Roy Hodgsonille kunniamerkki

Roy Hodgsonille on myönnetty Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki. Hodgson toimi Suomen A-maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2006-2007 johtaen maajoukkueen sen tähän asti korkeimmalle sijalle kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n maarankingissa sekä vain yhden maalin päähän joukkueen ensimmäisestä arvokisapaikasta.

Myös kannattajakulttuuri kasvoi

Kunniamerkin jakoi suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi residenssissään perjantaina 14. syyskuuta pidetyssä tilaisuudessa.

- Royn aika Suomen peräsimessä nostatti suomalaista jalkapallokulttuuria ja teki Suomesta kansainvälisesti paremmin tunnetun jalkapallomaan. Roy toi tullessaan Suomeen korkeamman ammattimaisuuden tason ja kurinalaisen pelityylin. Hänen aikanaan myös suomalainen kannattajakulttuuri kehittyi kohti eurooppalaista tasoa, suurlähettiläs Huhtaniemi perustelee Tasavallan presidentti Sauli Niinistön myöntämää kunniamerkkiä Suomen Lontoon Suurlähetystön verkkosivuilla.

Tällä hetkellä Englannin maajoukkueen päävalmentajana toimiva Hodgson muistelee lämmöllä Helsingissä vaimonsa kanssa viettämiään vuosia.

- Nautin elämästäni kovasti. En ainoastaan jalkapallon parissa, vaan myös sen ulkopuolella. Toivon, että jo entuudestaan erinomaiset suhteeni Suomeen tulevat vain vahvistumaan, Hodgson sanailee.