma pelaaja. Tällöin saattaa syntyä sellaisia erikoisen näköisiä tilanteita, joissa pallo osuukin yllättäen puolustajan johonkin ruumiinosaan ja jää pyörimään vapaasti läheisyyteen - koska puolustaja ei näe palloa ennen kuin se osuu häneen.

 

X=hyökkääjä, O=puolustaja, yhtenäinen nuoli kuvaa pallon liikettä ja katkoviiva pelaajan liikettä.

X=hyökkääjä, O=puolustaja, yhtenäinen nuoli kuvaa pallon liikettä ja katkoviiva pelaajan liikettä.Kuva: Jukka Kytölä

PIIRROS TAKAKIERRON PUOLUSTAMINEN.

Takakiertoa puolustaessa pitää spurtata pallon ja oman maalin väliselle linjalle usein pohjapelaajan ja pivotin takapuolelta. 

Vaarallisia syöttösuuntia ylöspäin, esimerkiksi niin sanottua laitatunnelia tai avointa diagonaalia, saa meidän systeemissämme yrittää jonkin verran peittää siirtämällä kroppa syöttölinjalle tai kurottamalla jalka sivuttaissuunnassa "isoksi" - mutta ei mielellään sen kustannuksella, että jäisit liian kauaksi omasta pelaajastasi eikä varsinkaan siten, että menettäisit akselin häneen. 

3. Lähellä sivurajaa pallollista prässätessä saa olla tarkkana, ettet pelaa itseäsi ulos, jos vastustaja hakee laitaseinää - eli syöttöä keskelle ja tämän jälkeistä spurttia laitaa pitkin ylös. Tällöin ei siis voi mennä ihan vastustajan iholle. Sen sijaan, kun pelaaja lähtee kuljettamaan palloa poikittain kohti keskustaa, tämä on hetki, jolloin pallollista pitää lähestyä, käydä kroppaan kiinni ja pyrkiä jopa riistämään pallo. Ei kuitenkaan törmäämällä vastustajaan - jolloin yleensä teet rikkeen - vaan leikkaamalla tämän eteenpäin suuntautuvalle etenemislinjalle. Aiemmin ja erityisesti KaDyssa Vasko Vujovicin opissa olen oppinut, että sivuraja ei ole hyökkääjän ystävä ja että sen läheisyydessä pitää antaa 100 prosentin prässi, mutta Pesarossa näissä tilanteissa pitää olla enemmän varuillaan, koska alapuolella ei voi olettaa olevan joukkuekaverin tukea.

 

Puolustamassa 1v1-tilannetta L84 vastaan noin puolessa kentässä vasemmalla laidalla. Tässä kohti kenttää suositellaan peittämään enemmän laitaa pois, joten asentoni ei ole ollut aivan optimaalinen. Sain kuitenkin tökättyä pallon sivurajasta yli.

Puolustamassa 1v1-tilannetta L84 vastaan noin puolessa kentässä vasemmalla laidalla. Tässä kohti kenttää suositellaan peittämään enemmän laitaa pois, joten asentoni ei ole ollut aivan optimaalinen. Sain kuitenkin tökättyä pallon sivurajasta yli.Kuva: Pesaro C5

4. Vartioitavan pelaajan vaihtoja tehdään vain poikkeustapauksissa, joita ovat lähinnä

* vahvat hyökkääjien tekemät blokit usein pallollisen pelaajan puolustajalle ja erityisesti lähellä omaa maalia. Viime aikoina prässin vaatimus ja pallollisen iholla oleminen on tosin kasvanut niin suureksi, että vastustajalle ei pitäisi periaatteessa edes antaa aikaa tehdä blokkeja.

* jos satut huomaamaan joukkuekaverisi olevan selvästi jäljessä oman pelaajansa merkkaamisesta.

* sopivan "matchin" löytäminen, jonka monesti ehtii tehdä pallon ollessa kentän ulkopuolella. Eli esimerkiksi pohjapelaaja etsii itselleen vastustajan pivotin, jottei (pienikokoisen) laitapelaajan tarvitsisi merkata tätä. Tai ettei meidän hitaimpien pelaajien tarvitsisi merkata vastustajan nopeimpia/vaarallisimpia 1v1-pelaajia.

5. Pivotia vastaan puolustettaessa on vielä omat erikoispiirteensä, joita olen pohjapelaajana yrittänyt kantapään kautta sisäistää. Pivotia pitäisi pystyä häiritsemään parhaansa mukaan rinnalla työntämällä ja käsiä käyttämällä, jottei tämä saisi palloa puhtaasti haltuunsa. Sillä hetkellä, kun pallo tulee pivotin jalkaan selkä maaliin päin, tulisi häneen kuitenkin ottaa hieman etäisyyttä - jotta hän ei pääsisi heti kääntymään vapaaseen paikkaan - ja olemaan valmiina liikkumaan eri suuntiin. Jos pivot yrittää pitää kädellä minusta kiinni, tehtävänäni on läpsiä kädet itsestäni pois. Lähellä maalia - puhutaan noin 0-10 metristä - pivotia pitäisi tosin pystyä häiritsemään koko ajan. Tämä ei Serie A:n vahvoja, nopeasti kääntyviä, kokeneita ja maalinälkäisiä pivoteja vastaan ole helppoa, koska he osaavat käyttää hyväkseen puolustajan hänessä kiinni olevaa kroppaa.

Alkusyksystä ohjeena oli, ettei pohjapelaaja saisi lähtökohtaisesti pelata pivotin etupuolella, jotta vältytään puolustukselle hankalilta syötöiltä maalivahdin ja pohjapelaajan väliin. Nyttemmin pohjapelaajan ennakoinnista on alettu keskustella yhdessä ja sille on näytetty vihreää valoa, jotta vastustaja ei saisi pelattua palloa liian helposti vaara-alueelle ja jottei meidän ylimpien prässääjien tarvitsisi juosta niin paljon alaspäin. Tämä toki edellyttää ylhäällä vähintään kohtuullista prässiä pallolliselle pelaajalle. Vastustajan pelatessa 3-1 -systeemillä ja pallon ollessa heidän pohjapelaajalla meidän pallottomia pelaajia vartioivat laitapelaajat on kuitenkin ohjeistettu olemaan suhteellisen lähellä omia vartioitaviaan, eikä heidän ensisijaisena tehtävänään ole sulkea syöttölinjaa ylöspäin. Tällöin tulee eteen tilanteita, joissa hyökkäävä joukkue saa pelattua pallon suoraan pohjapelaajalta pivotille. Mutta taitavat pelinrakentajat pystyvät tekemään sen monella eri tavalla joka tapauksessa, joten pallon etenemisestä ylöspäin ei voi mitenkään kaikissa tilanteissa välttyä. Tällöin tulee noudattaa kuria ja kärsivällisyyttä; kaikkien puolustajien velvollisuus on joka tapauksessa juosta nopeasti alaspäin pallon alle auttamaan, vaikka oma hyökkääjä ei pallon perään lähtisikään.

X=hyökkääjä, O=puolustaja, nuoli kuvaa pallon liikettä

X=hyökkääjä, O=puolustaja, nuoli kuvaa pallon liikettäKuva: Jukka Kytölä

3-1 -muodostelma.

Pohjapelaajan avoin syöttölinja puolustusmuodon läpi pystysuunnassa pivotille silloin kun pallottomia pelaajia puolustavat laiturit ovat akselissa. 

6. Yleisesti ottaen kaksinkamppailutilanteessa - joihin pitää mennä "miljoonaa" - kroppa tulisi säilyttää sellaisessa asennossa, ettet ensinnäkään horju/kaadu ja toisekseen sekä pallo että vastustaja eivät molemmat saa mennä ohitsesi. Tämä jatkuvan työntämisen, oikein ajoitettujen rikkeiden ja jopa pienten likaisten temppujen fyysinen peli on korostunut päävalmentaja Colinin puheissa jatkuvasti, kun olemme sarjan alkaessa nähneet varsin fyysisiä kaksinkamppailuita sekä - itselleni hieman yllätykseksi - melko sallivaa tuomarilinjaa. Erityisesti rangaistusalueella oman maalin edessä kaikki pallottomat pelaajat tulee ottaa vahvaan syleilyyn, josta heidän ei pitäisi pystyä ohjaamaan syöttöjä, laukauksia tai reboundeja kohti maalia - tai ylipäätään edes koskemaan palloon.

Puhtaan pelaajavartioinnin tehokkuus

Uskoisin, että olennaiset puolustamiseen liittyvät asiat on tullut nyt sanottua. Mutta miten tällainen puhtaaseen pelaajavartiointiin ja suureen juoksumäärään perustuva puolustuspelityyli sitten toimii? Tehdäänpä hieman yhteenvetoa sen tehokkuudesta, eli tarkastellaan päästettyjä maaleja Pesaron aikaisemmilta ja kuluneelta Serie A:n kausilta. Colini on valmentanut joukkuetta neljä edellistä kautta, jolloin hänellä on ollut käsissään niin kutsuttu "squadrone", eli iso liuta Serie A:n ja jopa maailman tähtipelaajia - lähinnä argentiinalaisia, italo-brasseja ja italialaisia. Kaikki kaudet keskeytynyttä Covid-kautta 2019-20 lukuunottamatta ovat päättyneet Pesaron mestaruuteen ja 18-19 oli ainoa kausi, jolloin Pesaro ei voittanut runkosarjaa. Luvut näyttävät seuraavilta 

Kausi: päästetyt maalit/ ottelut runkosarjassa + sama saldo pudotuspeleissä

21-22: 59/30 + 14/7

20-21: 48/26 + 15/7

19-20: 43/23

18-19: 52/22 + 26/9

Pikaisilla laskutoimituksilla havaitaan, että päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo on ensimmäistä mestaruuskautta ja 20-21 playoffeja lukuunottamatta 2 tai alle - jota voi yleisesti ottaen futsalissa ja erityisesti kovatasoisessa Serie A:ssa pitää erittäin kilpailukykyisenä lukemana, ja joka omalta osaltaan lisää huomattavasti mestaruuden voittamisen todennäköisyyttä. 

Viime kauden finaaleissa Pesaron Leandro Cuzzolino (tällä kaudella L84) peittämässä Ebolin Murilo Schiochetin (tällä kaudella Pesaro) laukausta.

Viime kauden finaaleissa Pesaron Leandro Cuzzolino (tällä kaudella L84) peittämässä Ebolin Murilo Schiochetin (tällä kaudella Pesaro) laukausta.Kuva: Ⓒ Alfonso Scarpa /luci distorte ph

Mutta entäs sitten kuluvalla kaudella? Otanta on toistaiseksi pieni, sillä olemme pelanneet vasta 5 sarja- ja 2 cupin ottelua, mutta näissä seitsemässä virallisessa ottelussa olemme päästäneet 15 maalia. Näistä maaleista vain kahden voidaan sanoa syntyneen organisoitua puolustusta vastaan 1v1 haaston seurauksena. Edellä mainitussa kahden maalin keskiarvossa on siis lähes pysytty ja kenttäpelin puolustaminen on ylipäätään ollut melko solidia. Sen sijaan erikoistilanteista meille on tehty 7 maalia, ja tämän kanssa olemmekin joutuneet soutamaan ja huopaamaan niin videopalavereissa kuin treenikentällä. Pieniä parannuksia on viime aikoina otteluissa nähty, mutta tämä on meillä selvä kehityskohde.

Lyhyistä transitioista meille on tehty 3 ja pitkistä vastustajan omalta alueelta lähtevistä transitioista 3 maalia, jotka kaikki ovat olleet seurausta omista pallonmenetyksistä. Näistä Colini ei todellakaan tykkää; pallollisessa pelaamisessa olisi ehdottoman tärkeää pitää turvallisesti pallo omilla tai sitten laittaa se selvästi yli rajoista. Varsinaisia hyökkäyspelin liikkumis- ja murtautumismalleja ei kuitenkaan treenikentällä ole maalivahdin avauksien ohella käyty kovin paljon läpi, joten on melko oletettua, että pitkälti uuden joukkueen pallollisen pelin muotoutuminen ja yhteispelin löytäminen ottaa oman aikansa. Tästä kertovat niin ikään vain 15 tehtyä maalia seitsemässä pelissä. Mutta nyt mentiinkin taas heittämällä sivuraiteille, joten lienee aika kerrata vielä lopuksi Pesaron ja miesten futsalmaajoukkueen kuluneen kuukauden tuloskunto.

Tuloskatsaus ja katse tulevaan

Lokakuu on ollut Pesarolle varsin raskas niin fyysisesti kuin henkisesti pienellä pelaajaringillä ja valtavilla matkustusmäärillä. Voitimme kotona toisessa sarjaottelussamme sarjajumboksi ennakoidun Melillin 4-3, mutta tätä ovat seuranneet niukat tappiot Torinossa L84:lle (3-2) sekä tv-kotiottelussa Montesilvanossa sarjakärjelle ja ehkäpä paperilla vahvimmalle mestarikandidaatille Napolille (1-2). Cupissa sentään onnistuimme voittamaan Serie B:n Recanatin vieraissa 1-4 vain hävitäksemme 32 joukkueen kierroksella jo toistamiseen Pescaralle vieraissa 1-0. Ensimmäinen tappio heitä vastaan tuli siis liiga-avauksessa syyskuussa lukemin 2-1. Viimeisimmässä pelissä sarjanousija Pomeziaa vastaan vieraissa saimme sentään yhden pisteen kotiin viemiseksi kerrankin tehokkaan lentävällä maalivahdilla pelaamisen ansiosta (3-3). Alla on tämänhetkinen sarjatilanne.

Sarjatilanne 31.10.2022

Sarjatilanne 31.10.2022Kuva: Jukka Kytölä

 

Menestys on siis antanut toistaiseksi pitkälti odottaa itseään ja olemme saaneet osittain jonkinlaisen hyvän häviäjän leiman - josta tietty haluamme nopeasti eroon. Viimeisimpiin peleihin olemme onneksi saaneet kahden pelaajan peliluvat kuntoon, ja loukkaantuneetkin alkavat marraskuun aikana palata pelikentille. Pelitahtikin helpottuu selvästi, koska tästä eteenpäin kalenterivuoden loppuun pelaamme käytännössä vain viikonloppuisin. Joukkoomme liittyi lokakuun maajoukkuetauon aikana portugalilaispivot João Miguel, joka pelasi viime kaudella Espanjan liigan Riberassa tehden siellä mukavat 14 maalia. Melkoinen velikulta ja hyvä hengenluoja joukkueelle. Hän pääsi muuten heti maalin makuun liigadebyytissään Pomeziassa. 

Omalta osaltani pelit ovat menneet kohtalaisesti: olen päässyt tai jopa joutunut monien loukkaantumisten takia pelaamaan isoja minuutteja, ja onnistunut heiluttamaan jo kolmesti maaliverkkojakin kuudessa pelaamassani ottelussa. Puolustaessa on saanut kamppailla rajusti ja pääasiassa hyvällä menestyksellä, mutta vielä tulee 1-2 huonoa pivotin merkkaamista ottelua kohden. Tämä vaatii itseltäni vielä totuttelua liikkumisen kontrolloinnissa sekä vastustajien opiskelua. Pallollinen pelaaminen ja liikkuminen hyökkäys vaiheessa ei vielä ole automaation tasolla, mutta jonkinlaisen perusvarmuuden olen siihen onnistunut löytämään. Etiäpäin, siis!

Näitä hetkiä haemme lisää jatkossa. Maalinteossa Melillia vastaan ja fokus seuraavaan tilanteeseen. Kuvassa vasemmalta Murilo Schiochet, minä ja Julio De Oliveira.   

Näitä hetkiä haemme lisää jatkossa. Maalinteossa Melillia vastaan ja fokus seuraavaan tilanteeseen. Kuvassa vasemmalta Murilo Schiochet, minä ja Julio De Oliveira.  Kuva: Pesaro C5

Suomen kanssa futsalmaaotteluissa koimme niukat tappiot lokakuun alussa harjoitusottelussa Espanjalle (3-1) sekä ensimmäisessä MM-karsintaottelussa Romanialle (1-2). Sama kunniallisen tappion moodi oli voimassa siis maajoukkueenkin osalta näissä otteluissa. Tästä on nyt tullut jonkinlainen pieni henkinen kynnys itselleni ja edustamilleni joukkueille. Porras päästä seuraavalle tasolle, eli tasatulokseen, vaatii pelillistä hienosäätöä, mutta myös henkistä valmentautumista ja vankkaa uskoa omaan tekemiseen. Tiukkojen otteluiden kääntäminen voitoiksi asti vaatii vielä tätäkin enemmän hyvää valmistautumista kaikilla tasoilla, itseluottamusta ja paineensietokykyä. Aletaan siis opetella tähän talven aikana, sillä kokemusta hyvistä tuloksista on sekä itselläni että joukkueillani jo olemassa! Keväällä kaikki sitten lopulta kuitenkin ratkaistaan.

 

Forza!

 Jukka

Seuraa Jukka Kytölän blogisarjaa, missä mennään lajiin pintaa syvemmälle Jukan Italian Pesaro C5 vuoden aikana:

OSA 1 julkaistu 27.9.2022

Lisää aiheesta

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit