VPS:n Vuorinen myönsi IFK Mariehamnin paremmuuden

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

VPS ja IFK Mariehamn kohtasivat torstai-iltana huipputärkeässä Suomen Cupin välierässä. Loistavissa olosuhteissa pelattua ottelua oli saapunut seuraamaan 2509 katsojaa. Lopulta IFK Mariehamn nappasi finaalipaikan 3-1-voitolla.

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen oli todella pettynyt ottelun jälkeen. Varsinkin samat virheet, joita on esiintynyt aiemmissakin otteluissa, kismittivät VPS-luotsia.

- Onnittelut IFK Mariehamnille voitosta. Se oli mielestäni ansaittu voitto. IFK hallitsi pitkiä jaksoja ja he olivat parempia. Meidän kannaltamme tässä on huonoa, että samat asiat toistuvat pelissämme. On vaikea voittaa pelejä, kun päästää samanlaisia maaleja. Sitten se ylämäki on aina pidempi. Siihen tämä oikeastaan kiteytyy. Jos emme puolusta niitä alueita, joilta maaleja on tullut ennenkin, on vaikea lähteä pelaamaan. Jatkoa ajatellen nämä asiat ovat todella tärkeitä, Vuorinen kommentoi VPS:n sivuilla.

VPS pelasi todella hyvin pitkän aikaa ensimmäisellä jaksolla. Daniel Sjölundin tekemä tasoitusmaalin jälkeen Raita ei päässyt enää samalle tasolle.

- Silloin, kun pystyimme tekemään hitaita hyökkäyksiä ja avaamaan rauhassa, pidimme palloa ja pääsimme syvemmälle. Kun IFK otti pallollisen pelin haltuunsa, me painuimme syvemmälle. Tasoitusmaalin jälkeisen jakson aikana menetimme pallon monesti ja se ratkaisee näissä peleissä. Vastassa on hyviä joukkueita ja pallonmenetysten myötä menetämme myös otteemme, pohti Vuorinen.

  • VPS