Fredrik Jensen hakee Bundesliiga-tehoilla paluuta Huuhkajiin – ”Olen ollut täydessä iskussa jo pitkän aikaa”

Fredrik Jensen on saanut todella hyvän alun kaudelleen Bundesliigan Augsburgissa. Paluu Huuhkajiin on vahvasti tähtäimessä.

Fredrik Jensen MM-karsintaottelussa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan syksyllä 2021.Kuva: Ⓒ Juha Tamminen /Juha Tamminen

23.8.2022 klo 10:51

Bundesliigaa on pelattu kolme kierrosta ja tälläkin kaudella sarjassa on saatu suomalainen maalintekijä. Augsburgin Fredrik Jensen on päässyt vaikean viime kauden jälkeen pelaamaan, ja hyökkääjä osui kauden toisessa liigaottelussa Bayer Leverkusenia vastaan.

Jensen on ollut kahdessa viimeisimmässä Augsburgin ottelussa Bundesliigassa avauskokoonpanossa.

- Nyt tämän harjoituskauden aikana tuntui erilaiselta, tosi rennolta. Se rentous on pysynyt ja alkukausi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. On ollut hyvä rentous päällä ja olen vain yrittänyt nauttia pelaamisesta. En ole miettinyt sen ulkopuolella hirveästi, mitä tapahtuu. Pelkästään se, että pääsee pelaamaan jalkapalloa, on ollut ihan hemmetin hienoa. On tuntunut hyvältä ja siltä, että olen futaaja taas.

Maali Leverkusenia vastaan oli koko joukkueen hyvä sommitelma, jonka jälkeen Jensen tuikkasi pallon sisään.

- Pitkästä aikaa pääsin pelaamaan aloituksesta lähtien. Augsburg ei ollut ikinä voittanut Leverkusenia. Kaikki sanoivat ennen peliä, että ”teepäs nyt maali.” Päätin ennen peliä, että ihan sama, tehdään yksi ainakin. Läpällähän se sanottiin, mutta aina kun on hyökkääjä, pitää tavoitteena olla, että tekee jokaisessa pelissä maalin tai syötön ja auttaa joukkuetta.

Jenseniä ei haitannut se, että maajoukkuekaveri Lukas Hradecky oli pelikiellossa, eikä hän päässyt upottamaan osumaansa ”Luken” selän taakse.

- Luke varmaan tietää minut liian hyvin ja olisi ottanut pallon kiinni. Hyökkäävänä pelaajana elän maaleilla, että voin auttaa joukkuetta. Nyt olen ollut tyytyväinen, että olen päässyt auttamaan syötöllä ja parillakin maalilla. Se tulee itsestään, kun pelaan omaa peliäni, Jensen sanoo.

- Tiedän, että olen maalintekijä, mutta vuosien aikana rentous on hävinnyt. Ehkä halusinkin liikaa ja loukkaantumiset tulivat huonoihin paikkoihin. Nyt rentous on pysynyt ja pysyy. Pelaan parasta jalkapalloani, kun rentoutta on.

Saksan vuosien paras hetki?

Jensen jatkoi avauksessa myös viime lauantaina Mainzia vastaan, mutta tällä kertaa osumaa ei tullut. Jensen on pelannut nyt kauden kaikissa kilpailullisissa otteluissa, sillä ennen liigakautta hän tuli vaihdosta kentälle Saksan cupin ottelussa kuin myös Bundesliigan avauskierroksella. Cupissa hän teki maalin ja syötti toisen - menossa siis on tehokas ja varmasti Augsburg-ajan paras hetki.

- Uran aikana tulee aina hyviä ja huonoja hetkiä. Joskus pääsee sellaiseen flow-tilaan. En ole vieläkään siinä, mutta ainakin tuntuu hyvältä. Totta kai se riippuu paljon siitä, pääseekö pelaamaan. Jos lopussa kymmenen minuuttia pitää vain puolustaa voittoa tai tasapeliä, ei siinä ole hirveästi tekemistä. Jos saa pelata alusta lähtien, siinä on aina mahdollisuudet maalintekoon, ja voi itsekin auttaa joukkuetta maalilla tai syötöllä, Jensen ruotii.

- Siinä on iso ero, pelaako alusta lähtien vai tuleeko vain loppuun mukaan ja pitää enimmäkseen puolustaa. Totta kai joskus pitää jahdata voittoa, mutta sekin on erilainen matsi, jos siihen tulee. Futaajalle on hemmetin tärkeää, että pääsee pelaamaan alusta lähtien. Sitten pääsee heti peliin mukaan ja näkee, miten peli lähtee rullaamaan, Jensen jatkaa.

- Nyt on ollut kivaa, kun olen saanut enemmän minuutteja ja tuntuu, että kroppakin kiittää ja pystyy suhtautumaan paremmin siihen, mitä tapahtuu. Pystyn reagoimaan paremmin, kun tiedän, että minuutteja on tullut alle. Tästä yritetään pitää kiinni. Minä en päätä, ketkä pelaavat, mutta toivottavasti pystyn jatkamaan tätä.

Augsburgille tuli täksi kaudeksi uusi päävalmentaja Enrico Maaßen. Jensen ei pelannut viime kaudella Bundesliigassa joulukuun jälkeen lainkaan, ja pelaajan tilanne oli hyvin hankala. Jensenin ja seuran välinen umpisolmu lähti aukeamaan valmentajan vaihtumisen kautta.

- Jopa itselläni oli sellainen outo fiilis, että en tiennyt, mitä minun kohdallani tulee tapahtumaan. Jos mietitään neljä kuukautta taakse päin, niin väänsin kakkosjengin kanssa. En päässyt ikinä pelaamaan Bundesliigassa. Siinä vaiheessa tiesin, että ei tästä tule mitään, eikä pelejä enää tule. Halusin tietää, missä ollaan - pääsenkö pelaamaan, pitääkö lähteä vai jäädä, Jensen avaa.

- Preseason meni hyvin, ja minulla oli hyvät keskustelut koutsin kanssa. Pääsin hyvin mukaan ja oma pelini alkoi rullata. Preseasoninkin aikana on keskusteltu paljon, että missä hän näkee minut kentällä. Näköjään se on myös toiminut. On ollut positiivista tehdä töitä hänen kanssaan.

Kun Jensen pääsi aloittamaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella, oli edellisestä avauksen paikasta kulunut kahta päivää vaille kahdeksan kuukautta. Tieto avaukseen pääsystä oli luonnollisesti helpotus, mutta vasta lähtötaso tekemiselle. Jensen ei antanut fiiliksen karata sfääreihin.

- Moni sitä aina kyselee, mutta futis on meidän duunimme. Kun pääsee pelaamaan, pääsee tekemään duunia. Senhän pitäisi olla minimi, jota haluaa. Olen aina sanonut, että en ole tullut Saksaan vain treenaamaan. Jos haluan vain treenata, voisin lentää takaisin Suomeen ja mennä treenaamaan Futuran kanssa Porvooseen, Jensen heittää.

- On aina hienoa, kun pääsee pelaamaan, mutta ei se ole mikään suuren suuri juttu. Se on, että pääsen tekemään tehoja ja voin olla tärkeä joukkueelle. Se, että pääsee kerran avaukseen, on kivaa, mutta sen pitää olla vähimmäisvaatimus, että pääsee. Haluan aina lisää, ja sitä pitää tulla viikosta toiseen.

Paluu Huuhkajiin mielessä

Pelaamattomuus pudotti Jensenin pois myös kesän maajoukkuetapahtumista. Kommunikointi maajoukkuevalmennuksen kanssa oli koko ajan avointa asian suhteen.

- Maaliskuun otteluiden aikaan minulla oli repeämä reidessä. Juttelin jo silloin Riven kanssa, että peliaikaa ei tule hirveästi. Pelaajanakin tuntee sen, mihin päin asiat ovat lähtemässä. Puhuimme avoimesti Riven kanssa, ja sanoin, että ellen pelaa, niin ymmärrän totaalisesti, jos hän ei valitse minua. Olen aina valmis tulemaan mukaan, mutta ymmärrän sen täysi, mikäli minua ei valita mukaan. Huuhkajat ei ole paikka, johon tullaan hakemaan minuutteja, jos niitä ei saa seurajoukkueessa.

- Huuhkajissa pitää olla ne pelaajat, jotka ovat parhaassa iskussa, jotka ovat pelanneet paljon ja olleet tärkeissä rooleissa seurajoukkueissa. Sinne tullaan myös taistelemaan paikoista ja haetaan voittoa yhdessä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, ymmärsin Riven päätöksen täysin, Jensen vakuuttaa.

Vuoden mittainen poissaolo Huuhkajista on luonnollisesti nostanut miehen halua palata maajoukkuepaitaan syksyn Nations Leaguen otteluissa.

- Jos sanoisin, ettei olisi kirpaissut, etten ollut Huuhkajissa, valehtelisin. Haluan aina olla mukana. Enimmäkseen harmitti, kun broidini oli siellä. Olisin ollut ”Riken” (isoveli Richard Jensen) kanssa yhdessä. Toivottavasti se tapahtuu syyskuussa, mutta Rive tekee päätökset, Jensen toteaa.

- Kunnioitan Riven valintoja. Olen valmis tulemaan mukaan, mutta on Riven työ valita ne, joiden hän uskoo olevan parhaassa iskussa juuri niitä pelejä varten. Minä olen ollut täydessä iskussa jo pitkän aikaa. Toivottavasti pääsen taas mukaan.

Maalivainu on siis kohdallaan, ja syksyn maaotteluthan ovat viime Nations Leaguen perusteella olleet Jensenille maistuvia paikkoja onnistua. Hän teki kesällä ja syksyllä 2020 kolme maalia neljään maaotteluun.

- Päätin ennen tätä kautta, että jos pääsen pelaamaan, tavoite on tehdä maali jokaisessa pelissä. Tiedän, että ei se tule tapahtumaan, mutta lähden jokaiseen peliin sillä asenteella, että nyt tehdään taas maali. Hyökkääjälle tulee jokaisessa pelissä jonkinlainen paikka. Sillä ei ole mitään väliä, pelaatko Bayernia tai Mainzia vastaan. Ainakin yksi puolittainen paikka tulee - sitten pitää vain olla hereillä ja pistää pallo verkkoon.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit