Hae sivustosta
Tapahtumakalenteri
Sporttikauppa
Palaute
Sivustokartta
Linkit
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(8.7.2009)
Kajaanissa odotetaan Hakan vierailua



Kaikkien aikojen menestynein cup-joukkue Valkeakosken Haka kohtaa torstaina Suomen Cupin 6. kierroksen ottelussa Nelosessa pelaavan Spartakin. Kajaanissa Hakan vierailua odotetaan jo innolla.


Täysi katsomo luvassa

 

Spartak on pelannut vakuuttavasti Nelosessa ja johtaa omaa lohkoaan vakuuttavasti. Cupissa se on pudottanut tieltään jo kaksi Kakkosen joukkuetta. Seuraavaksi on vastassa Veikkausliigaa johtava Haka.

 

- Arpa oli tietenkin sekä hyvä että huono. Meillä on tosi nuori joukkue ja nyt pelaajamme pääsevät näkemään millainen taso aivan huipulla on. Teemme parhaamme, jotta pystymme pistämään Hakalle kampoihin, Spartakin päävalmentaja Pekka Kemppainen miettii.

 

Kemppaisella ei ole mitään temppuja sen varalle kuinka Hakan peli pysäytetään.

 

- Emme voi lähteä sillä tavalla ajattelemaan. Meidän täytyy vain virittää miehet valmiuteen. Emme voi lähteä esimerkiksi miesvartioinnilla, sillä se olisi perässä juoksemista ja tuhoon tuomittu.

 

Hakan vierailu luonnollisesti herättää paljon mielenkiintoa Kajaanissa. Oman lisämausteensa tuo se, että Hakan päävalmentaja Olli Huttunen on lähtöisin Kajaanista.

 

- Ei täällä ihan joka päivä käy liigajoukkueita pelaamassa, joten yleisöä on varmasti tulossa. Ennakkoonkin lippuja on mennyt parisataa ja uskoisin, että yleisöä tulee paikalle sen verran mitä katsomoon mahtuu, eli tuhatkunta, Kemppainen ennakoi.

 

Spartakin ja Hakan välinen ottelu alkaa Kajaanin liikuntapuistossa klo 18.30.


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio