Daniel Rantasen vapaapotku pelasti Tepsin Kokkolassa

Tasapelipiste nosti KPV:n sarjataulukon paremmalle puolelle.

Tasapeli on ollut viime vuosina varsin tuttu tulos, kun KPV ja TPS ovat iskeneet yhteen.Kuva: Ⓒ Tiina Pirilä /SPL

26.8.2022 klo 10:44

Vieraiden Olli Jakonen ja Joonas Lakkamäki laukoivat ensimmäisen jakson avauspuolikkaan aikana terävästi, ja Linus Rönnbergillä oli hyvä paikka paikka 24. minuutilla, mutta Ville Seppä ja KPV-puolustus kestivät lähentelyt. Kotijoukkue ei sen sijaan saanut avausjaksolla ensimmäistäkään kunnon maalipaikkaa.

Tepsin Demba Savage pääsi heti toisen 45-minuuttisen alussa loistopaikkaan, mutta Seppä otti tärkeän torjunnan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jakoselle oli aueta tyhjä maali - Marcelo Beuker ehti kuitenkin väliin viime hetkellä.

Ottelun avausmaali syntyi 71. minuutilla, kun Willem Haapiainen katkoi Anthony Annanin syötön vaarallisessa paikassa ja sijoitti pallon Aati Marttisen ohi. Johto kesti lopulta vain vartin - Daniel Rantasen upea vapaapotku toi vieraat tasoihin muutama minuutti ennen ottelun loppua. TPS haki vielä lopussa voittomaalia, mutta Kokkolassa päädyttiin 1-1-tasatulokseen.

Ruudun kooste
Vierasjoukkueen raportti

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit