Kovanen Yhtiöt Oy on alallaan Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys, jolta löytyvät ratkaisut niin yksittäisen henkilön kuin isojen ryhmien kuljetuksiin.
Kovasella on eritysosaamista ja ammattitaitoa taksipalvelun lisäksi muun muassa valtiovierailuista ja muista vaativista tilausajokuljetustehtävistä.
Kovasen palvelut tulevat näkymään vahvasti Palloliiton toiminnassa. Palloliitto järjestää vuodessa noin sata tapahtumaa, joiden joukossa on haastavia kansainvälisiä tapahtumia. - Tapahtumien onnistumisen kannalta logistiikka on tärkeässä asemassa. Kovanen tunnetaan luotettavasta, joustavasta ja monipuolisesta palvelutarjonnastaan, joten yhteistyöhön heidän kanssaan oli helppo ryhtyä, Palloliiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen kiittelee.
|
|