|
JALKAPALLON KILPAILUTOIMINTAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2012
1. MÄÄRÄYSTEN JA OHJEIDEN NOUDATTAMINEN
Seura on vastuussa siitä, että ottelussa ja sen järjestelyissä noudatetaan Palloliiton kilpailumääräyksiä ja ko. kilpailua koskevia liiton tai piirin erillismääräyksiä. Jalkapalloliiga voi antaa omia Veikkausliigaa koskevia ohjeitaan.
Ottelun erotuomari ja tarkkailija ovat velvollisia ilmoittamaan kilpailumääräysten ja näiden ohjeiden ja määräysten vastaisista rikkomuksista liittoon tai piiriin viimeistään ottelun jälkeisenä päivänä kello 12.00 mennessä ottelupöytäkirjaan kirjatussa raportissa sekä tarvittaessa erillisraportissa.
Todetut rikkomukset käsitellään liiton tai piirin kurinpitomenettelyssä Palloliiton rangaistusmääräysten mukaisesti.
2. OTTELUSIIRROT (liiton kilpailut, ei Veikkausliiga)
Ottelusiirto voidaan tehdä vain liiton luvalla. Ottelu voidaan siirtää pakottavista syistä seuraavalla tavalla: Ensin on neuvoteltava vastustajan kanssa uudesta ottelupäivästä, jonka jälkeen siirtoa on anottava liitosta. Liitto käsittelee anomuksen ja vahvistaa siirron. Siirtoa anoneelta seuralta peritään 70 euron siirtämismaksu.
Mikäli ottelu siirretään ilman liiton lupaa, liitto veloittaa seuralta 260 euroa. Jos ottelu jää pelaamatta pakottavien syiden takia, liitto määrää uuden pelipäivän ja – paikan.
3. OTTELUIDEN ALKAMISAJAT
Alkamisajoista päättää kilpailumääräykset huomioiden liitto tai piiri. Veikkausliigan otteluista päättää Jalkapalloliiga.
Miesten Ykkönen ja Kakkonen: 1.4. – 19.8. arki- ja sunnuntaiottelut kello 18.30 ja lauantaisin kello 16.00. 20.8. lähtien arkiottelut kello 18.30 ja lauantai- sekä sunnuntaiottelut kello 15.00. Mikäli kotijoukkueella on kentällään riittävä valaistus, voidaan lauantai- ja sunnuntaiottelut aloittaa 19.8. jälkeenkin kello 18.30, mikäli kotijoukkue niin haluaa.
Naisten Liiga ja Ykkönen: Arkiottelut pelataan aina ja sunnuntaiottelut 1.4. – 19.8. välisenä aikana klo 18.30. Edellä mainittuna ajanjaksona ottelut pelataan lauantaisin klo 16.00. Lauantaisin ja sunnuntaisin 20.8. lähtien ottelut pelataan klo 15.00. Mikäli kotijoukkueella on kentällään riittävä valaistus, voidaan lauantai- ja sunnuntaiottelut aloittaa 20.8. jälkeenkin kello 18.30, mikäli kotijoukkue niin haluaa.
Alkamisajoista voi poiketa vain kilpailunjärjestäjän luvalla. Alkamisajan muutosta on anottava viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen ottelua. Anomuksesta on välittömästi ilmoitettava vastustajalle ja erotuomaristolle. Alkamisaikoja koskevat erimielisyydet ratkaisee liitto, piiri tai Jalkapalloliiga.
Muita alkamisaikoja koskevia määräyksiä
Kotijoukkue päättää alkamisajasta muissa kilpailuissa.
Ottelut on pyrittävä järjestämään siten, että vierailevalla joukkueella on mahdollisuus paluuseen ottelupäivänä. Ottelut tulee aloittaa arkisin aikaisintaan 17.30 ja lauantaisin ja pyhäpäivinä aikaisintaan kello 11.00. Joukkueet voivat keskenään sopia myös muista alkamisajoista.
Joukkueille on varattava tila lämmittelyä varten tuntia ennen ottelun alkua.
Ottelut on aloitettava täsmällisesti. Joukkueiden ja erotuomariston on oltava pelikentällä viittä (5) minuuttia ennen alkuvihellystä. Ilmoitetusta tai määrätystä alkamisajasta voi poiketa vain järjestäjän luvalla.
Ottelut voidaan pelata tarvittaessa keinovalaistuksessa.
Liitolla on oikeus perustellusta syystä muuttaa alkamisaikoja koskevia määräyksiä.
4. OTTELUILMOITUS JA TULOSTIEDOTUS
Kotijoukkueen on viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen ottelua ilmoitettava vierasjoukkueelle, erotuomarille, avustaville erotuomareille ja tarkkailijalle otteluaika ja -paikka sekä kaikkien pelaajien peliasujen värit.
Liiton tulospalvelun piirissä olevista otteluista on ilmoitettava myös Palloliittoon, mikäli tiedot poikkeavat liitolle ennen kauden alkua lähetetyistä kaikkia kotiotteluja koskevista tiedoista.
Vierasjoukkueen tai erotuomarin tulee selvittää ottelun alkamisaika ja pelikenttä kilpailun järjestäjältä, mikäli ilmoitus on laiminlyöty. Erotuomarin on raportoitava ilmoituksen laiminlyönnistä ottelupöytäkirjassa.
Otteluilmoituksen laiminlyönnistä voidaan rangaista liiton rangaistusmääräysten mukaisesti.
Mikäli erotuomari tai avustava erotuomari joutuu itse ottamaan selville alkamisajankohdan ja pelipaikan, hän on oikeutettu laskuttamaan tästä aiheutuneet kohtuulliset kulut kotijoukkueelta.
Kotijoukkueen on ilmoitettava ottelun tulostiedot kilpailun järjestäjän antamien ohjeiden mukaan.
5. KOKOONPANO JA OTTELUPÖYTÄKIRJA
Kilpailunjärjestäjä antaa erikseen ohjeet.
6. PELIASUN VÄRIT
Ottelun erotuomari tarkastaa ennen ottelua joukkueiden peliasut järjestäjän määräämällä tavalla ja päättää tarvittaessa käytettävistä peliasuista.
Kotijoukkue pelaa omassa peliasussaan, jolloin vierasjoukkueen tulee valita selvästi poikkeava peliasu. Jos kotijoukkueen peliasu poikkeaa ennen kauden alkua Palloliitolle ilmoitetusta, on sen eikä vierasjoukkueen vaihdettava peliasua.
Koska kotijoukkueen pelipaidassa on usein kaksi ns. pääväriä joko luonnostaan (esimerkiksi raitapaita, hihat eriväriset tms.) tai isojen mainosten takia, vierasjoukkueen tulee valita asunsa väri kotijoukkueen pääväreistä poikkeavasti ja siten, että pelipaidat selvästi eroavat toisistaan. Liiton ottelussa kotijoukkueen pelatessa raidallisessa pelipaidassa tulee vierasjoukkueen pelata molemmista raitapaidan väreistä poikkeavassa yksivärisessä, elleivät peliasut riittävästi erotu toisistaan.
Maalivahtien peliasujen värien on erotuttava muiden pelaajien peliasujen väreistä.
Vierasjoukkueen on varmistettava kotijoukkueen peliasun väri viimeistään kolme (3) vuorokautta ennen ottelua.
Veikkausliigassa, Naisten Liigassa ja Ykkösessä myös joukkueiden housujen ja sukkien värin on poikettava toisistaan. Tämä on suositus myös muissa liiton kilpailuissa. Kakkosessa on sukkien värin erotuttava toisistaan. Suositeltavaa on, että myös housujen värit erottuvat.
7. PELAAJIEN NUMEROINTI
Jokaisen pelaajan pelipaidan selässä tulee olla selvästi erottuvat vähintään 25 cm korkeat (nuorilla ja naisilla 20 cm) ja 2,5 cm leveät numerot. Joukkueella ei saa olla samannumeroisia pelaajia. Numeroiden tulee olla kokonaislukuja välillä 1 - 99. Numeron selventämiseksi (varsinkin raitapaidoissa) liitto suosittelee, että numeron alla on numeron väristä selvästi erottuva yksivärinen pohja. Epäselvissä tapauksissa seuroja pyydetään ottamaan yhteyttä Palloliiton kilpailutoimintoon.
8. PELIKENTTÄ JA SEN VARUSTEET
Kenttiä ja jalkapallohalleja koskevat määräykset kaudelle 2012 löytyvät liiton kotisivulta. Liiton sarjamuotoisissa kilpailuissa voidaan neljän ensimmäisen ja neljän viimeisen kierroksen aikana ottelu pelata liiton luvalla hiekalla tai jalkapallohallissa, mikäli olosuhteet estävät pelaamisen nurmikentällä tai jalkapallonurmella. Kesäkuun 1. päivän jälkeen ja muilla kierroksilla pelaamiselle hiekalla, jalkapallonurmella tai hallissa tarvitaan liiton lupa. Hiekkakentän, jalkapallonurmen tai jalkapallohallin tulee olla Palloliiton hyväksymä tai sillä tulee olla vuodelle 2012 myönnetty lupa
Liiton sarjojen nousukarsintaottelut (ei koske piirin sarjassa pelaavien joukkueiden keskinäistä nousukarsintaottelua) pelataan nurmikentällä tai jalkapallonurmella, jolle Palloliitto on antanut jatkuvan käyttöhyväksynnän. Palloliiton päätöksellä nousukarsintaottelu voidaan siirtää pelattavaksi myös muulle alustalle tai halliin. Muissa tapauksissa pelaamisesta hiekalla, jalkapallonurmella tai jalkapallohallissa tulee ottaa yhteys Palloliittoon.
9. EROTUOMARIMÄÄRÄYKSET
Veikkausliiga ja Ykkönen Veikkausliigan ja Ykkösen otteluihin liitto määrää erotuomarit ja avustavat erotuomarit sekä erotuomaritarkkailijat/otteludelegaatit.
Naisten Liiga ja miesten Kakkonen Naisten Liigan ja miesten Kakkosen otteluihin liitto määrää erotuomarit ja kotijoukkueen piiri määrää avustavat erotuomarit. Joissakin tapauksissa, erityisesti Naisten Liigassa, liitosta voidaan määrätä myös avustavat erotuomarit. Erotuomaritarkkailijat määrää liitto siten, että Naisten Liigassa tarkkaillaan yleensä vain naiserotuomareita ja uusia liittoerotuomareita, mutta resurssien ja tarpeen mukaan myös kokeneempia erotuomareita.
Muut liiton sarjat Muissa liiton sarjoissa koko erotuomariston määrää kotijoukkueen piiri.
Suomen Cupin otteluista määrätään erikseen Suomen Cupin erillismääräyksissä.
10. MUITA MÄÄRÄYKSIÄ
Vaihtopelaajien suojakatos/penkki ja pelaajien lämmittely ottelun aikana Veikkausliigan, Naisten Liigan, Ykkösen ja Kakkosen otteluissa pakollinen katettu vaihtopelaajasuoja/-penkki on sijoitettava keskirajan tuntumaan symmetrisesti keskirajaan nähden mahdollisuuksien mukaan kuuden (6) metrin päähän sivurajasta elleivät kiinteät rakenteet sitä estä. Vaihtopelaajasuojat/-penkit on sijoitettava samalle puolelle pelikenttää. Vaihtopelaajasuojassa tai -penkillä saa olla enintään neljätoista henkilöä, joista seitsemän (7) vaihtopelaajaa ja seitsemän (7) nimettyä joukkueen edustajaa (valmentaja, huoltaja, joukkueenjohtaja, lääkäri jne.). Kaikkien vaihtopelaajasuojassa olevien henkilöiden nimet pitää olla pöytäkirjassa. Vaihtopelaajien lämmittely pelin aikana tapahtuu erotuomarin antamien ohjeiden mukaan.
Tekninen alue Veikkausliigan, Naisten Liigan, Ykkösen, Kakkosen ja A-poikien SM-karsinta- sekä SM-sarjassa tulee tekninen alue merkitä selvästi vaihtopelaajasuojan/-penkin ympärille. Tekninen alue rajoittuu metrin sivuille suojakatoksen takareunasta ulottuen pelikentän suuntaan metrin etäisyydelle sivurajasta. Tupakointi ja nuuskan käyttö teknisellä alueella on kiellettyä, samoin kuin puhelimen käyttö pelaajilla.
Peliajat liiton sarjoissa Aikuiset 2 X 45 minuuttia A-pojat 2 X 45 minuuttia B-pojat ja –tytöt 2 X 40 minuuttia B-tytöt SM sijoituspelit jatko-ottelu 2 X 10 minuuttia
Pelaajavaihdot Vaihtopelaajien määrä on kaikissa otteluissa seitsemän (7). Vaihtojen määrä vaihtelee sarjoittain seuraavasti: LIIGA 3 YKKÖNEN 3 KAKKONEN 3 NLIIGA 4 NYKKÖNEN 5 NKAKKONEN 7 A-POIKIEN SM JA SM-KARS. 4 LIITON MUUT JUNIORISARJAT 7
B-poikien SM-sarjassa ja SM-karsintasarjassa sekä B-tyttöjen SM-sarjassa joukkueella on oikeus kolmeen vaihtotapahtumaan 2. puoliajalla. Useamman pelaajan vaihtaminen samalla tapahtumakerralla on sallittua. Joukkueiden vaihtaessa samanaikaisesti, molemmilta joukkueilta lasketaan vaihtotapahtuma käytetyksi. Tauolla tehtäviä vaihtoja ei lasketa mukaan 2. puoliajan vaihtotapahtumakertymään. Huom. Jos joukkueella on vaihtopelaajia käyttämättä, niin maalivahdin loukkaantuessa tämän vaihtaminen on mahdollista, vaikka joukkue olisikin käyttänyt kaikki kolme vaihtotapahtumaansa 2. puoliajalla.
Liiton sarjoissa ei sallita edestakaisia vaihtoja.
Veikkausliigan, Ykkösen, Kakkosen, Naisten Liigan ja naisten Ykkösen otteluissa sekä Suomen Cupin otteluissa siitä lähtien kun Ykkösen joukkueet tulevat mukaan numerotaulujen käyttö on vaihdoissa pakollinen. Myös tauon aikana tehtävissä vaihdoissa käytetään vaihtotauluja.
Pelikentälle palaaminen Kentältä poistunut pelaaja voi palata takaisin vain erotuomarin luvalla.
Pallot Liiton kilpailuissa, jotka käsittävät Veikkausliigan, Ykkösen, Kakkosen, A- ja B-nuorten sekä Naisten Liigan, Ykkösen ja Kakkosen sekä Suomen Cupin siitä lähtien, kun mukaan tulevat Kakkosen joukkueet, on käytettävä FIFA:n hyväksymiä ottelupalloja, joissa on joku seuraavista merkinnöistä:
- virallinen "FIFA APPROVED" logo - virallinen "FIFA INSPECTED" logo - "INTERNATIONAL MATCHBALL STANDARD" logo
Erotuomarit ovat velvollisia tarkistamaan ennen ottelua pallojen virallisuuden sekä ilmoittamaan määräysten rikkomisesta ottelupöytäkirjassa rankaisutoimenpiteitä varten.
Pelipallojen käyttö Veikkausliigan, Naisten Liigan, Ykkösen, Kakkosen ja naisten Ykkösen sekä Suomen Cupin otteluissa siitä lähtien, kun Kakkosen joukkueet tulevat mukaan, on käytettävä vähintään kolmea palloa ja enintään kahtatoista, joista kolmasosan on oltava uusia. Erotuomari hyväksyy ja ottaa haltuunsa käytettävät pallot ottelupöytäkirjan vastaanottamisen yhteydessä. Kotijoukkue on velvollinen järjestämään riittävän määrän pallotyttöjä/-poikia. Järjestäjä huolehtii, että varapalloilla ei “harjoitella” ottelun aikana.
Säärisuojat ja nilkkatuet Säärisuojat ovat pakollisia kaikissa otteluissa. Mikäli pelaajalla ei ole säärisuojia, on erotuomarin määrättävä hänet täydentämään varusteitaan. Säärisuojiksi hyväksytään yleisessä myynnissä olevat säärisuojat.
Pelaajat voivat käyttää nilkkatukia. Jos tuet ovat erotuomarin mielestä vaaralliset, niiden on oltava sukkien peittämät.
Polvituet Ottelukohtaisesti erotuomarilla on oikeus kieltää polvituen käyttö, mikäli hän toteaa tuen olevan vaarallinen käytettäväksi.
Korujen käyttö Pelaajan on oma-aloitteisesti otettava pois jo ennen pelikentälle menoa kantasormukset, ranneketjut ja hiuspinnit, rannekellot sekä korva- ja muut korut. Sileiden (vihki-, kihla-) sormusten käyttö on sallittua.
Pelin ohjaaminen Joukkueen valmentajalla tai muulla edustajalla on oikeus yksi kerrallaan käydä antamassa hetkellisesti ohjeita sivurajan läheisyydessä teknisellä alueella.
Loukkaantuneen pelaajan hoito Enintään kahdella joukkueen edustajalla on oikeus tulla loukkaantumistapauksessa kentälle arvioimaan loukkaantumisaste. Veikkausliigan, Ykkösen, Naisten Liigan, Kakkosen, A-poikien SM-karsintasarjan ja A-poikien SM-sarjan otteluissa on oltava paarit kentän laidalla välitöntä käyttöä varten. Kotijoukkueen on osoitettava erotuomaristolle ja vierasjoukkueelle paarinkantajat ennen pelin alkua.
Pelaajaa ei saa hoitaa pelikentällä. Vakavissa loukkaantumistapauksissa hoito pelikentällä on sallittu erotuomarin luvalla. Luvatta kentälle lääkitsemään menevä toimihenkilö voidaan poistaa katsomoon.
Erotuomari voi antaa huoltohenkilöille luvan tulla kentälle pelaajan siirtämisen turvallisuuden varmistamiseksi. Tällöin loukkaantunut pelaaja on siirrettävä tai hänen on siirryttävä kentältä, jonne hän saa palata erotuomarin luvalla aikaisintaan erotuomarin käynnistettyä pelin.
Käyttäytyminen ottelun jälkeen Pelaajien ja joukkueiden edustajien tulee muistaa, että ottelun lopputuloksen juhlinnan pelikentällä, pukuhuoneessa tai muualla pelikentän välittömässä läheisyydessä tulee tapahtua hyviä tapoja noudattaen. Alkoholin nauttiminen tai muu käyttäminen tässä yhteydessä on ehdottomasti kielletty.
Ottelun erotuomarin ja tarkkailijan tulee raportoida liittoon havaitsemistaan rikkeistä. Rikkomukset käsitellään liiton kurinpitovaliokunnassa.
Erotuomarin osallistuminen lehdistötilaisuuteen Kotijoukkueen edustaja voi pyytää erotuomaria ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Erotuomari voi kuitenkin itse päättää osallistumisestaan.
11. MUITA OHJEITA
Virvokkeet On suositeltavaa, että kotijoukkue tarjoaa virvokkeet tuomaristolle ja erotuomaritarkkailijalle/otteludelegaatille.
Juoma-astiat Juoma-astioita ja/tai vesisankoja saa olla sivurajan ulkopuolella.
12. DOPING – KIELLETYT/SALLITUT LÄÄKEAINEET Palloliiton liittohallitus on hyväksynyt kansallisen antidopingtoimikunnan vahvistaman dopingin käytön kieltävän säännöstön. Liitto ja seurat sekä pelaajat pelipassin lunastettuaan ovat sitoutuneet näiden sääntöjen noudattamiseen. Otteluissa ja harjoituksissa voidaan antidopingtoimikunnan edustajien toimesta suorittaa ennalta ilmoittamatta doping-testejä. Testeihin tulee osallistua testaajien antamien ohjeiden mukaan. Testeistä kieltäytyminen johtaa rangaistustoimenpiteisiin. Antidopingtoimintaa koskevaa lisäinformaatiota löydät osoitteesta: http://www.antidoping.fi/.
|