Huttunen palaa kotikonnuilleen Hakan kanssa.
|
Valkeakosken Hakan seuralegenda Olli Huttunen piti Suomen cupin arvonnan tulosta kaksijakoisena. Huttunen iloitsi ottelusta kotiseudullaan Kajaanissa, mutta hän muistutti myös edessä olevan ottelumatkan olevan raskas joukkueelle.
Tulossa hieno tapahtuma
- Tulee uusi kajaanilainen joukkue nyt tutuksi. Minulle on henkilökohtaisesti hienoa valmentaa Hakaa Kajaanissa. Sieltä olen ensimmäisen jalkapallo-oppini saanut. En ole aiemmin virallisessa ottelussa Kajaanissa valmentanut, joten tämä on suuri hetki minulle myös sen vuoksi, A-maajoukkueen kakkosvalmentaja sanoi.
- Suomen cupiin kuuluu matkustelu ja nyt meille tuli paha vierasreissu. Joukkueen kannalta arpa olisi voinut heittää vähän lyhyemmän matkan. Mutta toisaalta on hienoa viedä suomalaista huippujalkapalloa näkyville myös pienemmille jalkapallopaikkakunnille, kuten nyt Kajaaniin. Tätä Suomen cup on parhaimmillaan – siitä tulee varmasti hieno tapahtuma, Huttunen sanoi.
Olli Huttunen kuuluu Suomen menestyksekkäimpiin Suomen cup-sankareihin. Pelaajana hän on voittanut cupin kolmesti, kakkosvalmentajana kahdesti ja vastuuvalmentajana kerran. Jokaisella kerralla seurana on ollut Haka Valkeakoskelta.
|