Suomen avauskokoonpano Venäjää vastaan 26.2.2009.
Nikolai Alhon vapaapotkut aiheuttivat vaikeuksia venäläispuolustukselle.
Valmentaja Sami Vehkakoski oli tyytyväinen Venäjä-tapahtuman antiin.
|
Suomen alle 16-vuotiaiden (1.1.1993) poikien maajoukkue pelasi toistamiseen tällä viikolla Venäjää vastaan Eerikkilän urheiluopistolla (26.2.). Suomi voitti ottelun Valmir Seferin ja Kastriot Kastratin toisen jakson maaleilla 2-1 (0-0).
Suomi ratkaisi erikoistilanteista
Suomen ja Venäjän U16-poikamaajoukkueet kohtasivat toistamiseen torstaina Eerikkilässä. Venäläisjoukkue oli voittanut ensimmäisen kohtaamisen tiistaina 3-0. Kaksoismaaottelun toisessa osassa suomalaiset olivat tehokkaampia maalitilanteissa ja kaksi toisen jakson erikoistilannemaalia ratkaisivat ottelun voiton kotijoukkueelle.
- Meillä on ollut joukkueessa teemana pelin dynamiikan oppiminen eli miten pystytään pelaamaan parhaiten omat vahvuudet, vastustaja, olosuhteet sekä pelitilanne huomioon ottaen. Tänään olen erityisen tyytyväinen siihen, että teeman mukainen pelaaminen onnistui koko ottelun ajan, valmentaja Sami Vehkakoski kertoi maaotteluvoiton jälkeen.
Maaliton avausjakso
Toisen osaottelun ensimmäinen jakso lähti käyntiin venäläisten hallinnassa. Viiden peliminuutin kohdalla koko ottelun varmasti pelannut maalivahti Atte Ranta joutui venymään kymmenestä metristä tulleeseen venäläislaukaukseen.
- Venäläishyökkääjät olivat todella nopeita ja ovelia. Erityisesti Maksim Barsov teki vaikutuksen hienoilla haltuunotoillaan. Oli kyllä hieno fiilis olla kaatamassa suurta ja mahtavaa Venäjää, Suomen maalilla pelannut Ranta kommentoi voittoa itänaapurista.
Vartin jälkeen hermostuneesti pelannut suomalaisjoukkue pääsi paremmin ottelun tempoon mukaan. Suomen ensimmäinen todellinen maalitilanne syntyi Nikolai Alhon antamasta kulmapotkusta, josta Aapi Helvelahti pääsi puskemaan. Venäläismaalivahti nappasi kuitenkin oikeaan alakulmaan suuntautuneen suomalaispuolustajan puskun.
Hetken kuluttua edellisestä erikoistilanteesta suomalaiset pääsivät jälleen yrittämään maalia kulmapotkusta. Tällä kertaa Valmir Seferi pääsi puskemaan vapaasti Alhon kulmasta. Suomalaisten epäonneksi Seferin pusku suuntautui kuitenkin hieman liian ylös ja osui ylärimaan kimmoten takaisin pelattavaksi.
Suomen ollessa hyvin pelissä mukana Venäjän Evgeny Degtyarev kolisteli suomalaismaalin takatolppaa (26. min) keskitykseksi tarkoitetusta vapaapotkusta. Jakson loppupuoliskolla Suomi hallitsi lievästi kenttätapahtumia, mutta todellisia maalintekotilanteita ei enää nähty kummassakaan päädyssä ja tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.
Suomi ratkaisi erikoistilanteista
Toisen jakson alkuminuutit olivat varsin rikkinäisiä molempien joukkueiden käytyä kovilla kierroksilla. Vapaapotkujen säestämän jakson alkupuoliskon jälkeen oli Suomen vuoro onnistua viimeinkin maalinteossa.
Ottelun 65. minuutilla Alhon antama kierteinen vapaapotku kentän vasemmasta reunasta aiheutti maalinedustahässäkän, jonka jälkitilanteesta tänään kentän parhaisiin lukeutunut Seferi pääsi tuikkaamaan läheltä maalia suomalaiset johtoon.
Vajaat kymmenen minuuttia edellisestä erikoistilanteesta Kastriot Kastrati pääsi lisäämään suomalaisten karkumatkaa puskemalla Seferin oikealta laidalta tulleen vapaapotkun kymmenestä metristä venäläismaalin vasempaan nurkkaan.
Venäjä kuroi kuitenkin etumatkan yhteen maaliin vain hetki Suomen toisen maaliin jälkeen. Barsov keskitti oikealta ja maalinedustalle vapaaksi jääneellä Alexey Ryabokonilla oli helppo työ siirtää pallo maalin vasempaan nurkkaan (74. min).
Pelaajien kehittyminen tärkeintä
Suomi otti tasaisessa pelissä revanssivoiton itänaapurista ensimmäistä osaottelua tehokkaamman viimeistelynsä ansiosta. Kotijoukkue oli vahva erityisesti erikoistilanteissa, joista pelin ratkaisseet maalit syntyivätkin.
- Vaikka tänään tuli voitto, niin mielestäni pelasimme tapahtuman parhaan jaksomme ensimmäisen ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Hävisimme sen 2-0, mutta maalit tulivat kahdesta yksittäisestä virheestä. Voitto Venäjästä tuo joukkueelle varmasti lisää itseluottamusta ja vie muutenkin eteenpäin joukkueen pelaamista, Vehkakoski kertoi otteluiden annista.
U16-maajoukkueen seuraavat ottelut ovat heinäkuun lopulla Norjassa pelattavassa kahdeksan maan avoimessa PM-turnauksessa. Ikäluokan maajoukkuevuosi huipentuu lokakuun lopulla Makedoniassa pelattavaan EM-alkukarsintaturnaukseen, jossa vastaan asettuu isäntämaan lisäksi Euroopan huippumaat Saksa ja Turkki.
- Meillä on kasassa mielenkiintoinen ikäluokkamaajoukkue, sillä harvinaisen moni ysikolmonen on mukana myös vuotta vanhemmassa U17-maajoukkueessa. Tavoitteenamme on ollut saada mahdollisimman kovia vastustajia ja Venäjä palveli siinä mielessä erinomaisesti nuorten pelaajien koulutus- ja kehitysprosessisamme kohti A-maajoukkuetta, valmentaja Vehkakoski kertoi joukkueestaan.
Suomi - Venäjä 2-1 (0-0), Eerikkilä 26.2.2009 1-0 Valmir Seferi 64' 2-0 Kastriot Kastrati 72'
Suomen kokoonpano Venäjä-maaottelussa 26.2.: Atte Ranta, HIFK Astrit Kabashi, Honka Jussi Perttula, MyPa Aapi Helvelahti, Fuengirola Los Boliches
Miikka Salonen, HyPS
Jani Jokinen, Honka
Joni Mäkelä, OLS -> 41’ Kastriot Kastrati, HJK Kasperi Heinonen, Reipas -> 55’ Kevin Peth, FF Kraft Valmir Seferi, Honka
Henri Salminen, Ilves -> 27’ Antti Mäkijärvi, Honka
Nikolai Alho, HJK -> 80’ Patrick O’Shaughnessy, HJK
Vaihdossa: Jesse Joronen, SiU
Daniel O’Shaughnessy, HJK
Mikko-Petteri Latosaari, Haka
Ei kokoonpanossa: Kevin Ingoli, PK-35
Joukkueenjohto: Sami Vehkakoski, valmentaja Jarkko Wiss, valmentaja Teuvo Moilanen, mv-valmentaja Arto Sivonen, fysioterapeutti Jari Nieminen, huoltaja Hannu Ollila, joukkueenjohtaja
Lisätietoja: SUOMEN PALLOLIITTO Ville Sairanen, maajoukkuemanageri GSM 0400 991 308 ville.sairanen(a)palloliitto.fi |