Hae sivustosta
Tapahtumakalenteri
Sporttikauppa
Palaute
Sivustokartta
Linkit
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(11.1.2009)
U17: Suomi tasapeliin
Jesse Ahonen


Lars Mosander


Suomen alle 17-vuotiaiden (1.1.1992) maajoukkue tasasi pisteet Latvian kanssa sunnuntaina 11.1. Valko-Venäjällä pelattavassa turnauksessa.


Hyvä alku

Suomi aloitti Valko-Venäjän Minskissä pelattavan kansainvälisen turnauksen ottelulla Latviaa vastaan. Suomen ensimmäisen puoliajan selkeä hallinta vaihtui toisella jakson alussa uupumisen myötä altavastaajan asemaan Latvian mentyä ottelussa 1-0 -johtoon. Suomi kuitenkin tuli lopussa tasoihin maaotteludebyyttinsä tehneen Jan-Erik Heljanderin maalilla.

Ensimmäinen jakso alkoi Suomen osalta hyvin ja peli oli hyvin kontrollissa. Suomi loi 4-5 hyvää maalintekopaikkaa, joista ottelun avausmaalin tekoa pääsivät kokeilemaan Kim Böling, Jessse Ahonen ja Heljander. Maali jäi ensimmäisellä jaksolla kuitenkin uupumaan.

- Aloitimme pelin todella hyvin. Kaikki pelaajamme pelasivat tasaisen korkealla tasolla ja liike säilyi hyvin, kertoi valmentaja Lars Mosander.

Toisella jaksolla romahdus

Latvia meni toisen jakson ensimmäisellä minuutilla 1-0 -johtoon hieman onnekkaasti, kun latvialaislaiturin keskitys liiteli Saku-Pekka Sahlgrenin yli Suomen maalin takanurkkaan.

Latvialaismaali oli alkusoittoa toiselle jaksolle, jonka alkupuolisko oli Suomelta varsin kehno.

- Meille sattui romahdus toisen jakson alussa. Jalka ei liikkunut, sillä pelaajamme väsähtivät totaalisesti. Tämä on ymmärrettävää, sillä Suomessa useat joukkueet ovat vasta aloittaneet harjoittelun ensi kautta ajatellen. Kuitenkin nyt on tehtävä kovasti töitä, jotta olemme kunnossa jatkokarsinnassa maaliskuun lopulla, sanoi Mosander.

Toisen jakson lopussa Suomi sai pelin uudelleen kontrolliin, sillä väsymys alkoi painaa myös vastustajalla. Kun ottelua oli pelattu 73. minuuttia, Suomi tuli tasoihin. Hyökkäys rakennettiin vasemman laidan kautta Nikolai Alholle, joka syötti Heljanderin läpiajoon. Kuljetuksen jälkeen suomalaishyökkääjä sijoitti pallon tarkasti latvialaisvahdin ohi maalin takanurkkaan.

- Pelasimme ensimmäisellä jaksolla erittäin hyvää peliä, mutta ottelu näytti, että meillä kunto ei riitä tässä vaiheessa kautta kokonaiseen kansainväliseen otteluun. Tämä oli meille hyvä herätys kansainväliseen arkeen, kertasi valmentaja Mosander.

Suomi sai ottelussa hieman jobinpostia, sillä Elja Heiskanen ja Teemu Pastila joutuivat jättämään kentän loukkaantumisten takia. Tulevat päivät näyttävät pelaajien vammojen vakavuuden.

Latvia – Suomi                  1-1 (0-0)
               73’ Heljander 1-1

Suomen kokoonpano Latviaa vastaan:
Saku-Pekka Sahlgren, KPS
Samu Nieminen, JJK
Santeri Ahola, HJK
Johannes Nordström, IFK Mariehamn
Atte Hoivala, KuPS -> 41’ Joel Wulff, TPS
Miro Olsoni, HJK
Kim Böling, FF Kraft -> 70’ Juho-Teppo Berg, TP-47
Kevin Mombilo, KäPa -> 41’ Nikolai Alho, HJK
Jesse Ahonen, HJK -> 65’ Kalle Kauppi, FC Inter
Teemu Pastila, MP -> 21’ Jan-Erik Heljander, FC Inter
Elja Heiskanen, FC Honka -> 50’ Sami Räsänen, KuPS

Vaihdossa:
Jere Pyhäranta, FC Honka

Joukkueenjohto:
Lars Mosander, valmentaja
Hannu Haverinen, valmentaja
Ari Matinlassi, maalivahtivalmentaja
Marko Suoste, fysioterapeutti
Jari Parikka, huoltaja


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio