Naisten maajoukkue sai lentävän lähdön MM-karsintoihin. Suomi voitti lauantaina Armenian puhtaasti 4-0 (2-0).
Talonen iski 24 sekunnin jälkeen
Joukkueessa oli painotettu hyvää alkua ottelulle, sillä tiedettiin, että mitä pidempään ottelu etenee 0-0-tilanteessa, sitä vaikeammaksi maalinteko muuttuu.
Suomen onneksi ottelu ei ehtinyt vanhentua kuin 24 sekuntia, kun pallo oli ensimmäisen kerran Armenian maalissa. Katri Nokso-Koivisto harhautti vasemmalla laidalla armenialaispuolustajan ja keskitti maalille, jossa Sanna Talonen oli puskemassa pallon verkon perille.
Suomen salama-alun jälkeen Armenia tiivisti puolustustaan, eikä Suomi päässyt enää samalla tavalla yllättämään. Vaikka maalipaikkoja oli lukuisia, Suomen viimeistely tökki. Laukaukset suuntautuivat pääsääntöisesti ohi maalin tai armenialaisten puolustusmuuri putsasi keskityspallot. Mitään hätää Suomella ei pelissä ollut, sillä pallo ei montaa kertaa käynyt edes Suomen puolustusalueella.
Kun ottelua oli pelattu 40 minuuttia Armenia lähti hyökkäämään. Suomi kuitenkin pääsi tilanteesta vastaiskuun. Susanna Lehtinen kuljetti oikealta laidalta, keskitti ja Talonen oli taas päineen oikeassa paikassa.
Toisella puoliajalla Suomi jatkoi painostusta, mutta maalinteko oli edelleen tahmeaa. Puoliajan upein suoritus tuli 78 minuutilla, kun Maija Saari tykitti vapaapotkun noin 25 metristä suoraan maaliin. Ottelun lopussa Sanna Malaska vielä kaunisteli loppunumerot 4-0. Keskikenttäpelaaja puski Tiina Salmenin keskityksen maaliin.
- Olen tyytyväinen, että tehtiin neljä maalia, mutta oltaisiin voitu tehdä vieläkin enemmän. Tänään meidän maalinteosta kuitenkin puuttui viimeinen terävyys. Maalille tulo ja ajoitukset olivat huonoja ja laukaukset suuntautuivat ohi maalin. Toisaalta ei ole helppo pelata, kun viimeisellä kolmanneksella on 18 pelaaja, summasi joukkueen valmentaja Michael Käld ottelua.
Käld kuitenkin painotti, että neljä maalia kansainvälisessä vierasottelussa on hyvä saldo. Ja hän oli etenkin tyytyväinen kolmeen MM-karsintapisteeseen.
Suomen joukkue ei päässyt aivan täydessä iskussa otteluun, sillä Linda Sällström jouduttiin vaihtamaan vain muutama tunti ennen ottelun alkua pois avauskokoonpanosta vatsavaivojen takia. Muutamalla muullakin pelaajalla oli ottelupäivänä vatsataudin oireita, jotka veivät parhaan terän esityksestä.
- Ei ole helppo tulla EM-turnauksen jälkeen tällaiseen näinkin eksoottiseen paikkaan kuin Armenia. Tytöt pelasivat hyvällä asenteella ja siitä kiitos heille, Käld sanoi.
Suomi jatkaa MM-karsintaurakkaansa lokakuussa kahdella vieraspelillä. 24.10. Suomi matkustaa Sloveniaan ja 28.10. Portugaliin.
Armenia-Suomi 0-4 (0-2)
1 min. 0-1 Sanna Talonen
40 min. 0-2 Sanna Talonen
78 min. 0-3 Maija Saari
88 min. 0-4 Sanna Malaska
Joukkueen kokoonpano: Minna Meriluoto, Hammarby IF Maija Saari, Umeå IK
Petra Vaelma, Klepp Elite
Tiina Salmén, Amazon Grimstad
Miia Niemi, Amazon Grimstad
Anna-Kaisa Rantanen, Djurgården
Anna Westerlund, FC Honka -> 79´Sanna Malaska, Amazon Grimstad
Katri Nokso-Koivisto, VfL Wolfsburg
Susanna Lehtinen, KIF Örebro -> 46´ Essi Sainio, AIK
Annica Sjölund, AIK -> 73´Nina Hietanen, Stattena IF Sanna Talonen, KIF Örebro
Vaihdossa:
Tinja-Riikka Korpela, FC Honka
Tuija Hyyrynen, HJK
Jaana Lyytikäinen, FC Honka
Linda Sällström, Djurgården
Joukkueenjohto Michael Käld, päävalmentaja
Marko Saloranta, valmentaja Ari Murtonen, joukkueenjohtaja/valmentaja
Aki Moilanen, mv.valmentaja
|