Suomen ja Ruotsin alle 15-vuotiaiden (1.1.1992) maajoukkueet pelasivat 3-3 (2-0) -tasapelin (27.9.) Helsingin Oulunkylässä. Nikolai Alho, Kevin Mombilo ja Jusu Karvonen vastasivat Suomen maaleista IF Gnistanin isännöimässä maaottelussa.
Tekonurmi toi virheitä ja maalipaikkoja
Joukkueet tarjosivat yleisölleen (522 katsojaa) toisessa kohtaamisessa jälleen vauhdikkaan ottelun. Klaukkalassa pelatussa ensimmäisessä ottelussa (25.9.) vain ruotsalaiset onnistuivat maalinteossa, mutta tällä kertaa molemmat pääsivät tuulettamaan kolme kertaa ja lisämaaleihinkin olisi ollut useita tilaisuuksia. Tekonurmella pelaaminen lisäsi pelin tempoa, mikä johti useisiin helppoihin virheisiin, ja siten maalipaikkoja siunaantui normaalia runsaammin.
Tauolle 2-0 -johdossa
Tällä kertaa suomalaiset eivät jännittäneet turhaan ottelun alussa, ja isännät pääsivätkin hyvin otteluun mukaan alkuvihellyksestä lähtien. Ensimmäinen vaarallinen maalitilanne syntyi Ruotsin palautusvirheestä, jonka seurauksena Suomi pääsi yrittämään maalintekoa epäsuorasta vapaapotkusta 12 metristä. Ruotsin puolustaja kuitenkin torjui Santeri Mäkisen hyvän vedon maalilinjalta.
Tasaisen alun jälkeen Nikolai Alho ilahdutti ensimmäisen kerran kotiyleisöä 1-0 maalilla ottelun 16. minuutilla. Kevin Mombilo antoi hyvän syötön Alholle, joka pääsi vapaasti nousemaan laidasta keskelle. Alhon veto 18 metristä, kaaren tuntumasta, painui vastustamattomasti maalin oikeaan nurkkaan.
Suomen 2-0 -maalia edelsi hyvästä prässäyksestä lähtenyt tilanne, jossa Jesse Ahonen riisti pallon ruotsalaispuolustukselta, ja tarjoili tekopaikan Mombilolle, joka suti tällä kertaa vielä ohi pallosta. Kuitenkin vain hetkeä myöhemmin Mombilo ei enää erehtynyt vaan murtautui hyvästä läpisyötöstä Ruotsin rangaistusalueelle, siirsi hallitusti sivuun ohi vastaan tulleen maalivahdin, jonka jälkeen hänellä oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään maaliin.
Kahden maalin taka-ajoasemassa Ruotsi terävöityi ja loi ensimmäisen jakson loppupuoliskolla vaarallisimmat tilanteet. Ruotsalaisten maalintekopaikat johtuivat lähinnä suomalaispuolustuksen haparoinnista ja ongelmista kommunikoinnissa. Ottelun tauolle siirryttiin kuitenkin Suomen turvallisen tuntuisessa 2-0 -johtoasemassa.
Toisella jaksolla nähtiin neljä maalia
Toinen jakso alkoi tasaisissa merkeissä eikä Suomella tuntunut olevan suurempaa hätää johtoasemassa. Viiden minuutin pelin jälkeen molemmissa päissä alkoi tapahtua. Ruotsin kavennusmaalissa Alex Nilsson ajoi oikealta vahvasti sisään ja syötti maalinedustalle, jossa kärkkäästi tilanteeseen tullut Marko Mitrovic jatkoi läheltä ohi Suomen maalivahti Ville-Valtteri Tuumin.
Heti maalin jälkeen Ruotsi sai aikaan vahvan painostusjakson Suomen päähän, mutta tasoitusmaalilta vielä vältyttiin Tuumin torjuessa hyvin. Jakson keskivaiheilla ottelutapahtumat tasaantuivat ja suomalaiset pääsivät paremmin mukaan pelirytmiin ruotsalaisten kuitenkin hallitessa edelleen hienokseltaan.
Ottelun 68. minuutilla vaihdosta tullut Kim Böling vapautti hienolla kantapääsyötöllä puoliajalla kentälle tulleen Jusu Karvosen, mutta hänen vetonsa alueen rajalta nousi hieman Ruotsin maalin yli. Vain hetkeä myöhemmin nähtiin suomalaiselle urheiluyleisölle tuttu tilanne, kun Ruotsi tasoitti ottelun kulman jälkitilanteesta syntyneestä maalinedustakahinasta pallon kimmotessa parista Suomen pelaajasta maalin perukoille. Maaliin johtaneen vedon laukoi Hampus Bohman.
Tasoitusmaalista masentuneen suomalaisjoukkueen taivaalle ilmestyi lisää synkkiä pilviä pari minuuttia myöhemmin Per Frickin hienon vedon upotessa 25 metristä vastustamattomasti Suomen maaliin. Kahden pikaisen takaiskumaalin jälkeen Suomen joukkue kokosi hienosti itsensä ja nousi takaisin taistelemaan maaotteluvoitosta.
73. minuutilla Miro Olsonin sijoitus kaukaa 25 metristä yllätti melkein ruotsalaismaalivahti Joakim Busin. Olsonin veto pomppasi ylärimasta alaspäin, mutta ottelun erotuomariston mielestä pallo ei kuitenkaan ylittänyt maalilinjaa. Heti perään Mombilo oli rakentamassa Suomen vastahyökkäystä, jossa hänen syöttönsä vapautti oikealta laidalta alueen sisään nousseen Karvosen, jonka veto painui maaliin ohi ruotsalaismaalivahdin.
Vain pari minuutti myöhemmin Karvosella oli tilaisuus nousta Suomen sankariksi, mutta ottelun varmasti pelannut Ruotsin maalivahti Busi venyi loistotorjuntaan. Vastaavasti Ruotsi meinasi iskeä vielä lisäajalla, kun vasemmalta tulleen keskityksen ruotsalaishyökkääjä puski vain hieman ohi maalin.
1993-syntyneet pelaajat nousivat vastuunkantajaksi
Suomen alle 15-vuotiaiden maajoukkue, 1992-syntyneiden poikien, ikäluokka on pelannut syksyllä neljä maaottelua, joista tuloksena voitto ja tappio Israelia vastaan sekä tasapeli ja tappio Ruotsia vastaan. Suomen valmennusjohto summasi Ruotsi-maaotteluiden jälkeen yhteenvedon ikäluokan maajoukkuetoiminnan alkamisesta.
- Kahdessa kaksoismaaottelussa olemme pystyneet tuomaan pelaajia maajoukkuepaitaan laajalla rintamalla, yhteensä 24 pelaajaa on tehnyt debyytin tänä syksynä. Erityisesti ilahduttaa 1993-syntyneiden pelaajien vahva panos. Esimerkiksi Ruotsia vastaan ysikolmoset tekivät meidän kaikki maalit, Suomen joukkueen valmentaja Sami Vehkakoski kertoi.
Kansainvälinen pelitempo ja maaottelutapahtumien jännitys tuovat mukanaan enemmän virheitä kansallisiin peleihin verrattuna, mikä johtaa pelin painopisteen aaltoiluun päästä päähän ja useisiin maalitilanteisiin, ja siten myös yleisölle varsin viihdyttävään peliin.
- Positiivista on ollut, että olemme pystyneet luomaan paljon maalintekotilanteita ensimmäistä Israel-ottelua lukuun ottamatta. Lisäksi perinteisesti ongelmallisilla laitalinkkien pelipaikoilla Jusu Karvonen ja Nikolai Alho ovat esiintyneet vahvasti, molemmat 93-syntyneitä, Vehkakoski toteaa ja jatkaa listaamalla kehitettäviä pelinosa-alueita, maalinedustapelaaminen, rauhoittuminen pallollisessa pelissä sekä pelitilannekovuus.
Israel- ja Ruotsi-maaotteluista on hyvää jatkaa pelitaidoiltaan tasaisen 1992-ikäluokan pelaajien kartoittamista ja maajoukkuetoimintaa kohti ensi vuonna pelattavia alle 17-vuotiaiden poikien EM-karsintoja. Seuraava maajoukkuetapahtuma 92-syntyneillä on 5.-8. marraskuuta Eerikkilän Urheiluopistolla järjestettävä Tähtitarhatapahtuma, jossa kaksi 92-syntyneiden ja yksi 93-syntyneiden poikien joukkuetta pelaavat keskenään miniturnauksen.
| Suomi |
- |
Ruotsi |
3-3 (2-0), Oulunkylä |
| 1-0 Nikolai Alho 16' |
|
2-1 Mirko Mitrovic 51' |
|
| 2-0 Kevin Mombilo 22' |
|
2-2 Hampus Bohman 70' |
|
| 3-3 Jusu Karvonen 76' |
|
2-3 Per Frick 72' |
|
Suomen kokoonpano Ruotsia vastaan 27.9.2007: Ville-Valtteri Tuumi, FC Jazz-j Rasmus Berglund, VIFK Jussi Fredriksson, OLS Tomas Hradecky, TPS Atte Hoivala, KuPS Jesse Ahonen, HJK -> 41’ Jusu Karvonen, Ilves Santeri Mäkinen, TPS Santeri Ahola, HJK -> 49’ Miro Olsoni, HJK Nikolai Alho, HJK Teemu Pastila, MP -> 62’ Kim Böling, Närpes Kraft Kevin Mombilo, KäPa
Vaihdossa: Jere Koponen, TPS Joel Wulff, TPS Elja Heiskanen, FC Honka Olli Huhtakangas, HJK
Valmentajat Lars Mosander ja Sami Vehkakoski
Lisätietoja: SUOMEN PALLOLIITTO Ville Sairanen, maajoukkuemanageri GSM 0400 991 308 ville.sairanen(a)palloliitto.fi |