Hae sivustosta
Tapahtumakalenteri
Sporttikauppa
Palaute
Sivustokartta
Linkit
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(11.2.2007)
Alueturnaus vietiin päätökseen



Pohjolan tyttöjen alueturnaus saatiin päätökseen sunnuntaina. Turnauksen parhaan joukkueen titteli meni Lännen aluejoukkueelle, joka voitti kaikki neljä pelaamaansa ottelua.


Turnaus huipentui päätöspäivänä oteltuun Lännen ja Pohjoisen väliseen otteluun. Tasaisen kamppailun käänsi lopulta edukseen Länsi Emmi Mäkitalon 70. minuutilla viimeistelemällä osumalla.
– Tässä viimeisessä ottelussa olivat vastakkain turnauksen kaksi parasta joukkuetta, alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalmentaja Marko Saloranta kehui.

– Joukkueet pitivät yllä hyvää tempoa, puolustivat hyvin ja käänsivät peliä nopeasti, vaikka takana oli jo raskas urakka.

Päivän aiemmassa ottelussa hyvän turnauksen pelannut Itä kaatoi Uusimaan joukkueen maalein 3-0 (1-0). Maaleista vastasivat Katariina Henriksson, Jessi Hietanen ja Noora Savolainen.
– Tämän päivän kahteen peliin huipentui viikonlopun kova urakka. Tytöt pelasivat neljä peliä vajaan kahden vuorokauden sisään. Viimeisenä päivänä kansainvälisen tason tytöt kyllä erottuivat joukosta, Saloranta mietti.

Sunnuntai huipentuu vielä alkuillasta pelattavaan tähdistöotteluun Sinisten ja Valkoisten välillä.

SUNNUNTAI 11.2. 
11.45–13.00 Itä vs. Uusimaa 3-0 (1-0)
35. Katariina Henriksson 1-0
51. Jessi Hietanen 2-0
68. Noora Savolainen 3-0

13.15–14.30 Länsi vs. Pohjoinen 1-0 (0-0)
70. Emmi Mäkitalo 1-0


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio