Suomen Cupin kolmannen kierroksen Kierroksen Ottelussa kohtaavat lauantaina Kolmosessa pelaava Valkeakosken Koskenpojat sekä tamperelainen Oldschool.
VaKP ennakkosuosikkina
VaKP on selvittänyt tieltään jo kaksi joukkuetta, kun ensimmäisellä kierroksella se kaatoi selvin YIlveksen numeroin 10-0 ja toisella kierroksella FC TaFU jäi Koskenpoikien jyrän alle 9-0 numeroin.
Koskenpojat toimii Veikkausliigajoukkue Hakan kakkosjoukkueena ja joukkuetta valmentaa Hakan hyökkääjä Sami Ristilä. Haka on kaikkien aikojen menestynein cup-joukkue ja Ristilän mukaan Koskenpojilla on vakaa aikomus jatkaa hienoja cup-perinteitä.
- Olemme sopineet jätkien kanssa, että Pikkufinaali on tavoitteena. Emme tiedä vastustajasta mitään, mutta lähdemme tietenkin voittamaan peliä. Cup on meille hyvä bonus ja yritämme saada siitä hienon tapahtuman aikaiseksi. Meillä on 80-vuotisjuhlavuosi tänä vuonna ja olisi hieno saada sellainen pieni cup-noste siihen, Ristilä linjaa.
- Valkeakoski on cup-kaupunki ja uskon, että siitä on potentiaalia saada hyvä huuma. Jos pääsemme jatkoon, niin uskon että se herättäisi kiinnostusta, hän jatkaa.
Koskenpoikien toinen valmentaja Jouni Nieminen myöntää, että vastustaja on varsin tuntematon, mutta joukkue luottaa omaan tekemiseensä.
- En tiedä vastustajasta yhtään. Tiedämme kuitenkin, että joka joukkueessa on hyviä pelaajia. Kaikki hoituu kuitenkin sitä kautta, että luotamme omaan peliimme ja omaan tekemiseemme, Nieminen linjaa.
Ristilällä on kuitenkin pienoinen aavistus minkä tyyppinen joukkue vastaan on asettumassa.
- Olemme pelanneet jo kahta Vitosen joukkuetta vastaan, joten tiedämme suurin piirtein millaisessa fyysisessä kunnossa he ovat. Otamme kaikki vastustajat vakavasti ja lähdemme joka peliin täysillä. Se on täysin varma.
Nieminen korostaa, ettei joukkue lähde ylimielisenä otteluun.
- Vaatimustaso on kova joka pelissä ja on meidän valmentajien tehtävä, etteivät pelaajat lähde leijuen peliin.
Oldschool on vuonna 2004 perustettu tamperelaisseura joka pelaa tällä hetkellä Tampereen Vitosessa. Oldschoolin joukkueenjohtajan ja pelaajan Tuomas Taskun mukaan joukkueessa vallitsee erinomainen henki.
- Joukkue perustettiin alun perin kaveriporukan kesken ja uudet pelaajat ovat useimmiten meidän pelaajien kavereita. Meillä on hyvähenkinen porukka ja halukkaita olisi joukkueeseen paljon enemmänkin. Meillä on kuitenkin tietynlainen rankkaus, sillä pelaajan täytyy olla sopivanhenkinen joukkueeseen, Tasku valottaa.
Taskun mukaan joukkueella on hyvä ja monipuolinen joukkue kasassa.
- Meillä on joukkueessa hyvä sekoitus monen lajin osaajaa. Meiltä löytyy ihan maajoukkuetason pelaajia muista lajeista ja tietenkin myös sellaisia joilla on jalkapallotausta, Tasku kertoo joukkueen koostumuksesta.
Tulevasta vastustajasta Taskulla ei ole suurta tietoa, mutta tiedostaa vastaan asettuvan kovan joukkueen.
- Sarjatasoerot kertovat ottelun lähtökohdista ja ennakolta kova joukkue on tulossa vastaan. Heillä on varmasti nuoria ja nälkäisiä pelaajia ja lähdemme tappelemaan vastaan. Meillä on yksi cupin ottelu alla ja saimme siinä pelissä riisuttua vastustajalta aseet pois fiksulla pelillä. Lähdemme hyvillä mielin otteluun, Tasku kertoo.
Taskulla on selvät teesit miten VaKP kaatuu lauantaina.
- Lähdemme puolustamaan tiiviisti ja panostamaan vastahyökkäyspelaamiseen. Meillä paketti pysyy hyvin kasassa ja puolustuksen ja hyökkäyksen pitää onnistua.
Oldschoolin ja VaKP:n välinen ottelu pelataan lauantaina Kauppi 1:llä klo 18.30 alkaen. Ottelun voittaja kohtaa neljännellä kierroksella Ilveksen. |