Voitto helpotti EIF-leirissä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

EIF nappasi kauden avausvoittonsa kaadettuaan kotikentällään MYPA:n 7-2.

Yksi EIF:n sankareista oli hattutempun tehnyt Daniel Rantanen.

- Jo ennen ottelua pukukopissa oli selvää, ettei mikään muu kelpaa kuin voitto. Kaikki pelaajat olivat keskittyneitä. Aloitimme hyvin ja pidimme palloa, mutta sitten teimme turhan virheen ja MYPA sai johdon. Löysimme pelin kuitenkin nopeasti uudestaan eikä mailla ollut jatkossa vaikeuksia, Rantanen mietti EIF:n sivuilla.

- Itseluottamuksemme kannalta voitto oli tosi hyvä. Olen iloinen maaleista, mutta mielessäni ei ollut ennen peliä tehdä kolmea maalia.

Marc Anderson sai mahdollisuutensa avauskokoonpanossa ja käytti sen hyväkseen. Hän teki EIF:n tasoitusmaalin ja hänellä oli paikkoja myös useampaankin osumaan.

- Tänään tuntui hyvältä pelata. Alan ymmärtämään joukkueen taktiikkaa ja päässyt sisään pelisysteemiimme.

Päävalmentaja Gabriel Garcia Xatart oli iloinen sekä Andersonin esityksestä että kolemsta pisteestä.

- Anderson on vielä nuori, mutta hyvä pelaaja. Nyt hän antoi hyvän panoksen. Muuten meillä oli hyvä dynamiikka ottelussa.

Omar Jama esitti jälleen hyviä otteita EIF:n keskikentällä.

- Seurasimme täydellisesti ottelutaktiikkaa ja se tuntuu hyvältä. Teimme alussa pienen virheen, mutta sitten otimme pelin, tulimme takaisin hyvin eikä meillä ollut vaikeuksia. Tämä voitto merkitsee joukkueelle paljon.

  • EIF