- Muut Palloliiton verkkopalvelut:
SJK lainasi pelaajia Kakkoseen
Kerhon nuoret pelurit, Teemu Penninkangas, Timo Rauhala ja Jesse Jääskeläinen, ovat määräaikaisella lainalla ainakin kesäkuun puoleen väliin asti Kakkosen Pohjoislohkossa pelaavan Ylivieskan Pallon riveissä.
Arvokkaita peliminuutteja
Jääskeläinen on ehtinyt pelaamaan keltaisessa paidassa jo kaksi täyttä matsia, kun taas Rauhala debytoi viikonlopun ottelussa HauPaa vastaan. FC YPA voitti tuon kamppailun vieraissa lukemin 0-1 ja varsinkin Rauhalan otteita kehuttiin kovasti. Penninkangas ehtii kaksikon mukaan vielä ennen juhannusta pelattaviin otteluihin FC Santa Clausia ja GBK:ta vastaan.
FC YPA on kärsinyt mollivoittoisen alkukauden aikana runsaasti loukkaantumisista ja sijoitus sarjassa on tällä hetkellä kahdeksas. Avut tulevatkin heille tarpeeseen ja Kerhon pelaajat taas saavat puolestaan arvokkaita peliminuutteja Kakkosessa.
Aiheeseen liittyviä muita uutisia
- Ennakko: FC Viikingit - Ilves 22.5.2013
- FC Honka haki pisteet Vantaalta 21.5.2013
- Ilves-AC Kajaani-ottelu siirtyy edelleen 21.5.2013
- OPS:n taktiikka toimi 21.5.2013
- Hakan cup-taival päättyi jatkoajalla 21.5.2013
- Ykkönen jatkuu tiiviinä 20.5.2013
- IFK-valmentaja kehui: “Koko joukkueen voitto” 20.5.2013
- OPS haki pisteet Vantaalta 20.5.2013
- Jazz kaatui RoPS:lle saappaat jalassa 20.5.2013
- Hakalle kirvelevä cup-tappio 20.5.2013