Hae sivustosta
Tapahtumakalenteri
Sporttikauppa
Palaute
Sivustokartta
 JKKI säännöt ja järjestämisohjeet 2011

 

 

 

JKKI – SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2011

 

 

JÄRJESTÄMISOIKEUS

Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus järjestää turnaus. Mikäli mestari ei järjestä turnausta, siirtyy oikeus 2. sijoittuneelle. Kahta kertaa peräkkäin ei voi järjestää saman ikäluokan turnausta. Ennen turnausta järjestäjän pitää toimittaa liittoon selvitys käytettävissä olevista pelikentistä ja majoituspaikasta sekä muista järjestämiseen liittyvistä seikoista.

 

ENNAKKOJÄRJESTELYT

Liitto nimeää lopputurnaukseen valvojan.  Järjestävän seuran pitää tiedottaa loppujärjestelyistä niiden valmisteluvaiheessa sekä liiton toimistoon että valvojalle. Valvojan kuluista vastaa liitto. 

 

TURNAUSKENTÄT

Järjestävällä seuralla pitää olla käytettävissään neljä nurmikenttää tai Suomen Palloliiton vaatimusten mukaista jalkapallonurmikenttää 16 joukkueen ja kaksi kenttää 12 ja 8 joukkueen lopputurnauksissa sekä näille varakentät huonojen sääolosuhteiden varalta. Poikkeustapauksissa voidaan järjestelyoikeus myöntää myös pienemmälle kenttämäärälle. Kenttien tulee sijaita riittävän lähellä majoituspaikkaa.

 

EROTUOMARIT

Lopputurnauksen kaikissa isoilla kentillä pelattavissa otteluissa pitää olla erotuomarikolmikko. Pienkenttäpeleissä riittää yksi erotuomari.  Erotuomareiden pitää olla piirin tai liiton hyväksymiä. Järjestävä seura järjestää turnauksen erotuomarit ja avustavat erotuomarit sekä vastaa näistä aiheutuvista kustannuksista.

Paikalliseen piiriin ja/tai erotuomarikerhoon kannattaa olla yhteydessä.

 

MAJOITUS

Turnauksen järjestäjän tulee varmistaa, että osallistuville joukkueille on riittävästi majoitustilaa. Majoituskustannuksista vastaa osallistuva joukkue.

 

TALOUDELLISET MÄÄRÄYKSET

Järjestäjä vastaa turnauksen taloudesta, joka käsittää mm. erotuomarikulut ja kenttävuokrat.

Osallistumismaksu on 275 €/joukkue, jonka SPL laskuttaa seuralta ja tilittää järjestävälle seuralle 210 €/joukkue sen tehtyä loppuselvityksen turnauksen jälkeen.

 

PELAAJIEN EDUSTUSOIKEUS

JKKI -35                               31.12.1976 tai sitä ennen syntyneet

JKKI -40                               31.12.1971 tai sitä ennen syntyneet

JKKI -45                               31.12.1966 tai sitä ennen syntyneet

JKKI -50                               31.12.1961 tai sitä ennen syntyneet

JKKI -55                               31.12.1956 tai sitä ennen syntyneet

JKKI -60                               31.12.1951 tai sitä ennen syntyneet

Ladies JKKI-30                      31.12.1981 tai sitä ennen syntyneet
Ladies JKKI-35                      31.12.1976 tai sitä ennen syntyneet

 

 

Pelaaja voi edustaa vain yhtä seuraa SM-karsintaotteluissa ja SM- lopputurnauksessa, eli mikäli on pelannut SM-karsintaa jossain joukkueessa, ei voi edustaa lopputurnauksessa toista seuraa.

JKKI -pelaajilla pitää olla pelipassi.

JOUKKUEET LOPPUTURNAUKSESSA
JKKI-35 – 55 -ikäluokat pelataan 16 joukkueen lopputurnauksena. Edellisen vuoden kahdeksan parasta pääsevät automaattisesti lopputurnaukseen. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin 16, niin joukkueet arvotaan pelaamaan karsintaotteluita alueellisesti.

JKKI-60 ja Ladies –turnaukset pelataan kahdeksalla joukkueella. Edellisen vuoden neljä parasta pääsevät automaattisesti lopputurnaukseen. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin kahdeksan, niin joukkueet arvotaan pelaamaan karsintaotteluita alueellisesti. Nämä turnaukset voidaan pelata myös suuremmalla joukkuemäärällä, mikäli järjestävä seura siihen suostuu.

 

PELIOIKEUS LOPPUTURNAUKSESSA

Lopputurnaukseen selviytynyt joukkue saa käyttää lopputurnauksessa korkeintaan 30 pelaajaa. Joukkueiden pitää lähettää lista pelaajista viikkoa ennen turnausta liittoon ja järjestäjälle. Listaa saa täydentää vielä ennen turnauksen alkua lähettämällä siitä tiedon liittoon ja järjestäjälle. Mikäli tällöin lisätään pelaajia, jotka ovat vaihtaneet seuraa, pitää liittoon lähettää myös kopio edustustodistuksesta. Turnauksen alkamisen jälkeen ei saa enää täydentää pelaajalistaa.

 

TURNAUKSEN LOHKOJAOT

Suomen Palloliitto tekee turnauksen lohkojaot huomioon ottaen edellisvuoden menestyksen.

 

OTTELUOHJELMA

Lopputurnaus on pelattava seuraavalla ohjelmalla.  Ohjelma tulee vahvistaa liitossa viimeistään kahta (2) viikkoa ennen lopputurnausta.

 

16 joukkueen lopputurnaus (JKKI -35, -40, -45)


LOHKO A

LOHKO B

LOHKO C

LOHKO D

A1 järjestävä seura

B1

C1

D1

A2

B2

C2

D2

A3

B3

C3

D3

A4

B4

C4

D4

 

 

1.     kierros perjantai

 

kenttä 1          kenttä 2          kenttä 3          kenttä 4

A1-A2             B1-B2             A3-A4             B3-B4

C1-C2             D1-D2            C3-C4             D3-D4

 

2.     kierros perjantai

 

B1-B3             A1-A3             B2-B4             A2-A4

D1-D3            C1-C3             D2-D4            C2-C4

 

3.     kierros lauantai

 

B2-B3             A2-A3             B4-B1             A4-A1

D2-D3            C2-C3             C4-C1             D4-D1

 

Puolivälierät lauantai 

 

ottelu 1.                                          ottelu 2.                               ottelu 3.                   ottelu 4.

LA 1- LB 2                                       LB 1-LC 2                            LC 1-LD 2                LD 1-LA 2 

 

Välierät ja mitaliottelut sunnuntai

 

voittaja 1 – 3   voittaja 2 - 4

pronssiottelu  

loppuottelu

 

16 joukkueen lopputurnaus (JKKI – 50 ja -55)

 

LOHKO A

LOHKO B

LOHKO C

LOHKO D

A1 järjestävä seura

B1

C1

D1

A2

B2

C2

D2

A3

B3

C3

D3

A4

B4

C4

D4



1. kierros lauantai

 

kenttä 1          kenttä 2          kenttä 3          kenttä 4

A1-A2             B1-B2             A3-A4             B3-B4

C1-C2             D1-D2            C3-C4             D3-D4

2. kierros lauantai

 

B1-B3             A1-A3             B2-B4             A2-A4

D1-D3            C1-C3             D2-D4            C2-C4

3. kierros lauantai

 

B2-B3            A2-A3             B4-B1             A4-A1

D2-D3            C2-C3             C4-C1             D4-D1

 

 

Puolivälierät, välierät ja mitaliottelut sunnuntai

 

ottelu 1.         ottelu 2.         ottelu 3.         ottelu 4.

LA 1- LB2      LB 1-LC 2       LC 1-LD 2       LD 1-LA 2 

 

välierät           voittaja 1 - 3

                      voittaja 2 - 4

pronssiottelu  

loppuottelu

 

 

8 joukkueen lopputurnaus (JKKI -60 ja ladies -turnaukset)

 

LOHKO A        LOHKO B         

1 isäntäseura   1                          

2                         2

3                         3

4                         4              

 

1. kierros lauantai

kenttä 1          kenttä 2         

A1-A2             B1-B2            

B3-B4             A3-A4
                     

2. kierros lauantai

B1-B3             A1-A3                                  

B2-B4             A2-A4

 

3. kierros lauantai

B2-B3             A2-A3            

A4-A1             B4-B1

 

Välierät sunnuntai              

A1-B2             B1-A2            

 

Loppu- ja pronssiottelut

 

JÄRJESTYS ALKULOHKOISSA

 

Voittanut joukkue saa kolme pistettä, hävinnyt nolla pistettä sekä ottelun päättyessä tasan kumpikin joukkue yhden pisteen, ellei kilpailun järjestäjä toisin määrää.

 

Tasapisteissä ratkaisee järjestyksen:

 

a)         kaikkien tasapisteisiin päätyneiden joukkueiden keskinäisten ottelujen                   

          1) pisteet 2)maaliero, 3) tehdyt maalit;

 

b)         jos kohdan a) soveltamisen jälkeen kahden tai useamman joukkueen kesken ei järjestystä voida mää                  ritellä, ratkaisee näiden joukkueiden keskinäinen ottelu tai ottelut;

 

c)         mikäli a) ja b) kohtien perusteella ratkaisua ei synny, ratkaisee järjestyksen näiden joukkueiden koko           turnauksessa tai lohkossa saavuttama a) maaliero, b) tehdyt maalit,

 

d)         jos ratkaisua ei synny kohdan c) perusteella, ratkaisevat keskinäiset ottelut järjestyksen;

 

e)         jos kohdan d) perusteella ratkaisua ei synny, ratkaisee järjestyksen arpa.

 

JATKO-OTTELUT

Jos ottelu päättyy tasan, voittaja ratkaistaan suorittamalla rangaistuspotkukilpailu, jossa on noudatettava Suomen Palloliiton määräyksiä sillä poikkeuksella, että pöytäkirjassa olevista pelaajista 11 voi osallistua rangaistuspotkukilpailuun, eli ei tarvitse olla pelikentällä oleva pelaaja.  

 

PELAAJIEN LUKUMÄÄRÄ, VAIHTO-OIKEUS SEKÄ OTTELUN PELIAIKA

JKKI –35 SM-kilpailu

Ottelupöytäkirjaan saa nimetä 18 pelaajaa ja vaihto-oikeus on edestakainen, rajaton.

Peliaika on 2 x 30 minuuttia.

 

JKKI –40 SM-kilpailu

Ottelupöytäkirjaan saa nimetä 18 pelaajaa ja vaihto-oikeus on edestakainen, rajaton.

Peliaika on 2 x 30 minuuttia.

 

JKKI –45 SM-kilpailu

Ottelupöytäkirjaan saa nimetä 18 pelaajaa ja vaihto-oikeus on edestakainen, rajaton.

Peli-aika on 2 x 30 minuuttia.

 

JKKI –50 SM-kilpailu

Peliaika on 2 x 20 minuuttia.

Ottelupöytäkirjaan saa nimetä 18 pelaajaa ja vaihto-oikeus on edestakainen, rajaton. Turnaus pelataan seitsemän (7) miehen pienkenttä otteluina.

 

JKKI –55 SM-kilpailu

Peliaika on 2 x 20 minuuttia.

Ottelupöytäkirjaan saa nimetä 18 pelaajaa ja vaihto-oikeus on edestakainen, rajaton. Turnaus pelataan seitsemän (7) miehen pienkenttä otteluina.

 

JKKI –60 SM-kilpailu

Peliaika on 2 x 20 minuuttia.

Ottelupöytäkirjaan saa nimetä 18 pelaajaa ja vaihto-oikeus on edestakainen, rajaton. Turnaus pelataan seitsemän (7) miehen pienkenttä otteluina.

 

Ladies JKKI –30 ja -35

Peliaika 2 x 20 minuuttia, finaalissa ja pronssiottelussa 2 x 30 minuuttia.

Ottelupöytäkirjaan saa nimetä 18 pelaajaa ja vaihto-oikeus on edestakainen. Turnaus pelataan 7 naisen pienkenttä otteluina.

 

PELIKIELLOT

Mikäli pelaaja poistetaan kentältä kahden varoituksen takia, on seurauksena vain pelaamisen epääminen kyseisestä pelistä. Suorasta punaisesta seuraa yhden ottelun pelikielto. Turnauksen Jury voi määrätä lisärangaistuksia.

 

OTTELUJEN VÄLIAIKA

Otteluohjelmaa laadittaessa on otettava huomioon, että ottelujen välillä tulee olla riittävä tauko.

 

MUUT MÄÄRÄYKSET

Muuten kuin näissä ohjeissa annettujen määräysten osalta noudatetaan SPL:n kilpailumääräyksiä sekä aikuisten pienkenttäpelien erityisohjeita seuraavasti:

- pikkukenttä = puolikas koko kentästä;

- paitsiosääntö ei ole voimassa;

- maalipotkun voi potkaista mistä tahansa rangaistusalueelta;

- maalipotku ei saa kantaa ilmassa yli keskirajan. Mikäli näin tapahtuu, peli jatkuu vastustajan epäsuoralla vapaapotkulla keskirajalta;

- maalivahti ei saa potkaista palloa käsistään suoraan tai pompun kautta eikä heittää sitä ilmassa yli keskirajan. Mikäli näin tapahtuu, peli jatkuu vastustajan epäsuoralla vapaapotkulla keskirajalta;

- normaali rajaheitto;

- vapaapotkussa muurin on oltava 5,5 metrin päässä;

- aloituspotkusta ei saa tehdä suoraan maalia.

 

KILPAILUN JURY

Kilpailujen jury muodostetaan turnauksen valvojasta, järjestävän seuran edustajasta ja yhdestä muusta myöhemmin nimettävästä henkilöstä.

 

VASTALAUSEET

Jury käsittelee mahdolliset vastalauseet ja sen päätökset ovat lopullisia ja sitovia eikä niistä voi valittaa.

 

LOPPUSELVITYS

Turnauksen järjestäjän on lähetettävä Suomen Palloliittoon selvitys turnauksesta 2 viikon kuluessa turnauksen päättymisestä.  Selvityksestä pitää ilmetä kaikkien turnauksessa pelattujen ottelujen tulokset ja maalintekijät.  Tulosluettelo pitää lähettää myös kaikille turnausjoukkueille.

 

VALVOJAN TEHTÄVÄT

Turnauksen valvoja laatii Suomen Palloliitolle raportin turnausjärjestelyistä viimeistään kaksi viikkoa turnauksesta.

 

TURNAUSINFO

Lopputurnauksen järjestäjän pitää lähettää heti lopputurnausjoukkueiden selvittyä, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen lopputurnausta kaikille joukkueille otteluohjelma, paikkakunnan kartta, majoitusjärjestelyt ja kaikki muu turnaukseen liittyvä materiaali.  Samat tiedot on lähetettävä myös valvojalle sekä liiton toimistoon.

 

PALKINNOT

SPL toimittaa mitalit (25 kpl/joukkue) sekä voittajalle pokaalin.                                                                                                                               

 

        

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2012 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio