Liittoerotuomarikurssille kutsutaan vuosittain edellisen kauden tarkkailupalautteiden ja koulutusorganisaation harkinnan perusteella 35-40 erotuomaria. Nämä erotuomarit toimivat erotuomareina Kakkosessa ja mahdollisesti neljäntenä erotuomarina Veikkausliigaotteluissa. Liittoerotuomarikoulutuksessa lavennetaan erotuomareiden tietämystä joukkueiden pelitaktiikoista, erotuomarin pelin lukemisesta ja pelaajien käsittelystä.
Seuraava vaihe etenemisessä on valioerotuomarikurssi, jonne kutsutaan 22 maan parasta erotuomaria. Näistä erotuomareista 11 aloittaa kaudella 2006 Veikkausliigassa ja 11 Ykkösessä. Kokemus osoittaa, että peruskurssilta valiokurssille kuljetaan parhaimmassa tapauksessa viidessä-kuudessa vuodessa. Yleensä uran eteneminen kestää lähempänä kymmentä vuotta.
Erotuomarin uran huippu on MM-kisojen loppuottelussa toimiminen. Kansalliset liitot esittävät Kansainvälisen Jalkapalloliiton erotuomarilistalle erotuomareita, jotka ovat tuominneet maansa ylimmässä sarjassa vähintään kaksi edellistä vuotta. Usein tällaisen erotuomarin ura on kestänyt tällöin jo toistakymmentä vuotta. Tällöinkin pitäisi aina muistaa, että on kohtuullinen ero sillä, onko tuominnut kaksi vuotta Bundesliigaa, Serie A:ta vai Veikkausliigaa. Malttia, nöyryyttä ja kunnianhimoa siis tarvitaan.
|
|