- Muut Palloliiton verkkopalvelut:
Anne Mäkinen ja Miikka Toivola Hall of Fameen
Suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen on Suomen Palloliiton liittovaltuuston kokouksen yhteydessä kutsuttu kaksi uutta jäsentä: Anne Mäkinen ja Miikka Toivola.
Komeita meriittejä
Anne Mäkinen on suomalaisen naisjalkapalloilun ehdottomia uranuurtajia kansainvälisellä tasolla. Pitkään niin USA:ssa kuin Ruotsissakin omalla urallaan pelannut Mäkinen edusti Suomea 118 A-maaottelussa debytoituaan naisten A-maajoukkueessa jo 15-vuotiaana vuonna 1991. Ensimmäisenä naispelaajana Captain’s Balliin vuonna 2005 saanut Mäkinen kuuluu nykyään naisten A-maajoukkueen valmennusjohtoon.
Miikka Toivola pelasi vuosina 1967-80 62 miesten A-maaottelua ja valittiin uransa aikana Vuoden pelaajaksi kahdesti. Neljä Suomen mestaruutta pelaajana voittanut Toivola siirtyi aktiiviuransa jälkeen valmennustehtäviin ja voitti HJK:n päävalmentajana vielä Suomen Cupin kertaalleen kaudella 1984.
Toimikunnassa joka valitsee Hall of Famen jäsenet ovat edustettuina Suomen Palloliitto, Suomen Urheilumuseo, Suomen Jalkapallomuseo ja Jalkapallotoimittajien Pallo-Kopla ry.
Kunniagalleriaan voidaan valita suomalaisen jalkapallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seurajohtajia tai muita jalkapallon parissa toimineita henkilöitä. Henkilö voi päästä kunniatauluun lopetettuaan aktiiviuran vähintään kolme vuotta sitten.
Aiheeseen liittyviä muita uutisia
- HUU-TV: Hetemaj tulevaisuuden suunnitelmistaan 24.5.2013
- Fortum Tutor Playbookit jaossa 23.5.2013
- HUU-TV: 10-11-leirillä timantit hionnassa 23.5.2013
- Ranska-otteluun lähtevät naiset valittu 21.5.2013
- Palloliitto hakee valmentajakouluttajia 21.5.2013
- Annica Sjölund palasi pelikentille 20.5.2013
- Futsal-Liigan ja -Ykkösen sarjaohjelmat valmiit 20.5.2013
- FC Hämeenlinnalla vilkas viikko 20.5.2013
- HUU-TV: Jeglertz kartoittaa joukkuettaan EM-kisoja varten 20.5.2013
- HUU-TV: Jeglertz kartoittaa joukkuettaan EM-kisoja varten 20.5.2013




