Valmentajakoulutus uudistuu

Julkaistu

    Valmennusosaaminen ja sen vaikuttavuuden vahvistaminen on keskeinen keino pelaajan laadukkaan arjen luomisessa. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on osaava ja koulutettu valmentaja. Tämän tavoitteen myötä Suomen Palloliitto uudistaa valmentajakoulutuksensa rakennetta, sisältöjä, koulutustapoja ja menetelmiä. Uudistus on Palloliiton historian suurin ja tulee entisestään vahvistamaan valmentajien osaamista käytännön kenttätyössä. 
     
    Uudistuksen alkuvaiheen suurin käytännön muutos on se, että aikaisemmin pohjalla olleet E- ja D-valmentajakoulutukset poistuvat ja niiden tilalle tulevat seuraavat uudet koulutukset:
     
    Koulutuspolut E- ja D-tason suorittaneille: 
     E-tason suorittaneet etenevät Futisvalmentajan starttiin. 
     D-tason suorittaneet voivat edetä UEFA C-tason koulutukseen. 
     Ennen C-tasolle etenemistä on suositeltavaa käydä omaa kehittymästä tukeva ikävaihekoulutus tai teemakoulutus. 
     
    Koulutuspolut uusille valmentajille:
     Kaikki uudet valmentajat aloittavat koulutuksen Futisvalmentajan startista. 
     Startin jälkeen valmentaja voi edetä oman valmennettavan ikäluokan 57 tai 811 –ikävaihekoulutukseen tai käydä molemmat koulutukset oman kehittymisen ja tarpeen mukaan.  

    Itä-Suomen piirin alueella Futisvalmentajan startti -koulutus järjestetään Joensuussa ja Kuopiossa. Kuopion koulutuksen yhteydessä järjestetään kouluttajakoulutus seurojen valmentajakoulutuksesta vastaaville henkilöille. Tavoitteen on saada mahdollisimman moneen seuraan oma kouluttaja joka voi kouluttajakoulutuksen jälkeen vetää Futisvalmentajan startti koulutusta omassa seuraympäristössä.

    Lisätietoa valmentajakoulutuksen uudistuksesta ja ilmoittautumisohjeet Futisvalmentajan startti -koulutukseen löydät täältä >>>>>
    • Itä-Suomi