Alasarjajoukkueet SexyPöxyt ja HyPS Regions’ Cupin finaalissa – ”Erityisesti yhteisöllisyyden puolesta upea ilta tulossa”

Suomen Regions’ Cupin 2022 finaalissa uusitulla Helsingin Olympistadionilla kohtaavat lauantaina 1.10. espoolainen SexyPöxyt ja hyvinkääläinen HyPS. SexyPöxyt pelaa Kolmosessa ja HyPS puolestaan ehti tällä viikolla varmistaa nousun Nelosesta Kolmoseen. Otimme molemmista seuroista taustoilta henkilöt haastatteluun ja selvitimme, minkälaisista seuroista tämän kauden finalisteissa on kyse.

SexyPöxyt ja HyPS kohtaavat Regions's Cupin finaalissa

28.9.2022 klo 19:09

Regions' Cup on tarkoitettu amatöörijoukkueille. Kyseinen kilpailumuoto pelataan puolivälierävaiheesta eteenpäin, ja siihen osallistuvat parhaiten Suomen Cupissa menestyneet kahdeksan Kolmosen ja/tai Nelosen joukkuetta. Kotijoukkueena finaalissa toimiva SexyPöxyt voitti matkalla finaaliin Kolmosessa pelaavat HaPK Edustuksen ja KJP:n. HyPS puolestaan raivasi tieltään Kolmosesta FC Interin kakkosjoukkueen ja Atlantis FC/Akatemian.

HyPS on vahva brändi erityisesti lasten ja nuorten harrastamisen näkökulmasta

Hyvinkään Palloseura on kaupungin suurin urheiluseura yli tuhannella harrastajalla. HyPS on perustettu vuonna 1947 Yhdistyneitten Villatehtaitten Palloilijoitten toiminnan jatkajaksi ja hyvinkääläisen jalkapalloharrastuksen tarjoajaksi. Samana vuonna HyPS hyväksyttiin Suomen Palloliiton jäsenseuraksi.

HyPS:n miesten edustusjoukkue pelasi vuodesta 1995–2012 maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa ja sen jälkeen vuoteen 2019 Kolmosessa. Kaudesta 2020 alkaen miesten edustusjoukkue on pelannut Nelosta. Edustusjoukkueen parhaaksi saavutukseksi voidaan todeta Suomen Cupin pikkufinaalin voitto vuonna 1993.

Nyt HyPS on kuitenkin jälleen Kolmosessa ensi kaudesta lähtien, kun seura varmisti nousunsa 27. syyskuuta, toiseksi viimeisellä kierroksella. Joukkue voitti riemukkaasti kotiottelussaan Orimattilan Pedot lukemin 2­–1. Myös HyPS:n naiset nousivat, kun joukkue palasi vuoden tauon jälkeen valtakunnalliseen Kakkoseen. 80-luvulla ja 90-luvulla HyPS:n naiset ovat pelanneet myös mestaruussarjassa kahteen otteeseen.

­– Edustusjoukkueidemme osalta kausi toi upeasti kaksi sarjanousua. Miesten joukkueemme kohdalla nousu on ollut pitkäaikainen tavoite. Olemme tehneet pitkäjänteisesti sen eteen töitä ja hienoa, että nyt palkinto tuli.

– Seurassamme on ollut pitkään aktiivista tyttöjalkapallotoimintaa. Hienoa, että seuran naisten edustus palasi valtakunnalliseen Kakkoseen yhden Kolmosessa vietetyn kauden jälkeen. Upea suoritus joukkueelta, HyPS:n toiminnanjohtaja Jukka Räsänen iloitsee.

Junioritoiminnalla on ollut Hyvinkään Palloseurassa keskeinen osa seuran perustamisesta lähtien. Sen merkitys seuran sekä lajin jatkuvuudelle paikkakunnalla on oleellisen tärkeä. Tänä vuonna HyPS viettää 75-vuotisjuhliaan.

– Olemme Hyvinkään suurin urheiluseura. Seurassamme on 1200 liikkujaa vauvasta vaariin ja hiukan alle 1500 jäsentä. Pyrimme olemaan Hyvinkään suurin ja vetovoimaisin liikuttaja.

– Ensi kaudelle poikien puolella meillä rakentuu myös A-nuorten joukkue, jolloin junioreita on A:sta aina 2017-syntyneisiin asti. Tyttöpuolella juniorijoukkueita löytyy B-ikäluokasta aina 2017-syntyneisiin, Räsänen avaa tilannetta.

Vuonna 2021 Hyvinkään Palloseuran yhteiskunnalliseksi arvoksi, sosiaaliseksi pääomaksi mitattiin 6,44 miljoonaa euroa vuositasolla. Summa koostuu säästöistä terveyden- ja sosiaalihuollon kustannuksissa, sekä suorista taloudellisista vaikutuksista.

– HyPS on vahva brändi erityisesti lasten ja nuorten harrastamisen näkökulmasta. Seuralla on iso merkitys kaupunkilaisille ja myös kaupungille.

– Tällä kaudella tapahtuneiden sarjanousujen myötä haluamme saada toimintamme vakiintumaan uusien sarjatasojen vaatimalle tasolle. Seura on kehittynyt viime vuosina paljon perustoimintojen osalta. Aiemmat toiminnanjohtajat ovat tehneet seurassa hyvää työtä, Räsänen kiittelee.

SexyPöxyt on erilainen jalkapallotarina

Espoosta tulevan SexyPöxyjen alku sijoittuu vuosille 1982–84, jolloin espoolaiset pelikaverit perustivat oman seuransa. Harvoin espoolaisen seuran historiassa isoa osaa esittelee 150 kilometriä pohjoisempana sijaitseva pikkukaupunki Valkeakoski. SexyPöxyjen osalta näin kuitenkin on.

– Meitä oli joukko isommista junioriseuroista ilman A-nuorten SM-sarjan pelipaikkaa jääneitä nuoria. Pelattiin alkuun Espoossa toisen kaupunginosan joukkuetta vastaan. Seuran historiassa hyvin tärkeä paikka on Valkeakoski ja sikäläinen harrastejoukkue Hyveen Orjat. Eri yhteyksien kautta he kysyivät meitä vastaan ystävyysottelua Valkeakoskelle syksyllä 1984. Oli hauskaa ja ottelu päättyi muistaakseni 4–4. Oikeastaan tuosta SexyPöxyjen tarina lähti konkretisoitumaan, seurassa monessa eri roolissa toiminut Riku Auvinen muistelee.

Vuonna 1985 SexyPöxyt pelasi ensimmäisen virallisen ottelunsa Kutosessa. Tällä hetkellä SexyPöxyillä on joukkueet Miesten Kolmosessa ja Vitosessa sekä Naisten Vitosessa. Lisäksi seuralla myös yksi juniorijoukkue P20 Ykkösessä ja ikämiesjoukkue 35-vuotiaiden sarjassa. Edustusjoukkueella on vielä jopa mahdollisuus päättää kausi sarjanousuun Kakkoseen.

– Usein tällaiset kaveriseurat kuolee muutamien vuosien toiminnassa olon jälkeen. Meillä kuitenkin jo neljäs tai viides pelaajasukupolvi käy läpi Pöxy-myllyä. Seuran tilanne on parempi kuin pitkään aikaan. Aina ei ole mennyt hyvin. Tällä hetkellä on mukana viisi eri joukkuetta seurassa.

– Meillä ihmiset palaavat aina uudelleen ja uudelleen seuran toimintaan mukaan. Joko kentälle, katsomoon, sosiaaliseen mediaan tai seuran taustavoimiin. On täysin normaalia, että jossain vaiheessa kaikki ei ole aina aktiivisesti mukana. On ollut kuitenkin hienoa huomata tunne, että kun palaat seuraan niin palaat kotiisi. Seura on merkinnyt monelle paljon ja merkitsee edelleen, Auvinen tunnelmoi.

Seuran merkityksestä jäsenilleen kertoo paljon varmasti myös Auvisen tittelilista seuran eri toimissa. Niitä ovat entinen pelaaja, kapteeni, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, tapahtumavastaava ja ensimmäisessä virallisessa SexyPöxy-pelissä maalilla torjunut.

SexyPöxyt haluaa olla erilainen jalkapallotarina. Espoolaisseura on yksi hieno suomalaisen jalkapallokulttuurin ilmentymä. Yhteisöllisyys paistaa läpi isona arvona seuralle. Auvinen kertoo muun muassa, että seura on alkuaikona järjestänyt bileitä, että ovat saaneet siirtomaksut kasaan pelaajille, jotka halusivat siirtyä SexyPöxyihin eri seuroista.

– Suomalaista jalkapallokulttuuria tehdään alasarjoissa. Ei meidän tarvitse haikailla ulkomaille. On tärkeää pitää huoli suomalaisesta jalkapallokulttuurista. Ja tämä SexyPöxyjen toiminta on juuri sitä aidoimmillaan, Auvinen kertoo.

SexyPöxyjen historiassa on nähty useita suomalaiselle jalkapalloyleisölle tuttuja pelaajia. Seurassa ovat pelanneet muun muassa Markku Kanerva, Petter Setälä, Markus Halsti ja Erfan Zeneli. Lisäksi Sami Hyypiä treenasi Liverpoolissa pelatessaan loma-aikanaan usein SexyPöxyjen mukana. Kuuluisuudet eivät jää tosin tähän, joukkueen maalia vartioi tällä kaudella Youtube-videoistaan tuttu Lassi Hurskainen.

– SexyPöxyjen tulevaisuus näyttää valoisalle ja sellaiselle, että seura tulee olemaan jatkossakin espoolainen, joka toivottaa tervetulleeksi kaikki pelaajat tasosta riippumatta, Auvinen kertoo.

Regions’ Cupin finaaliottelulla iso merkitys seuroille

Molempien seurojen edustajien, HyPS:n Räsäsen ja SexyPöxyjen Auvisen puheesta kuulee heti, kuinka tärkeä lauantain Regions’ Cupin finaaliottelu on seuroille. Erityisesti esille nousee yhteisöllisyys, kun finaali kerää seurojen ystävät katsomoon tukemaan omiaan, muistelemaan menneitä ja suunnittelemaan tulevaa. Ja mikä tärkeintä kaikkia yhdistää rakkaus jalkapalloon.

– Lauantain finaaliottelulla on valtava merkitys seuralle erityisesti yhteisöllisyyden näkökulmasta. Tuomme jäsenistöä, junioreita, seuratoimijoita ja tukijoita peliin lähes 400 henkeä. On tärkeää, että erityisesti juniorit pääsevät näkemään, että Hyvinkäältä voi ponnistaa Stadikan kirkkaisiin valoihin asti. Lisäksi meiltä on tulossa paikalle myös erillinen kannattajabussi. Tämä on iso juttu seuralle kokonaisuudessaan, HyPS:n Räsänen kertoo.

– Meillä on Hyvinkäällä nuori joukkue. Tämä on myös pelaajille iso peli ja edessä on varmasti ikimuistoinen kokemus, Räsänen jatkaa.

SexyPöxyt lähtee rakentamaan finaalipäivästä joukkueelle erityistä. Taustavoimien on tarkoituksena tehdä pelaajille päivästä mahdollisimman ammattimainen kokemus valmistautumisiin ja ja kuljetuksineen stadionille.

– Finaaliin pääseminen on SexyPöxyille hieno ja koskettava juttu. Tämä on erityinen päivä ja haluamme panostaa siihen. Joukkue tulee bussilla hotellilta stadionille samaa reittiä kuin Huuhkajat omiin otteluihinsa. Ennen ottelua joukkueelle järjestetään hotellilla ottelupäivän palaveri, Auvinen kertoo.

Niin ja se SexyPöxyjen Valkeakoski-yhteys. Seuran tarina lähti liikkeelle ystävyysottelusta Valkeakoskella Hyveen Orjia vastaan. Tuon jälkeen joukkueet ovat kohdanneet tasaisin väliajoin jo 40 vuoden ajan. Seuraava kohtaaminen on sopivasti Espoon Laaksolahdessa lauantaina ennen Regions’ Cupin finaalia vanhempien pelaajien kesken. Ja sieltä koko yhteisön tie vie tietenkin Olympistadionille.

– Kaveriporukasta lähdettiin liikkeelle ja nyt saadaan Olympiastadionille noin 100 hengen ryhmä kannustamaan. On mahtavaa, että Hyveen Orjat on meidän mukana Olympiastadionilla katsomossa. Saadaan takuuvarmasti hieno päivä, Auvinen tunnelmoi.

 

Suomen Regions’ Cupin finaali pelataan Helsingin Olympistadionilla lauantaina 1.10.2022 klo 19. Otteluun on vapaa pääsy. Myös Ruutu+-palvelu välittää finaalitunnelmat kotisohville.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit