Nurmijärven Klaukkalassa nähtiin tiistaina 25.9. hieno jalkapallotapahtuma, kun Suomen ja Ruotsin U15-poikamaajoukkueet kohtasivat Nurmijärven Jalkapalloseuran 40-vuotisjuhlaottelussa. Joukkueet ovat vastakkain toistamiseen torstaina 27.9. klo 17.00 alkaen Helsingissä Oulunkylän liikuntapuistossa.
Ruotsi maalintekopelissä parempi
Klaukkalan urheilukentälle oli tiistai-iltana kokoontunut runsaslukuinen yleisö seuraamaan NJS:n juhlaottelua. Näin suuri yleisömäärä, 938 henkeä, on kentällä nähty viimeksi 90-luvun alun kansallisissa yleisurheilukisoissa Seppo Rädyn kultavuosina.
Suomen Palloliiton puheenjohtajan Pekka Hämäläisen avaaman tapahtuman arvovaltaisin vieras oli pääministeri Matti Vanhanen, joka myös kunnioitti läsnäolollaan paikallisseuran hyvää juniorityötä. Aurinkoinen kelikin suosi 40-vuotista ja 44 joukkueen (28 sarjajoukkuetta) nurmijärveläistä jalkapalloseuraa.
Jos hyvät paikallisjärjestelyt ja keli suosivat tapahtumaa, niin tapahtuman päätähdet eivät myöskään pettäneet yleisöään. Suomen ja Ruotsin alle 15-vuotiaat laittoivat parastaan ja vauhdikkaassa ottelussa nähtiin runsaasti maalitilanteita.
Ruotsi aloitti ottelun vahvasti ja sai rakennettua heti ensimmäisillä minuuteilla pari vaarallista maalintekotilannetta. Suomen joukkueen alkujännitys kotiyleisön edessä kostautui jo kolmannella minuutilla, kun kulman jälkitilanteesta Ruotsin kapteeni Nicklas Bärkroth siirsi pallon läheltä maaliin. Ottelun voittomaalin tehnyt Bärkroth on kerinnyt esiintymään tällä kaudella jo Allsvenskania johtavan suurseura IFK Göteborgin avauskokoonpanossa, joten ehkä tästä kaverista tullaan vielä kuulemaan.
Maalin jälkeen Suomen pojat pääsivät otteluun selvästi paremmin mukaan ja kymmenennellä minuutilla Miro Olsonin hyvästä vedosta Suomi sai hankittua ensimmäisen kulmapotkunsa. Ruotsalaiset hallitsivat kuitenkin ottelun ensimmäisiä 20 minuuttia ja saivat rakennettua useita vaarallisia kulmapotkutilanteita. Vaikka ensimmäisen jakson toisen puoliskon pallonhallinta oli tasaista, niin Suomi pystyi rakentamaan vaarallisimmat yksittäiset tekopaikat, muttei niin Teemu Pastila, Nikolai Alho, Santeri Mäkinen kuin Jusu Karvonenkaan onnistunut tasoittamaan ottelua.
Ottelun toisen jakson alussa jatkettiin siitä mihin ensimmäisellä jäätiin – peli aaltoili päästä päähän, mutta suomalaiset pystyivät luomaan selvästi enemmän vaarallisia yksittäisiä maalintekopaikkoja. 51. minuutilla Pastilalle avautui Suomen parhaita maalintekopaikkoja, mutta Ruotsin maalivahti torjui hyvin.
Jatkossa Suomi tuli vahvasti varsinkin laidoilta, nopeiden ja taitavien laitapelaajien ansiosta. Kovin painostusjakso syntyi toisen jakson puolessa välissä, jolloin parin kymmenen minuutin aikana Suomi loi lukuisia maalintekopaikkoja. Kevin Mombilo, Alho ja Karvonen saivat todeta kuitenkin kukin vuorollaan Ruotsin maalin pysyvän puhtaana ottelun loppuun saakka.
Suomen joukkueen kokonaisesitys oli shokkialkua ja maalitta jäämistä lukuun ottamatta vahva kautta linjan. Kehuja paikallinen asiantuntijaraati antoi varsinkin Suomen molemmille laitalinkeille (93-syntyneitä), vasemman puolen Alholle ja oikean Karvoselle sekä toisella jaksolla vakuuttavaa puolustustyöskentelyä esittäneellä Atte Hoivalalle (vasen laitapuolustaja).
Torstaina joukkueet ottavat uudestaan mittaa IF Gnistanin isännöimässä maaottelutapahtumassa Oulunkylän tekonurmella. Nähtäväksi jää pystyykö Suomen joukkue hyödyntämään hienokseltaan paremman keinoalustakokemuksensa.
Suomi - Ruotsi 0-1 (0-1), 25.9.2007 Klaukkala
Suomen kokoonpano Ruotsia vastaan 25.9.2007: Jere Koponen, FC Jazz-j Joel Wulff, TPS -> 41’ Atte Hoivala, KuPS Olli Huhtakangas, HJK Rasmus Berglund, VIFK Elja Heiskanen, FC Honka Nikolai Alho, HJK Miro Olsoni, HJK Santeri Mäkinen, TPS -> 69’ Santeri Ahola, HJK Jusu Karvonen, Ilves Teemu Pastila, MP Kim Böling, Närpes Kraft -> 51’ Kevin Mombilo, KäPä
Vaihdossa: Ville-Valtteri Tuumi, FC Jazz Tomas Hradecky, TPS Jussi Fredriksson, OLS Jesse Ahonen, HJK
Valmentajat Lars Mosander ja Sami Vehkakoski
Lisätietoja: SUOMEN PALLOLIITTO Ville Sairanen, maajoukkuemanageri GSM 0400 991 308 ville.sairanen(a)palloliitto.fi |