Hae sivustosta
Tapahtumakalenteri
Sporttikauppa
Palaute
Sivustokartta
Linkit
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(19.6.2008)
Suomen Cupin kuudes kierros huipentuu tänään



Suomen Cupin kuudennen kierrokset aloitettiin tiistaina, kun TPS:n selvitti tiensä seitsemännelle kierrokselle kaatamalla Atlantiksen. Torstaina luvassa ovat loput 15 kamppailua.


Vähintään kolme liigajoukkuetta putoaa

Pietarsaaressa ottavat mittaa toisistaan FF Jaro ja FC Lahti. Joukkueet kohtasivat jo tällä kaudella liigassa ja silloin Jaro venyi vieraskentällä voittoon. Nyt tavoitteena on uusia tuo temppu Suomen Cupissa.

- Jatkopaikka on tähtäimessä ja se on varmasti ison työmäärän takana. Kurinalaisella peliesityksellä se on varmasti saavutettavissa, uskoo Jaron päävalmentaja Mika Laurikainen.

Liigajoukkueet ovat vastakkain myös Finnair Stadiumilla, kun HJK isännöi Veikkausliigaa johtavaa FC Interiä. Turkulaisjoukkue lähtee rohkeasti haastamaan kotijoukkuetta.

- Pelasimme HJK:ta vastaan kerran ja olisimme silloin ansainneet voiton. Heillä on hyvä joukkue, mutta niin on meilläkin. Uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet edetä jatkoon otteluparista, mikäli pelaamme tasollamme, ennakoi Interin päävalmentaja Job Dragtsma.

Kolmas Veikkausliigajoukkueiden välienselvittely nähdään Kuopiossa, kun KuPS saa vieraakseen FC KooTeePeen.

- Oli tärkeä saada kotipeli ja KooTeePee on meille hyvä vastus. Oli hyvä saada liigajoukkue vastaan, niin pääsemme heti rytmiin kiinni, kun Veikkausliiga jatkuu taas. KuPS:n päävalmentaja Kai Nyyssönen toteaa.

Kakkosen Warkaus JK:lle arvottiin pitkä vieraspeli, kun se matkustaa Rovaniemelle RoPS:n vieraaksi. Rovaniemeläisjoukkue ei lähde aliarvioimaan vastustajaa, vaikka se pelaa pari sarjaporrasta alempana.

- Jos joukkue voittaa Ykkösen kärkeä tavoittelevan Jyväskylän, niin mikään huono porukka ei ole vastassa. Kyllä me suhtaudumme cupin otteluun tosissaan ja kunnioitamme vastustajaa, RoPS:n joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi sanoo.

Vuoden 2006 cup-finalisti KPV matkustaa Espooseen FC Hongan vieraaksi. Kokkolassa uskotaan omiin mahdollisuuksiin selvitä jälleen pitkälle.

- Honka lähtee otteluun selvänä suosikkina, mutta hyvällä pelillä kaikki on mahdollista. Puolustuspelaamisen pitää olla ilman muuta kunnossa. Meillä on riittävästi taitavia pelaajia myös siihen, että pystymme pitämään palloa ja pelaamaan omaa peliämme, KPV:n Tuomas Uusimäki mietii.

FC Honka/2 on myös mukana kisoissa, sillä se kohtaa PK-35:n vieraskentällä.

FC Espoo/2 joutuu kovan paikan eteen, kun se matkustaa hallitsevan tuplamestari Tampere Unitedin vieraaksi. Espoossa kuvia ei kuitenkaan kumarrella vaan lähdetään tosissaan hakemaan jatkopaikkaa.

- Jos me annamme heille pelkästään pelin ja pallon, niin siitä tulee aika pitkä 90 minuuttinen. Meidän vahvuus on tällä kaudella ollut aktiivinen liike ja sitä pyritään jatkamaan. Emme pelkästään vetäydy, vaan pyrimme myös pelaamaan, FC Espoo/2:n valmentaja Mikko Taivassalo linjaa.

Viime vuosina erinomaista cup-menestystä niittänyt City Stars matkustaa Itä-Helsinkiin FC Viikinkien vieraaksi. Viikinki-leirissä on kuitenkin vakaa aikomus päättää lahtelaisten cup-taival.

- Suomen Cup on meille todella tärkeä asia, joten lähdemme ehdottomasti hakemaan jatkopaikkaa tästäkin ottelusta, Viikinkien päävalmentaja Toni Korkeakunnas lataa.

Juukassa nähdään mielenkiintoinen kamppailu Itä-Suomen herruudesta, kun JIPPO ja Rakuunat ottavat mittaa toisistaan.

Ykkösen PS Kemi kohtaa Kakkosessa pelaavan FC Interin kehitysjoukkue Sinimustat. Kemi ei lähde soitellen sotaan, vaan pistää kaikki peliin.

- Kaikki on kuitenkin itsestä kiinni, asennetta täytyy löytyä. Ja kun olemme näin pitkälle cupissa edenneet, niin lähdemme hakemaan ottelusta voittoa parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, PS Kemin päävalmentaja Ilkka Marttila täräyttää.

Suomen Cupin 6. kierroksen Kierroksen Ottelu pelataan Helsingissä, kun Kakkosen Gnistan kohtaa Nelosen Liedon.

- Ylempänä pelaavia joukkueita vastaan sytymme hyvin, sillä haluamme näyttää, että kuulumme korkeammalle. Yksittäiset pelit ovat aina yksittäisiä pelejä ja niissä voi tapahtua mitä tahansa, Liedon joukkueenjohtaja Mika Haliseva muistuttaa.

HIFK saa vieraita Torniosta, kun Ykkösen TP-47 tekee matkan Helsinkiin. HIFK:n leirissä on kuitenkin kova luotto siihen, että jatkopaikka on mahdollinen.

- Vaikea peli luonnollisesti on edessä, onhan vastustaja Ykkösen porukka ja osa pelaajista ammattilaisia. Mutta ei TP-47 kuitenkaan mitenkään ylivoimainen vastustaja ole. Mitä pitempään peli pysyy tasaisena, sitä vahvemmilla on IFK, HIFK:n pelaaja Ville Rapelin puntaroi.

Tampereella kaksi perinteikästä iskevät yhteen, kun Ilves ja VPS kohtaavat toisensa. VPS on ottelun ennakkosuosikki, mutta Ilves osoitti vaarallisuutensa kaatamalla edelliskierroksella Ykkösen TPV:n.

- Uskon kuitenkin, että meillä on täydet mahdollisuudet leipoa kunnon cup-soppa Tammelassa, 188 Veikkausliigaottelua urallaan pelannut Ilveksen Toni Hevonkorpi laukoo.

Kaikkien aikojen menestynein cup-joukkue FC Haka aloittaa cup-taipaleensa Lohjalta, jossa se haastaa isäntäjoukkue LoPan.

- LoPa on erinomainen Kakkosen joukkue. Se on satsannut paljon ja pelannut hyvin tällä kaudella. Cupin peleissä täytyy olla aina tarkkana alempisarjalaisia vastaan. LoPalla ei ole ottelussa mitään menetettävää ja tulee varmasti kotikentällään taistelemaan kovaa, FC Hakan päävalmentaja Olli Huttunen ennakoi.

Kruunupyyssä Kakkosessa pelaava TUS saa vastaansa MyPan. TUS:n riveissä luotetaan kotikentän taikaan.

- Meillä on ottelussa kotikenttäetu eikä MyPa tiedä minne on tulossa. Pyrimme tarjoamaan yleisölle hyvän ja viihdyttävän pelin ja kovaa taistelua.

Kaikki Suomen Cupin kuudennen kierroksen ottelut alkavat klo 18.30.

Kuudes kierros >>


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio