Hae sivustosta
Tapahtumakalenteri
Sporttikauppa
Palaute
Sivustokartta
Linkit
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(23.9.2008)
EMk17: Suomi kukisti Albanian
Juho Lehtonen (vas.) ja Kim Böling juhlivat Suomen neljättä osumaa


Jesse Ahonen viimeisteli kaksi osumaa ja pohjusti yhden


Suomen avauskokoonpano Albaniaa vastaan


Ottelun alussa vietettiin hiljainen hetki Kauhajoen tapahtumien vuoksi


Lars Mosanderin ja Hannu Haverisen valmentama alle 17-vuotiaiden (1.1.1992) maajoukkue aloitti EM-karsintansa voitolla. Hyvinkäällä tiistaina (23.9.) pelatussa ottelussa kaatui Albania maalein 4-0 (2-0). Ottelu alkoi hiljaisella hetkellä Kauhajoen tapahtumien johdosta.


Ahonen ja Böling sankareina

Albania saapui Suomeen vasta myöhään maanantai-iltana. Se ei kuitenkaan näkynyt vierailijoiden otteissa ainakaan ottelun alussa. Albania aloitti pelin paljon pirteämmin kuin isäntäjoukkue. Suomen pelissä oli aistittavissa pientä jännitystä. Sen myönsi yksi ottelun onnistujista, Jesse Ahonen, ottelun jälkeen.

- Vähän jännitti ensimmäinen EM-karsinta, mutta siitä se sitten lähti rullaamaan, kaksi osumaa Albanian verkkoon iskenyt Ahonen sanoi.

Suomalaisten ensimmäinen maalintekopaikka syntyi yhdeksännellä minuutilla. Ahosen oikealta puolelta lähettämän vapaapotkun jatkoi Miro Olsoni päällään maalin kulmalle. Topparin paikalta erikoistilanteeseen nousseen Johannes Nordströmin ohjaus meni ohi albanialaismaalin.

Suomalaisten hermostuneisuus näkyi harhasyöttöinä, joista punapaitaiset vierailijat pääsivät rakentelemaan hyökkäyksiä. Erityisen pahoja tilanteita ei kuitenkaan syntynyt Saku-Pekka Sahlgrenin vartioimalla maalille.

Mitä pidemmälle puoliaika eteni, sitä paremmin Suomi keksi pelin juonen. Viimeistään isäntien otteet vapautuivat, kun Ahonen siirsi Suomen 1-0-johtoon. Peliä oli pelattu 32. peliminuuttia, kun Olsonin kierteinen kulmapotku löysi maalin edestä Ahonen. Ahosen pusku sujahti maan kautta ohi Albanian kookkaan maalivahdin.

-Tiesin sovitusta merkistä, että se tulee etutolpalle ja pääsin siitä puskemaan sisään, kuvaili Ahonen helpottavaa johto-osumaa.

Suomi pääsi juhlimaan toista osumaa jo neljän minuutin kuluttua. Ahonen toimi maalin arkkitehtinä. Väkkärämäinen laituri harhautti oikealla laidalla puolustajan ja pääsi etenemään keskityspaikkaan. Matala syöttö takaviistoon löysi Samu Niemisen. Niemisen laukaus kimpoili Albanian puolustajien kautta maalin kulmalle unohtuneelle Kim Bölingille, jolla oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään maaliin.

Ensimmäisen puoliajan lopulla Suomen 3-0 maali oli lähellä, kun kärkipelaaja Juho Lehtonen pääsi yksin läpi. Albanian maalivahti Deljan Bregasi esti lisäosuman jalkatorjunnalla.

Toinen puoliaika jatkui mihin ensimmäinen jäi

Toisella puoliajalla Suomi jatkoi vyörytystä. 46. peliminuutin jälkeen Ahonen tunkeutui läpi Albanian puolustuksen ja sijoitti Suomen kolmannen osuman maalin oikeaan alanurkkaan.

Bölingin vuoro oli viimeistellä 4-0-osuma 56. minuutin kohdalla. Lehtonen pelasti lähes päätyrajalta ristipallon ja puski sen maalin eteen Bölingille, jonka laukaus upposi vastustamattomasti verkkoon.

Vielä ottelun lopussa Suomella oli mainioita mahdollisuuksia lisätä johtoa. Tim Väyrysen läpiajon Bregasi torjui ja vaihdosta sisään tulleen Kevin Mombilon laukaus osui ylähirteen.

Suomen valmentaja Lars Mosander oli erittäin huojentunut onnistuneen avauspelin jälkeen.

- Totta kai olen todella tyytyväinen. Ensimmäinen peli on aina vaikea. Alku oli hermostunut. Peliä vaikeutti, kun meillä ei ollut mitään tietoa Albanian pelistä. Se vaikeutti pallon pitämistä. 1-0 ja 2-0 osumien jälkeen peli rauhoittui, Mosander sanoi.

Yleisöä Hyvinkään urheilupuistossa oli 556.  

Päivän toisessa ottelussa Valko-Venäjä ja Makedonia pelasivat tasan 0-0. Suomi kohtaa torstaina (25.9.) kello 16.00 alkavassa ottelussa Hyvinkäällä Makedonian.

Suomen avaus Albaniaa vastaan 23.9.2008:
Saku-Pekka Sahlgren, KPS
Elja Heiskanen, FC Honka
Samu Nieminen, JJK
Johannes Nordström, IFK Mariehamn
Joel Wulff, TPS
Santeri Ahola, HJK -> 57´Kevin Mombilo, KäPa
Miro Olsoni, HJK
Riko Laitinen, FC Reipas
Jesse Ahonen, HJK 
Juho Lehtonen, P-Iirot -> 74´Tim Väyrynen, FC Honka
Kim Böling, FF Kraft -> 62´Jusu Karvonen, Ilves

Vaihdossa:
Walter Viitala, HIFK
Lum Rexhepi, HJK
Atte Hoivala, KuPS
Topi Mattila, FC Jazz-j 

Joukkueenjohto
Lars Mosander, valmentaja
Hannu Haverinen, valmentaja
Jori Särkkä, maalivahtivalmentaja
Ari Alonen, fysioterapeutti
Jari Parikka, huoltaja


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio