24 seuraa eri puolilta Suomea on kokoontunut Pietarsaareen 23.-24.8. käynnistämään tyttöjalkapallon kehityshankkeita. Hankepäivät ovat samalla osa Naisten EURO - kilpailujen promootiotoimenpiteitä.
Projektiosaamista seurojen kehityshankkeisiin
Seurakehityshankkeiden "kick off" -tilaisuuden tavoitteena on lisätä projektityön osaamista, tukea kunkin seuran oman hankkeen tavoitteiden kirkastusta, lisätä innostusta sekä auttaa seuroja verkostoitumaan. Projektikoulutusta Pietarsaaressa vetää Palloliiton seurakehittäjä Juha Vainio.
Tilaisuuden avauksessa Palloliiton tyttö- ja naisjalkapallon asiantuntija Lasse Keski-Loppi toi esiin tavoitteet uusien harrastajien ja seuratoimijoiden rekrytoinnista. Tyttöjen jalkapalloharrastuksen aloittamisikä on tutkimusten mukaan huipussaan noin 9-10-vuotiaana. Hankkeiden yksi suuri tavoite on innostaa tytöt aloittamaan aiemmin, jo 6-vuotiaana. Hankkeet ovat tärkeässä roolissa myös tyttö- ja naisjalkapallon näkyvyyden lisäämiseksi.
Hankeseminaarissa on ohjelmassa lisäksi Puistolan Urheilijoiden Joni Iivosen ja ex. PuIU:n juniorivalmennuspäällikön Marianne Miettisen esittelemänä seuran toimenpiteet tyttöjalkapallon kehittämiseksi.
Ohjaajien rekrytointi, osaaminen ja lasten tuntemus ratkaisee menestyksen
Seminaarin 1. päivänä Palloliiton nuorisopäällikkö Marko Viitanen esitteli ohjaajien rekrytointiin ja kiinnipitämiseen liittyviä keinoja, laittoi seuraväen pohtimaan minkälaisessa kehitysvaiheessa 5-6-vuotiaat lapset ovat. Lisäksi Marko kertoi NJS:n prinsessafutiksen joukkueenjohtajan kokemuksia tyttöjen korttelitoiminnan käynnistämisestä Nurmijärvellä http://www.tanfor.fi/nappulaliiga .
Ohjaajien motiivit ja tärkeät alkuvaiheen tukitoimet Lähde: The Swedish School of sport and health science, Karin Redelius -
- Pääosa ohjaajista saadaan lasten vanhemmista joilla on laji- tai urheilutaustaa.
- Alkuvaiheen tukihenkilö seurasta on tärkeä!
- Kohtuullisen ajankäytön kannalta on tärkeää rekrytoida paljon ohjaajia, jotta ohjaamisesta tulee tiimityötä ja ohjaaja voi joskus olla esteen vuoksi pois. Ohjaajaryhmän / ryhmien tapaamisten avulla ohjaajia kiinnitetään mukaan toimintaan.
- Lasten kohtaaminen ja ryhmänhallinta on monelle haaste. Ohjaajille on alkuvaiheessa tarjottava pedagogisista asioista koulutusta.
- On tärkeää, että ohjaaja kokee onnistumisia ja kiinnittyy ohjaajan polulle. Onnistuminen vaatii seuralta koulutusta ja useita muita tukitoimia.
Tiivistelmä 5–6-vuotiaan kehityksestä
- Lapsi on omatoiminen, aloitteellinen ja sopeutuva, mutta välillä haluaa olla pieni ja saada hoivaa.
- Välillä kiukku saa vallan, tunteet ailahtelevat. Itsekritiikin herääminen voi aiheuttaa epäonnistumisen pelkoa.
- Mielikuvitus on voimakas. Lapsi oivaltaa aiempaa paremmin, mikä on oikeasti totta ja mikä kuvittelua.
- Lapsi alkaa nauttia peleistä ja leikeistä, joissa on selkeät säännöt. Peleissä häviäminen on vielä vaikeaa.
- Oman ikäiset kaverit ovat tärkeitä.
Palloliiton ja piirien tukitoimet hankkeille:
Hankeseurat saavat erityistä tukea liitolta. Tukimuotoja ovat mm. hankeseminaari 23.-24.8., 50 palloa/seura, Naisten Euro promootiohankkeen tukitoimet, mahdollinen taloudellinen tuki sekä markkinointimateriaalit ja päätösyhteenveto 10.9.09 EURO 2009 finaalin yhteydessä.
Lisäksi seurat saavat apua piirien nuorisopäälliköiltä mm. Kaikki Pelissä -koulujalkapallotapahtumien järjestämiseen ja ohjaajien ja muiden toimijoiden kouluttamiseen.
Hankeseurat: TuNL- ONS- KMF-j - SalPa- FC Wimma- HJK-j- SIF - MuSa - FC Kontu- Ilmajoen Kisailijat ja SiSu- EuPa - EiF- GBK- FC Nokia - Espoon Tikka- OuHu- Ilves - Muuramen Yritys- LAUTP FCV- Pu-62 sekä Ahvenanmaan seurat.
Lisätietoa seminaarista ja hankkeista lasse.keski-loppi(a)palloliitto.fi
Kaikki Pelaa -viestintä |