Hae sivustosta
Tapahtumakalenteri
Sporttikauppa
Palaute
Sivustokartta
Linkit
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(22.2.2008)
U17: Irlanti voitti Suomen 6-1
Matias Koskimäki


Suomen alle 17-vuotiaiden (1.1.1991) maajoukkue kärsi 1-6 -tappion Irlannille Kilkennyssä pelatussa ottelussa torstai-iltana. Suomen maalin teki Eetu Kokkinen.


Irlannin prässi puri

 

Kotijoukkue ei jättänyt mitään arvailujen varaan torstai-iltana Kilkennyssä pelatussa Irlanti – Suomi -maaottelussa. Ensimmäisen puoliajan lopussa ja toisen puoliajan alussa nopeassa tahdissa tehdyt neljä maalia upottivat Suomen ja ottelun lopussa lukemat olivat 6-1 Irlannille.

 

Irlannin siirryttyä ottelun alussa 1-0 johtoon toisen maaottelunsa pelannut Eetu Kokkinen nosti maalillaan Suomen tasatilanteeseen. Kokkisen 27. minuutilla laidalta antama sisäkierteinen vapaapotku upposi Irlannin verkkoon herättäen Suomen toiveet hetkeksi. Irlanti meni kuitenkin kahdella nopealla mallillaan 3-1 taukojohtoon puoliajan lopulla.

 

Toisen puoliajan alussa Irlanti lisäsi johtonsa jo 5-1:een tehtyään kaksi nopeaa maalia. Irlanti kaunisteli lukemat 6-1:een vielä ottelun lopussa.

 

– Irlanti ei jättänyt tänään meille mahdollisuuksia. He nostivat prässinsä korkealle ja jättivät meidät vaille tilaa. Emme ehtineet liikuttaa palloa, koska vastustajat iskivät aggressiivisesti pallolliseen pelaajaan. Kiireen takia syöttömme karkailivat vastustajalle.

 

– Kuudesta päästetystä maalista huolimatta paras pelaajamme oli topparina pelannut Matias Koskimäki, kertoi Suomen valmentaja Timo Liekoski.

 

Irlanti - Suomi 6-1 (3-1)    Kilkenny
              27' Kokkinen 1-1

 

Suomen kokoonpano Irlantia vastaan:
Olli Lehtilä, TPS
Tero Mäntylä, Portsmouth FC
Joni Nissinen, KuPS
Matias Koskimäki, HJK
Fredrik Appel, IFK Mariehamn -> 41’ Henri Toivomäki, FC Lahti
Juuso Simpanen, FC Honka 
Patrick Poutiainen, JJK -> 52’ Alexander Ring, Bayer 04 Leverkusen
Juuso Haapala, Tervarit-jun. -> 41’ Rasmus Schüller, Honka
Kalle Stoka, HJK -> 62’ Tuomas Rannankari, KuPS
Eetu Kokkinen, HyPS -> 62’ Kim Alonen, TPS
Lauri Dalla Valle, Liverpool FC -> 68’ Henri Hanhela, Tervarit-jun.

Vaihdossa:
Aku-Teppo Kelo, HJK


Valmentajat:
Timo Liekoski
Kimmo Lipponen

Lisätietoja:
SUOMEN PALLOLIITTO
Joonas Vilkki, maajoukkuemanageri
(09) 7421 5265, GSM 045 6712 634
joonas.vilkki(a)palloliitto.fi


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio