Suomen alle 17-vuotiaiden (1.1.1992) poikien maajoukkue päätti Minskin turnauksen lauantaina 17.1. rangaistuslaukauksilla saavutettuun voittoon Belgiasta. Näin ollen Suomen sijoitus turnauksessa oli viides.
Pyhäranta oli hyvässä vireessä
Suomen ja Belgian välinen maaottelu alkoi Suomelta yskähdellen, sillä joukkueen oma peli ei ottanut kulkeakseen ensimmäisellä puoliajalla. Tästä huolimatta Suomi sai luotua muutaman hyvän maalintekopaikan. Myös Belgia pääsi muutaman kerran vaarallisiin maalintekopaikkoihin jakson aikana.
- Maalivahdit pitivät molemmat joukkueet pelissä mukana ensimmäisellä jaksolla. Olimme kenttäpelissä ensimmäisellä jaksolla askeleen jäljessä, mutta Jere Pyhäranta oli maalillamme erinomainen, kehui Suomen valmentaja Lars Mosander.
Toiselle jaksolle Suomi vaihtoi prässikuviotaan ja sai tukittua vastustajansa pelinavaamisen. Suomelle aukeni toisen jakson aikana kolme avopaikkaa, mutta maaliin asti palloa ei saatu.
Juho-Teppo Berg pääsi kertaalleen avopaikkaan maalin eteen, mutta laukaus muutamasta metristä suuntautui maalin yli. Kaksi muuta paikkaa aukenivat Jesse Ahoselle, mutta keskikenttäpelaaja ei saanut vietyä Suomea johtoon. Belgiakaan ei pystynyt ottelun lopussa maalintekoon, ja koska sijoitusotetlu oli kyseessä, rangaistuspotkukilpailu odotti joukkueita.
Suomelta maalinteossa onnistuivat Kim Böling, Johannes Nordström, Samu Nieminen ja Jan-Erik Heljander. Viidettä laukojaa ei tarvittu, sillä Pyhäranta Suomen maalilla otti kaksi belgialaislaukausta kiinni.
- Pelaajat ottivat hienosti itseään niskasta kiinni toiselle jaksolle. Muutimme hieman taktiikkaamme ja saimme Belgiasta otteen, kertoi Mosander joukkueensa toisesta puoliajasta.
Joukkueensa suurimmaksi onnistujaksi valmentaja Mosander mainitsi maalivahti Pyhärannan:
- Jere pelasi hienon ottelun. Hän piti meidät pelissä ottelun ensimmäisellä jaksolla ja torjui lisäksi kaksi rangaistuspotkua varmistaen voittomme.
Turnauksen hyvä anti
Suomelle aukeni Minskin turnauksessa hyvä tilaisuus testata useita uusia pelaajia EM-karsintaa ajatellen. Valmennusjohto näkikin hyviä esityksiä Valko-Venäjälle matkanneelta ryhmältä.
- Useat pelaajat pelasivat korkealla tasolla. Muun muassa Kalle Kauppi todisti turnauksen aikana olevansa kansainvälisen tason keskikenttämies.
Suomen alle 17-vuotiaat ovat hävinneet kymmenestä viimeisestä ottelustaan vain yhden. Joukkue onkin nostanut tasoaan huimasti viime vuoden aikana.
- Olemme pelanneet paljon kansainvälisiä otteluita viime viimeisen vuoden aikana, ja pelaajat ovat nähneet mitä vaaditaan kansainvälisen tason saavuttamiseksi. Pelaajat ovat oppineet toimimaan joukkueena kentällä ja kentän ulkopuolella. Lisäksi jokainen ottaa vastuuta omasta sekä koko joukkueen tekemisestä, kertoi valmentaja Mosander.
Suomi - Belgia 0-0, 4-2 rp
Suomen kokoonpano Belgiaa vastaan: Jere Pyhäranta, FC Honka Atte Hoivala, KuPS Samu Nieminen, JJK Johannes Nordström, IFK Mariehamn Elja Heiskanen, FC Honka Kalle Kauppi, FC Inter -> 47' Kevin Mombilo, KäPa Santeri Ahola, HJK Nikolai Alho, HJK -> 41' Jan-Erik Heljander, FC Inter Miro Olsoni, HJK Juho-Teppo Berg, TP-47 -> 72' Jesse Ahonen, HJK Kim Böling, FF Kraft
Vaihdossa: Saku-Pekka Sahlgren, KPS Joel Wulff, TPS Sami Räsänen, KuPS
Ei kokoonpanossa: Teemu Pastila, MP
Valmennus: Lars Mosander Hannu Haverinen |