Valmis kokonaispaketti päiväkodeille
Pustan ja Pampan futisseikkailu on viiden kerran kokonaisuus, joka on suunnattu noin 5–6 -vuotiaille lapsille. Pustan ja Pampan futisseikkailukokonaisuuden päiväkodin henkilöstö voi toteuttaa omien aikataulujen mukaan. Huhti- toukokuu on kokemusten mukaan parasta aikaa. Tarinan jatkuvuuden ja kokonaisuuden kannalta suosittelemme, että paketti toteutetaan kuukauden aikana.
Futisseikkailukerta alkaa sadulla
Sadun lukemisen jälkeen suunnataan liikkumaan. Yhdelle kerralle on suunniteltu 4 eri harjoitetta tai leikkiä. Kaikkia harjoitteita ei ole välttämätöntä tehdä, vaan niistä voi valita omalle ryhmälle sopivat osat. Liikkumisen ja satujen lisäksi tehtäväkorteissa on myös mm. askartelu- ja keskusteluvinkkejä.
Välineenkäsittelytaidot jaloin kaipaavat huomiota
Susanna Iivosen liikuntapedagogiikan väitöskirjatutkimuksessa selvisi, että päiväkodissa lastentarhanopettajien ohjaamien Early Steps -liikuntaohjelman mukaisten liikuntatuokioiden aikana lapset saivat harjoitella käsittelytaidoista kaikkein vähiten alaraajojen käsittelytaitoja. Liikkumistaitojen ja sosiaalisten taitojen harjaannuttaminen onnistuu luontevasti yhdessä. Pustan ja Pampan futisseikkailun viiden kerran aikana harjoitetaan myös sosiaalisia taitoja ja tunteiden käsittelyä.
Tärkein väline on pallo
Harjoitteissa jokaisella lapsella tulisi olla pallo. Suosittelemme 3-koon jalkapallon käyttöä, mutta se ei ole välttämätöntä. Pallo voi olla myös pehmopallo tai salissa lentopallo. Tavoitteena on, että jokainen lapsi saa mahdollisimman paljon pallokosketuksia ja onnistumisen hetkiä pallon parissa. Pallot ovat edullisia liikunta- ja leikkivälineitä. Niitä kannattaa hankkia pallosäkkiin ainakin 10 kappaletta. Mikäli palloja ei ole varaa hankkia, niitä voi kysellä kodeista, vanhempaintoimikunnilta tai lahjoituksena paikallisesta jalkapalloseurasta.
Yhteistyö jalkapalloseuran kanssa
Monille lapsille 5-6-vuoden ikä on hyvä aika aloittaa jalkapallon harrastaminen. Useiden jalkapalloseurojen edustajat haluavatkin tutustua tässä ikävaiheessa alueen päiväkoteihin ja tuoda jalkapalloa harrastusvaihtoehtona tutuksi. Yksi hyvä yhteistyömalli seuran ja päiväkotien välillä on päiväkodeille järjestettävät liikuntapäivät. Pelien, leikkien ja tehtäväratojen avulla on kiva tutustua paikallisen jalkapalloseuraan ja saada päiväkodeille valmiiksi järjestetty liikuntapäivä. Aktiivisuus kannattaa puolin ja toisin!
Lisätietoa materiaaleista sekä seurayhteistyöstä piirien nuorisopäälliköiltä. |