Erotuomarilegenda Mattias Gestranius lopettaa uransa

Erotuomari Mattias Gestranius, 43, tuomitsee tänään 2.4. erotuomariuransa jäähyväisottelun HJK-Honka Veikkausliigan avauskierroksella.

Erotuomari Mattias GestraniusKuva: Mira Lönnqvist

6.4.2022 klo 14:30

Gestranius on ehtinyt jo aloittaa uudessa toimenkuvassa Palloliitossa huippuerotuomareiden valmentajana. 

Gestraniuksen tehtävänä on suomalaisen huippuerotuomaritoimintaan liittyvien tukitoimien organisointi. Tavoitteena on huippuerotuomareiden laadun kehittäminen ja varmistaa että suomalaisella jalkapallolla on käytettävissään riittävä määrä erotuomareita, joiden arvostus kehittyy myönteisesti ja he kokevat viihtyvänsä työssään.

Hienon kansainvälisen uransa Gestranius ehti jo päättää maaliskuussa otteluun Norja-Slovakia. Kyse oli Gestraniuksen uran 18. miesten A-maaottelusta. 

Uransa aikana Gestranius on Suomessa palkittu kuudesti vuoden erotuomarina. Hän on myös ensimmäinen VAR-koulutettu suomalainen erotuomari, minkä lisäksi hän on tuominnut noin 250 Veikkausliigan ottelua.

Aivan Petteri Karin lukemiin Gestranius ei kuitenkaan yltänyt.

- Mattiaksen opin tuntemaan hänen noustua Valioerotuomariksi vuonna 2006, Kari kertoo.

- Hyvin pian minulle kävi selväksi, että herra on hyvin määrätietoinen ja tavoitteellinen erotuomariuransa suhteen. Mattias pääsi myös viheltämään ensimmäistä liigaotteluaan heti vuonna 2006. Tämä debyytti tapahtui Valkeakoskella 18. toukokuuta ottelussa FC Haka - FC Honka hieman yllättäen, sillä hän oli ottelun neljäs erotuomari, kun minä olin erotuomari. Viimeisen vartin aikana sain akillesjänteeseeni repeämän ja Matte korvasi minut ottelun erotuomarina.

- Vuosien saatossa sain toimia Mattiaksen kanssa yhteisissä otteluissa niin koti- kuin ulkomailla ja näistä minulla on pelkästään mukavia muistoja. Luottamus toistemme tekemiseen kentällä on aina ollut hyvää ja varmasti olemme kumpikin auttaneet toisiamme erotuomariurillamme. Mattias oli selvä valintani neljänneksi erotuomariksi omaan viimeiseen liigaotteluun 2016 ja siksi on hienoa että saan olla Mattiaksen viimeisessä ottelussa erotuomaritarkkailijana. 

- Mattias voi olla ylpeä omasta erotuomariurastaan niin kotimaan kentillä kuin kansainvälisillä kentillä. Mattiaksen rautainen ammattitaito jää onneksi suomalaisten erotuomareiden käyttöön hänen aloitettuaan huippuerotuomareiden valmentajan roolissa. 

"VAHVA JA OMANLAINEN EROTUOMARI-IDENTITEETTI"

Mika Lamppu on Gestraniuksen tavoin kotoisin Paraisilta.

- Näin ollen olen toiminut Matten avustava erotuomarina hänen uransa alkupuolelta asti, Lamppu sanoo.

- Hänestä oli jo tuolloin nähtävissä niitä johtajan piirteitä, joista hän kehitti myöhemmin itselleen vahvan ja omanlaisen erotuomari-identiteetin.

- Omasta erotuomaripersoonastaan julkisesti puhuessaan hän muistaa usein mainita olleensa vaikea pelaaja omalla peliurallaan. Itse näissä peleissä avustavana toimineena voin hyvin allekirjoittaa tämän lausunnon. Maalivahtina suu kävi nopeammin kuin jalat.

- Päällimmäisenä arvostan Mattessa päämäärätietoisuutta. Hän on suhtautunut aina erotuomariuteen sen vaatimalla vakavuudella ja vienyt päivittäisellä tekemisellään eteenpäin kuvaa suuomalaisesta erotuomarista ammattilaisena. 

- Erotuomarikollegana ja ystävänä tulen aina vaalimaan Matten matkaseuraa niin kotimaan kuin ulkomaan pelireissuilla, mutta eniten olen kiitollinen hänelle siitä, että hän on asettanut saman vaatimustason itsensä lisäksi myös hänen erotuomaritiimille. Häneltä palaute on tullut aina suoraan, pyytämättä ja rakentavasti. Mattiaksen ansiosta olen pystynyt kehittämään itseäni yhä paremmaksi avustavaksi erotuomariksi.

"ANTOI MUILLE SUOMALAISILLE EROTUOMAREILLE USKOA, ETTÄ ISOJA ASIOITA VOI SAAVUTTAA"

Mikko Alakarella on ollut mahdollisuus työskennellä Gestraniuksen lisäksi oikeastaan kaikkien menestyneiden kotimaisten jalkapalloerotuomareiden kanssa viimeisen 30 vuoden aikana.

- Mattessa poikkeuksellista on ollut tietynlainen päätöksenteon automaatio, eli hienommilla sanoilla hänen päätöksentekonsa "skeemat" ovat olleet omaa luokkaansa kotimaisessa jalkapallossa, Alakare analysoi.

- Sen ansiosta kentällä tapahtuneet ratkaisut ovat olleet jäätävän johdonmukaisia. Se on välittynyt kaikille nopeina päätöksinä, joiden kyseenlaistaminen on ollut turhaa. Hänen kykynsä tunnistaa tilanteet ja tehdä niiden perusteella ratkaisu on ollut selkeästi edellä monia muita taitaviakin erotuomareita, ja Mattea ei ole ulospäin lainkaan kiinnostanut mitä päätöksistä ajatellaan tai pidetäänkö hänestä. Ensisijainen roolinmukainen tehtävä on ollut nimenomaan tehdä oikeaksi koettuja päätöksiä. Hän on korostuneesti ollut erotuomarina päätöksentekijä eikä sidosryhmien miellyttäjä. Tämä roolin ymmärtäminen on ollut todennäköisesti tärkein tekijä myös menestyksessä.

- Vuosien mittaan hän on myös ymmärtänyt erotuomaritiimin merkityksen ja menestys on antanut mahdollisuuden vaatia, että on hän on maailmalla saanut työskennellä juuri haluamiensa henkilöiden kanssa ollaan liikkeellä sitten kolmikkona, nelikkona tai kuusikkona. Sadat yhteiset vuorokaudet ovat pakosta hioneet toimintaa ja särmiä kaikkien osallistujien osalta. Uransa mittaan ja pienellä takomisella hän suostui myös ymmärtämään, että suorituksiin perustuvassa harrastuksessa on vääjäämätöntä, että hyvät huomataan aina. Jatkuva korkealla tasolla suorittaminen johtaa lopulta menestykseen riippumatta siitä, mitä muut tekevät.

- Matte ei ole pelännyt asettaa itseään  kotimaisten erotuomareiden keulakuvaksi, ja hän teki todella ison duunin kaikkien erotuomareiden yhteisten asioiden eteen muun muassa Valioerotuomarikerhon pitkäaikaisena puheenjohtajana. Matten omistautuminen erotuomariroolilleen on myös ollut poikkeuksellista. Hän on omasta halustaaan asettanut erotuomaritoiminnan prioriteettlilistansa kärkeen, ja se on väistämättä tarkoittanut isoja uhrauksia niin perheen kuin siviilitöidenkin suhteen. Se, miten vahvasti Matten identiteetti rakentuu nimenomaan erotuomariroolin ympärille, on varmasti ollut monelle kollegalle inspiroivaa ja toisaalta asettanut riman kilpailijoille todella korkealle.

- Ura oli Suomesta tulevalle erotuomarille poikkeuksellisen menestyksekäs ja antoi varmasti tuleville erotuomarisuuruuksille uskoa siihen, että isoja asioita voi saavuttaa tämän harrastuksen kautta. On kuitenkin selvää, että Matten ja tiimin osaaminen ja ominaisuudet olisivat mahdollistaneet nousun aivan maailman terävimpään kärkeen. Tuleville yrittäjille jää varmasti myös takaraivoon havainto siitä, että kun paketti on ns. kasassa, niin pahin vihollinen lopulliselle läpimurrolle voi viime kädessä olla oma hölmöily. Seuraavien yrittäjien onkin syytä muistaa, että sairasvuoteelta näyttöjen antaminen on pirun paljon vaikeampaa kuin pelikentältä. 

- Muistoja on hänen uraltaan jäänyt paljon, ja toivottavasti Matten esimerkki antaa tuleville erotuomareille mahdollisuuden nousta vielä suurempaan loistoon.  

Voisitko sinä olla seuraava suomalainen huippuerotuomari? Ohjeet erotuomariksi ryhtymisestä täältä >>

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit