Suomen Palloliitto ja ruotsalainen Andrée Jeglertz ovat solmineet sopimuksen naisten A-maajoukkueen valmentamisesta vuoden 2013 EM-lopputurnaukseen saakka. Jeglertz, 37, aloittaa täysipäiväisessä toimessaan heti, ensimmäisenä tavoitteenaan naisten A-maajoukkueen vieminen vuonna 2011 Saksassa pelattavaan MM-lopputurnaukseen.
Andrée Jeglertz osallistuu vahvasti myös naisten ja tyttöjen huippujalkapallon organisointiin ja pelaajakehitystyöhön. Naisten A-maajoukkueen päävalmentaja tulee työskentelemään läheisessä yhteistyössä Naisten Liigan seurojen kanssa.
Jeglertz on valmentanut aiemmin Damallsvenskanissa Umeå IK:ta vuosina 2004 – 2008. Hän on voittanut urallaan neljä Ruotsin mestaruutta (2005 – 2008), joiden lisäksi Jeglertz on voittanut UEFA Women’s Cupin kertaalleen (2004). Vuosina 2007 ja 2008 Jeglertz valmensi Umeå IK:ta naisten UEFA Women’s Cupin finaalissa ruotsalaisryhmän jäädessä seurajoukkuekilpailuissa toiseksi. Jeglertz on valittu Ruotsissa vuoden naisjoukkueen valmentajaksi neljästi (2005–2008). Hän valmensi päättyneellä kaudella myös Djurgårdens IF:n miesten Allsvenskan-joukkuetta.
Jeglertz seuraa naisten A-maajoukkueen päävalmentajana Michael Käldiä, joka ehti valmentaa joukkuetta 107 maaottelussa vuodesta 2001. Käldin toistaiseksi viimeinen maaottelu valmentajana on 21.11. pelattu naisten MM-karsintaottelu Armeniaa vastaan, jonka Suomi voitti 7–0. Käld johti Suomen myös ensimmäisenä valmentajana naisten EM-lopputurnaukseen, joka pelattiin Englannissa 2005. Suomi hävisi tuolloin välierän tulevalle Euroopan mestarille Saksalle. Michael Käld valmensi naisten A-maajoukkuetta myös EM-kotikisoissa 2009.
Andrée Jeglertz(s. 14.2.1972, Malmö)
Valmentajaura: 2003 Gimonäs CK (Div. 3, miehet) 2004–2008 Umeå IK (Damallsvenskan) 2009 Djurgårdens IF (Allsvenskan)
Pelaajaura: –1993 Malmö FF, Allsvenskan 1993–1996 Umeå FC (Div. 1 ja Allsvenskan) 1997–1999 IFK Hässleholm (Div. 1 ja Div. 2) 2000–2001 Gimonäs CK (Div. 3) 2002 Umeå FC (Div. 2) 2003 Gimonäs CK (Div. 3)
Saavutuksia: 2004 UEFA Women’s Cupin voitto 2005–2008 Damallsvenskanin mestaruus 2007 ja 2008 UEFA Women’s Cupin toinen sija 2005–2008 Vuoden naisjoukkueen valmentaja Ruotsissa 2007 Naisten Cupin voitto Ruotsissa
Muuta: Kolme U21-maaottelua Ruotsille UEFA Pro-Licence 2008–2010 |