Suomen alle 16-vuotiaiden (1.1.1992) maajoukkue kärsi 1-3 tappion Pohjois-Irlannille torstai-iltana pelatussa ottelussa.
Lentävä lähtö Pohjois-Irlannille
Eerikkilän jalkapallohallissa pelattu Suomen ja Pohjois-Irlannin välinen ottelu alkoi vierailijoiden kannalta mukavasti, kun jo toisella peliminuutilla peliväline löysi tiensä Suomen maaliin. Puolustuksen sekaannus ja huono purku veivät pallon rangaistusalueen rajalle, mistä Liam Bagnall pääsi laukomaan pelivälineen Suomen maalin oikeaan alakulmaan.
Kuudennella peliminuutilla Suomen kärkipelaaja Juho Lehtonen sai pallon haltuunsa 30 metrissä ja hän näki Irlannin maalivahti Andrew Dickeyn olevan maaliltaan ulkona. Lehtosen nosto meni kuitenkin hieman yli maalin ja Pohjois-Irlanti välttyi takaiskulta.
Kun ottelua oli takana 13 minuuttia, siirtyi vierailijajoukkue 2-0 johtoon. Neil Dougan pääsi harhasyötön seurauksena käsiksi palloon. Hän laukoi juoksun päätteeksi pallon Suomen maalin vasemmasta etukulmasta sisään. Ottelun 27. peliminuutilla Pohjois-Irlanti oli lisätä johtonsa jo kolmeen maaliin, mutta oikealla laidalla pelanneen Cormac Burken juoksun päätteeksi ampuma matala laukaus suuntautui hieman Saku-Pekka Sahlgrenin vartioiman maalin ohi.
Suomi sai kavennuspaikan 30. minuutilla, kun Kevin Mombilo riisti pallon vasemmalla laidalla. Parinkymmenen metrin kuljetus ja laukaus puolustajien välistä rangaistusalueen tuntumasta kuljetti pallon hieman Pohjois-Irlannin maalin takakulman ohi.
– Jännitys näkyi ensimmäisellä puoliajalla pelissämme. Pallo jäi usein jalkoihimme ja vastustaja pääsi iskemään. Pohjois-Irlanti pääsi rokottamaan helpoista virheistämme. Hiljalleen pääsimme kuitenkin mukaan peliin ja ensimmäisen jakson lopussa pelimme alkoi näyttää jo paremmalta, kommentoi Suomen valmentaja Lars Mosander.
Lehtonen kavensi
Suomi kavensi pelin 2-1:een ottelun 44. minuutilla, kun korkea linjan taakse lähetetty syöttö tavoitti Juho Lehtosen oikea-aikaisen juoksun. Lehtonen nosti pallon hallitusti maalivahti Dickeyn yli.
Pohjois-Irlannin kuitti tuli heti seuraavalla minuutilla, kun James Gray pääsi laukomaan irtopallon Suomen maalin edestä voimalla verkon perukoille.
Toisella puoliajalla kentälle vaihdetulle Tim Väyryselle aukeni vielä maalintekopaikka 70. minuutilla. Oikealta laidalta annettu vapaapotku tavoitti Väyrysen, jonka pusku meni hieman maalin ohi. Lisää maaleja ei enää nähty, joten Suomelle jäi lauantaiseen otteluun revanssin paikka.
– Pääsimme jännityksestä pelin edetessä hieman eroon, ja ajoittain oli jaksoja, jolloin pelimme kulki oikein hyvin. Kuitenkin kokonaisuudessa se näkyi selvästi, että kentällä oli suuri määrä ensikertalaisia. Tämä oli ehdottomasti meille hyvä herätys kansainväliseen vauhtiin.
– Tänään pelaajistamme parhaiten onnistuivat ensikertalaiset Juho Lehtonen ja Johannes Nordström, kertasi valmentaja Mosander.
Suomi – Pohjois-Irlanti 1-3 (0-2) Eerikkilä 44’ Lehtonen 1-2
Suomen kokoonpano Pohjois-Irlantia vastaan: Saku-Pekka Sahlgren, KPS Sami Räsänen, KuPS Rasmus Berglund, VIFK -> 41’ Johannes Nordström, IFK Mariehamn Lum Rexhepi, HJK Joel Wulff, TPS Samu Nieminen, JJK Sergei Korsunov, Ilves Niklas Harjula, Inter -> 60’ Ali Al-Take, Inter Kevin Mombilo, KäPa Nikolai Alho, HJK -> 68’ Juho-Teppo Berg, TP-47 Juho Lehtonen, P-Iirot -> 68’ Tim Väyrynen, FC Honka
Vaihdossa: Ville-Valtteri Tuumi, FC Jazz-j Riko Laitinen, FC Reipas Joni Norring, TuPS
Valmentajat: Lars Mosander Hannu Haverinen
Lisätietoja: SUOMEN PALLOLIITTO Joonas Vilkki, maajoukkuemanageri (09) 7421 5265, GSM 045 6712 634 joonas.vilkki@palloliitto.fi |