|
EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2012
I Yleistä
Tämä matkustussääntö sekä sopimus korvauksista ja palkkioista koskee Suomen Palloliiton ja Jalkapalloliiga ry:n järjestämien kilpailujen erotuomareita ja avustavia erotuomareita.
II Päiväraha
1. Päivärahaa voidaan maksaa, kun matka ulottuu toisen kunnan alueelle.
2. Osapäiväraha 16 € maksetaan, kun matka on kestänyt yli 6 tuntia.
3. Kokopäiväraha 36 € maksetaan, kun matka on kestänyt yli 10 tuntia.
4. Kun matka on kestänyt enemmän kuin yhden (1) matkavuorokauden ajan ja matkaan käytetty aika ylittää viimeisen matkavuorokauden
- yli kahdella tunnilla, se oikeuttaa uuteen osapäivärahaan - yli kuudella tunnilla, se oikeuttaa uuteen kokopäivärahaan
5. Osapäivärahan ja päivärahan suuruus määräytyy vuosittain verohallituksen päätöksen mukaisesti.
6. Tulkintaohjeet
Matkan kestoajan määrittelee erotuomari. Lähtö- ja tuloaika on merkittävä kuittiin/matkalaskuun. Veikkausliigassa ja Ykkösessä erotuomariston on oltava ottelupaikalla 1,5 tuntia ennen ottelun alkua, muissa sarjoissa tuntia ennen.
Mikäli taulukkomatkasta yhteiskuljetuksen takia poiketaan, siitä tulee antaa selvitys matkalaskussa. Matka-aikaan lasketaan erotuomariston ottelun jälkeen peseytymiseen, tarkkailupalaveriin ja ruokailuun käyttämä aika, kuitenkin enintään kaksi ja puoli tuntia.
7. Ateriakorvaus
Erotuomareilla ei ole oikeutta veloittaa ateriakorvausta missään muodossa.
III Majoituskorvaus
1. Majoitusoikeus – ennen tai jälkeen ottelun – on Veikkausliigassa ja Ykkösessä erotuomaristolla, jos yhdensuuntainen matka ylittää 200 km. Majoituspaikasta tulee erotuomariston olla yhteydessä järjestävään seuraan.
2. Majoittumisesta maksetaan korvaus matkalaskuun liitettävän majoitusliikkeen antaman tositteen mukaan.
3. Erotuomari ratkaisee majoituksen tarpeellisuuden olosuhteiden niin vaatiessa. Kun julkisilla kulkuneuvoilla matkustettaessa kokonaiskustannukset ottaen huomioon mahdollisen majoituksen ovat vähintään yhtä suuret kuin jos käytetään omaa autoa, on koko kolmikon matkustaessa oikeus täyden kilometrikorvauksen veloittamiseen oman auton käytöstä myös yhdensuuntaisilta etäisyyksiltä yli 250 km olevilta matkoilta ja yksin matkustettaessa yli 150 km matkoilta. Erotuomarin on tällöin laskua esittäessään osoitettava matkustustavan edullisuus.
Korvausten enimmäismäärät matkavuorokautta kohden ovat:
a) yksin
- Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa € 82,50 - muissa kunnissa € 75,00
b) koko kolmikon majoittuessa
- Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa € 210,00 - muissa kunnissa € 200,00
IV Matkakustannukset
1. Matka on aina tehtävä niin, että seuralle/maksajalle siitä aiheutuvat kokonaiskustannukset (palkkiot, matkat, päivärahat, majoituskorvaus) muodostuvat mahdollisimman pieniksi.
2. Yleisillä kulkuneuvoilla matkustettaessa korvataan matkakulut 2. luokan virallisen taksan mukaan makuuvaunu- tai paikkaliput tarvittaessa huomioon otettuna. Yleisillä kulkuneuvoilla matkustettaessa on matkakulujen kuitti/kuitit liitettävä matkalaskuun.
3. Omaa autoa käytettäessä voidaan korvaus suorittaa Veikkausliigassa ja Ykkösessä kolmikon osalta, kun yhdensuuntainen etäisyys on enintään 250 km ja kaikissa kilpailuissa yksin matkustettaessa, kun yhdensuuntainen etäisyys on enintään 150 km. Km-rajoista voidaan poiketa kohtuuttomien julkisten liikenneyhteyksien vuoksi.
Erotuomareiden matkustaessa on pyrittävä siihen, että koko kolmikko saapuu mahdollisuuksien mukaan samalla kuljetuksella.
Korvaus oman auton käytöstä on yhden henkilön matkustaessa 0,45 € /km ja 0,03 €/km kultakin lisämatkustajalta.
Matkakulut korvataan todellisten matkakilometrien mukaan. Jos kilometrimäärä poikkeaa huomattavasti paikkakuntien välisestä taulukkoetäisyydestä, matkalaskuun on kirjoitettava käytetty ajoreitti sekä perustelu lyhimmästä ajoreitistä poikkeamiselle.
4. Liitolla on oikeus määrätä erotuomarimääräysten yhteydessä ne ottelut, joissa matkakorvaus maksetaan lento- tai rautatieyhteyden mukaisesti.
V Palkkiot
1. Palkkiot ovat seuraavat Erotuomari AET 4. erot. Sarjaottelut
Miehet
- Liiga 440 € 220 € 70 €
- Ykkönen, Liigacup 215 € 129 €
- Kakkonen 113 € 73 €
- ASM-karsintasarja ja SM-sarja 87 € 65 € ja Talettiakatemioiden nuorten SM-kilp.
- BSM-karsintasarja ja SM-sarja 67 € 47 €
- A-poikien Ykkönen 52 € 35 €
- B-poikien Ykkönen 49 € 34 €
Naiset
- Naisten Liiga 105 € 72 €
- Naisten Ykkönen, Liigacup 55 € 37 €
- Naisten Kakkonen 40 € 29 €
- B-t. SM 40 € 29 €
- B-t. Ykkönen 33 € 24 €
Arkiottelukorvaus
Veikkausliigassa ja Ykkösessä maksetaan erotuomareille ja avustaville erotuomareille arkipäivinä, ei kuitenkaan lauantaisin, pelattavista otteluista arkiottelukorvausta 70 €/erotuomari. 4. erotuomarit ovat oikeutettuja arkiottelukorvaukseen, jos syntyy oikeus vähintään osapäivärahaan.
Suomen Cup
Miehet Erotuomari AET 4. erot.
- 1. - 2. kierrokset 41 € 28 €
- 3. kierros 66 € 45 €
- 4. kierros 72 € 48 €
- 5. kierros 106 € 72 €
- 6. kierros 116 € 78 €
- 7. - 8. kierrokset 226 € 156 €
- 9. kierros (välierät) 300 € 210 €
- Fair Play -finaali 120 € 90 € 55 €
- pikkufinaali 249 € 187 € 97 €
- finaali 610 € 420 € 210 €
Naiset
- kars. - 1. kierros 38 € 26 €
- 2. - 3. kierrokset 63 € 44 €
- 4. – x. kierrokset/semifinaalit 107 € 75 €
- Pikkufinaali 122 € 90 € 53 €
- Finaali 240 € 180 € 90 €
2. Ennakonpidätystä ei tarvitse toimittaa yksittäisistä satunnaisista suorituksista, joiden määrä on enintään 20 euroa.
Yli 20 euron korvauksista suoritetaan ennakonpidätystä 60% tai verokortilla osoitetun veroprosentin mukaan. Erotuomarin on liitettävä seuralle/maksajalle annettavan kuitin liitteeksi sivutuloverokorttinsa kopio tai alkuperäinen päätuloverokortti.
3. Ennakkoperintälain mukaan satunnaisista erotuomaritehtävistä suoritettavia palkkioita ei ole pidettävä Ennakkoperintälain 4 §:n mukaisena palkkana vaan EPL:n 6 §:n mukaisina korvauksina. Erotuomaripalkkioista toimitetaan vain ennakonpidätys; työnantajan sosiaaliturvamaksua ei tarvitse suorittaa. Tämä koskee erotuomareita, jotka eivät toimi palkka- tai työsuhteessa maksajaan.
4. a) Uusintaottelujen korvaukset ovat samat kuin ao. kilpailussa
b) Karsintaottelujen korvaukset ovat samat kuin ylemmässä kilpailussa (jos joukkueet pelaavat eri sarjatasoilla, muuten korvaus on ko. joukkueiden sarjatason mukainen)
VI Tarkkailijapalkkiot ja -korvaukset
Liiton otteluissa liiton asettelemille erotuomaritarkkailijoille maksetaan palkkiota, matkakuluja ja päivärahoja seuraavasti:
Sarja Palkkio Matkakulut Päivärahaoikeus
Veikkausliiga 85 € 0,27 €/km 6 h / 10 h
Ykkönen 50 € 0,27 €/km 6 h / 10 h
Suomen Cup 30 € 0,27 €/km 6 h / 10 h
Kakkonen 30 € 0,27 €/km ei pvärahaoikeutta
Naisten Liiga 30 € 0,27 €/km ei pvärahaoikeutta
VII Ennakonpidätys
Ennakonpidätykset on maksettava palkkionmaksua seuraavan kuukauden 10. päivään mennessä.
Verohallituksen ohjeiden mukaisesti maksaja (seura) antaa suorituksen saajalle vapaamuotoisen tositteen maksamistaan palkkioista, päivärahoista ja matkakorvauksista.
Tosite on toimitettava kullekin erotuomarille palkkionmaksuvuotta seuraavan vuoden tammikuun 15. päivään mennessä, ellei tositetta ole annettu jokaisesta ottelusta erikseen.
Erotuomarien ja maksajien on syytä varmistua, että kuittiin on merkitty henkilötiedot (nimi, osoite, henkilötunnus).
|