Hae sivustosta
Tapahtumakalenteri
Sporttikauppa
Palaute
Sivustokartta
 Erotuomarivaliokunta ja erotuomariorganisaatio

Yleistä

Suomen Palloliiton alainen kansallinen erotuomaritoiminta perustuu Palloliiton liittohallituksen valitseman erotuomarivaliokunnan tekemiin strategisiin päätöksiin erotuomaritoiminnan suuntaviivoista sekä liiton toimiston päätöksenteon apuna käyttämien työryhmien sekä piireissä toimivien erotuomarivastaavien toimintaan.
Liiton toimihenkilö esittelee asiat erotuomarivaliokunnalle ja vastaa päätösten toimeenpanosta.

Liiton toimistohenkilöstöllä on käytössään asiantuntijoita, joista on koottu yhteensä neljä työryhmää, joiden tehtäviin kuuluu avustaa liiton toimihenkilöitä ryhmän toimialan tehtävien suunnittelussa sekä kehittämisessä. Toimistohenkilöstö hoitaa operatiivisen toiminnan.  

Piirien erotuomarivastaavien, jotka toimivat piirien antamin valtuuksin, tehtävänä on koordinoida piirien erotuomaritoimintaa ja löytää piirin sarjoista kyvykkäita ja lupaavia nuoria erotuomareita edelleen koulutettavaksi.

Erotuomarivaliokunta on valittu vuoden 2010 alusta kolmeksi vuodeksi ja liiton toimisto on perustanut seuraavat työryhmät.

Erotuomarivaliokunta 2010 - 2012

Nimi Kotipaikka Työryhmätoiminta
KOHO Ilkka Jyväskylä puheenjohtaja
KOSKELA Kari Pietarsaari varapuheenjohtaja
LEHTIHEIMO Eivor Mustasaari jäsen
MAJA Arto Lohja jäsen
MATTSSON Anders Maarianhamina asiantuntijajäsen
VIRTANEN Tero Espoo jäsen
HOLMQVIST Johan Helsinki esittelijä/liiton toimisto

Toimistoa avustavat työryhmät ja niiden tehtävät

Huippuerotuomariryhmä
Huippuerotuomariryhmän tehtävänä on seurata FIFA:n ja UEFA:n koulutuksellisia suuntaviivoja ja sovittaa nämä kansalliseen toimintaan sopiviksi, pohtia erotuomarikoulutuksen vuotuiset linjat liiton toimistohenkilöstön kanssa.

Ryhmä avustaa myös valtakunnallisen erotuomarikoulutuksen, erotuomarikouluttaja- ja erotuomaritarkkailijakoulutuksen sekä talenttierotuomaritoiminnan kokonaissunnittelussa sekä Veikkausliigassa ja Ykkösessä toimivien erotuomareiden, avustavien erotuomareiden sekä delegaattien ottelumäärien määrittelyssä. Ryhmän seuraa erotuomareiden kauden aikaista toimintaa ja sen jäsenet toimivat erotuomareiden henkilökohtaisina valmentajina ja tukihenkilöinä.  Liiton toimisto asettelee otteluiden erotuomaristot ja delegaatit.

Kauden aikaiset Veikkausliigan ja Ykkösen väliset sarjatason vaihdot sekä liittoerotuomariryhmän kanssa yhteistyössä tapahtuvat sarjatason vaihdot ovat myös tämän ryhmän vastuulla sekä lisäksi kauden jälkeinen valioerotuomareiden erotuomariarviointi, palautetilaisuus.

Ryhmään kuuluvat jäsenet:
HOLMQVIST Johan
KOHO Ilkka
LAHTI Lassi
NATRI Kaj
VIRTANEN Heikki

Liittoerotuomariryhmä
Ryhmän tehtävänä on avustaa liiton erotuomaritoimintoa liittoerotuomareiden kauden aikaisten suoritusten seurannassa, erotuomarikohtaisten haastatteluiden sekä palautteiden tekemisessä ja niiden pohjalta tehtävissä erotuomareiden kategorioinneissa.

Erotuomaritoiminto, yhteistyössä liittoerotuomariryhmän kanssa, valmistelee piirien esitysten pohjalta esityksen liittoerotuomarikoulutukseen valittaviksi erotuomareiksi valiokunnalle. Lopullisen esityksen valiokunnalle tekee erotuomaritoiminto.

Erotuomaritoiminto vastaa toiminnan kannalta olennaisista operatiivisen toiminnan (asettelut yms.) valmisteluista sekä niihin liittyvistä päätöksistä.

Liittoerotuomariryhmän tehtäviin kuuluvat myös liiton Kykyerotuomarikurssille (Piirijoukkue Cupin yhteydessä) ja Talenttierotuomareiden  (Urheiluoppilaitosten SM-lopputurnauksen yhteydessä) kartoitus sekä kutsuttavien erotuomareiden valinnat piirien erotuomarivastaavien esityksestä.

Ryhmään kuuluvat jäsenet:
FASTA Tuomo
KAISTO Antti
KAKKOLA Tom
KETO Santtu
SALO Mika

Naiserotuomariryhmä
Naiserotuomariryhmän tehtävänä on auttaa liiton toimistoa naiserotuomareiden koulutustilaisuuksien järjestelyissä ja niiden ohjelmien laatimisessa sekä ämän sarjatason kilpailutoimintaan sopivien koulutustilaisuuksien ajankohtien pohtimisessa.  Liiton toimistohenkilöstö vastaa kurssijärjestelyistä.

Ryhmän tehtävänä on auttaa toimistoa Naisten Liigassa toimivien erotuomareiden ja avustavien erotuomareiden ottelumäärien suunnittelussa, seurata kauden aikaista toimintaa ja toimia erotuomareiden tukihenkilöinä.  Liiton toimisto asettelee otteluiden erotuomaristot ja delegaatit.

Kauden aikaiset sarjatason vaihdot ovat myös tämän ryhmän vastuulla sekä lisäksi kauden jälkeinen erotuomariarviointi, palautetilaisuus ja seuraavan kauden erotuomariluokitusesitysten teko erotuomarivaliokunnalle.

Ryhmään kuuluvat jäsenet:
HOLMQVIST Johan
LEHTIHEIMO Eivor
OSKARSSON Styrbjörn
VAINIO Veijo

Futsal-erotuomariryhmä
Ryhmän tehtävänä on avustaa liiton toimistoa futsal-valioerotuomareiden, -delegaattien ja liittokouluttajien koulutustilaisuuksien suunnittelussa, valita futsal-valioerotuomarit ja laatia piireille runko-ohjelma futsalerotuomarikoulutuksen järjestämisestä piireissä.

Ryhmään kuuluvat jäsenet:
KAKKOLA Tom
LAHTINEN Anssi
SIMOJOKI Pekka
SJÖBLOM Juha

 


 

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2012 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio