|
KILPAILUTOIMINNAN SIIRTO YHTIÖLLE
Suomen Palloliiton kilpailumääräysten nojalla liiton jäsenseura (myöhemmin yhdistys) ja Suomessa rekisteröity osakeyhtiö (myöhemmin yhtiö) voivat tehdä sopimuksen kilpailutoiminnan siirtämisestä yhtiön hoidettavaksi.
Mikäli tämä sopimus on voimassa määräajan ja enintään 5 vuotta tai toistaiseksi (1-4 kuukauden irtisanomisajalla), voi sopimuksen yhdistyksen puolesta tehdä yhdistyksen hallitus ja muussa tapauksessa tulee sen olla yhdistyksen yleisen kokouksen hyväksymä
Sopimukseen tulee liittää luovuttavan yhdistyksen johtokunnan tai yleisen kokouksen suostumus (ote pöytäkirjasta)
SOPIMUS
1. Sopimusosapuolet:
Yhdistys:____________________
Yhtiö:______________________
2. Allekirjoittanut yhdistys luovuttaa tällä sopimuksella seuraavien joukkueittensa hallinnoinnin ja kilpailutoimintaan osallistumisen allekirjoittaneen yhtiön hoidettavaksi:
Edustusjoukkue_________________________
Sarjataso: ______________________________
Muut joukkueet ja niiden sarjatasot:
_______________________
Kilpailutoiminnassa käytetään seuraavaa nimeä ja lyhennettä:
Nimi__________________________ lyhenne_________________
3. Yhdistys valtuuttaa yhtiön yksinoikeudella omissa nimissään edustamaan tässä sopimuksessa määriteltyä joukkuetta tai joukkueita kaikissa joukkueen kilpailu- ja muuta urheilu-toimintaa koskevissa asioissa mm. Suomen Palloliiton (SPL) ja sen jäsenpiirin, Jalkapalloliiga ry:n ja Sarjaseurat ry:n kanssa.
Muussa kuin sopimuksessa mainitussa toiminnassa yhtiön on käytettävä omaa virallista toiminimeä.
4. Sarjapaikka samoin kuin pelaajiin liittyvät oikeudet ovat yhdistyksellä.
Yhtiö hallinnoi tässä sopimuksessa määriteltyjen joukkueiden sarjapaikkoja ja yllä mainittuja oikeuksia tämän sopimuksen nojalla. Hallinnoimisella tarkoitetaan muun muassa seuraavaa:
- Yhdistyksen edustaminen hallinnoitavan joukkueen osalta suhteessa kolmansiin osapuoliin
- yhdistyksen nimenkirjoitusoikeuden käyttäminen hallinnoitavan joukkueen osalta
- kilpailu- ja muuhun urheilutoimintaan liittyvä päätöksenteko hallinnoitavan joukkueen osalta
- sarjapaikkaan ja pelaajiin kohdistuvien taloudellisten oikeuksien hyödyntäminen sopimuksen voimassaoloaikana
- seuran edustaminen seuralisenssimenettelyssä
Yhdistyksen jäsenyys liitossa ja piirissä sekä siitä seuraavat oikeudet ja velvollisuudet säilyvät yhdistyksellä.
5. Yhtiö sitoutuu hallinnoimaan joukkuetta noudattaen liiton ja piirin sääntöjä, niiden nojalla annettuja kilpailu- ja rangaistusmääräyksiä, seuralisenssimääräyksiä sekä muita sitovia määräyksiä.
Yhtiön toimielimet, toimitsijat ja pelaajat ovat liiton ja piirien sääntöjen ja määräysten sitovuuden suhteen sekä urheilun eettisten periaatteiden noudattamisen osalta samassa asemassa kuin liiton jäsenyhdistysten toimielimet, toimitsijat ja pelaajat.
Yhdistyksellä on oikeus nimetä edustaja yhtiön hallitukseen.
FIFA:n ja UEFA:n säännöt ja määräykset koskevat yhtiötä samassa laajuudessa kuin yhdistystä.
Yhdistys on vastuussa siitä, että yhtiö noudattaa edellä todettuja sääntöjä ja määräyksiä. Niiden rikkomisesta yhtiöön kohdistettu seuraamus voi ulottua myös yhdistykseen esim. sarjapaikan osalta.
Yhtiö ei saa tehdä vastaavaa sopimusta liiton ja piirin toisen jäsenyhdistyksen kanssa.
6. Yhtiö on velvollinen toimittamaan liitolle ja yhdistykselle osakasluettelonsa, tiedot hallituksen jäsenistä, toimitusjohtajasta, sekä erikseen pyydettäessä kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä tuloslaskelmansa, taseen liitetietoineen sekä tilintarkastuskertomuksen.
7. Tämän sopimuksen voimaantulo sekä siihen tehtävät muutokset edellyttävät SPL:n liittohallituksen hyväksymisen. Sopimus on toimitettava liittohallitukselle hyväksyttäväksi viimeistään 15.1. .
8. Sopimuksen päätyttyä irtisanomisen, purkamisen, sopimusajan päättymisen tai muun syyn vuoksi sarjapaikan hallinnointi siirtyy liittohallituksen päätöksellä takaisin yhdistykselle, jos se ottaa vastattavaksi yhtiön kilpailu- ja muuhun urheilutoimintaan liittyvät taloudelliset vastuut. Vastaavasti yhtiön kilpailu- ja urheilutoimintaan liittyvät taloudelliset oikeudet siirtyvät myös yhdistykselle.
9. Tästä sopimuksesta aiheutuvat siviilioikeudelliset riidat ratkaistaan välimiesmenettelystä annetun lain mukaisesti yksimiehisessä välimiesoikeudessa. Jos välimiehestä ei päästä yksimielisyyteen, nimeää hänet SPL:n liittohallitus.
10. Siinä tapauksessa, että yhtiö asetetaan konkurssiin, pelaajista maksettavat siirtokorvaukset ja muut korvaukset kuuluvat konkurssipesälle ellei yhdistys tai kolmas taho ota konkurssipesän velkoja vastatakseen.
11. Mikäli sopijaosapuolet olennaisella tavalla rikkovat tästä sopimuksesta aiheutuvia velvoitteitaan voi SPL:n liittohallitus peruuttaa hyväksymisensä sopimukselle. Liittohallituksen päätöksestä on oikeus valittaa urheilun oikeusturvalautakuntaan, joka toimii asiassa välimiesoikeutena.
Valitus on tehtävä kirjallisesti 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli päätöksestä ei valiteta, saa päätös lainvoiman valitusajan umpeuduttua, ja muussa tapauksessa oikeusturvalautakunnan päätöksellä.
12. Sopimus kilpailutoiminnan siirrosta on voimassa liittohallituksen hyväksymisestä sopimuksessa sovitun määräajan tai toistaiseksi.
A. Tämä sopimus on voimassa 31.12. _________ saakka.
Mikäli määräaikaista sopimusta ei ilmoiteta päättyväksi kaksi kuukautta ennen määräajan päättymistä, katsotaan sen jatkuvan vuoden kerrallaan.
B. Tämä sopimus on voimassa toistaiseksi ja sen irtisanomisaika on ______________.
Tätä sopimusta on laadittu kolme samansanaista allekirjoitettua kappaletta, yksi yhdistykselle, yksi yhtiölle ja yksi Palloliiton liittohallitukselle.
Paikka________________ Pvm ______/_________ 200___
Yhdistys Yhtiö
________________ ___________________ allekirjoitus allekirjoitus
|