U19-tytöille komea 6-0-voitto Unkarista

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U19-tyttöjen maajoukkue otti tiistaina kaksoismaaottelun toisessa osassa Unkarista voiton todella vakuuttavin numeroin 6-0 (2-0).

Suomi voitti maiden ensimmäisen kohtaamisen Bükissa sunnuntaina 1-0 ja jatkoi nyt siitä mihin silloin jäi. Suomella oli ottelun alussa jo muutama paikka, mutta avausmaalia saatiin odotella hiukan avausjakson puolivälin yli. Pallo jäi pyörimään kulmapotkun jälkitilanteessa Unkarin rangaistusalueelle, Tuulia Mikkola reagoi nopeimmin ja pamautti johtomaalin voimalla oikeaan yläkulmaan.

Unkarillakin oli paikkansa, mutta Lotta Rosenström Suomen maalissa torjui mainiosti Klaudia Vigin vaarallisen laukauksen vastahyökkäyksen päätteeksi. Suomi sen sijaan käytti paikkansa hyväksi 40. minuutilla. Jutta Rantala pamautti oikealta rangaistusalueen kulmasta vapaapotkusta pallon pelaajarykelmän läpi suoraan alakulmaan.

Numerot tauolla olivat Suomelle 2-0, mutta varsinainen ilotulitus nähtiin vasta toisella 45-minuuttisella reilun kymmenminuuttisen aikana. Kolmatta maalia saatiin odottaa miltei tunnin kohdalle, kun pitkän hallintajakson päätteeksi Sanni Ojasen erinomainen murtava syöttö löysi Jasmin Leppiojan, joka kiersi maalivahdin ja sijoitti pallon verkkoon. Vain kaksi minuuttia edellisestä Anna Olmala riisti pallon laidalla, ajoi voimalla kohti Unkarin maalia ja laukoi lukemiksi jo 0-4.

Kuusi minuuttia edellisestä pallo oli jälleen Unkarin maalissa. Nea Nyrhinen laukoi, Unkarin puolustus pääsi väliin, mutta irtopallo ajautui Mikkolalle, joka ei aikaillut, vaan sijoitti pallon kylmän rauhallisesti takayläkulmaan. Pari minuuttia edellisestä Suomi tuli vahvasti vasemmalta ja Mikkola toimi nyt syöttäjänä ja Leppioja viimeisteli päällään loppunumerot 0-6.

Numerot kertovat lahjomatonta kieltään ja päävalmentaja Marianne Miettisellä oli aihetta tyytyväisyyteen myös pelillisesti.

- Aina jää tietysti nälkää pelata vieläkin paremmin, mutta toinen jakso oli meiltä todella hyvä. Ensimmäisellä jaksolla meillä oli vielä hiukan liian kiire ja pallo pelattiin keskustaan vähän turhan aikaisin, mutta olimme todella aktiivisia liikkumisessamme ja sen myötä tiloja löytyi. Toisella jaksolla pelasimme rauhallisemmin ja käytimme näitä tiloja hyväksi, Miettinen kertasi.

- On totta kai aina hieno tehdä kuusi maalia ja pitää muistaa, että Unkari voitti karsintalohkonsa syksyllä, joten mikään heikko maa vastassa ei ollut. Kaksi voittoa ja nolla maalia omiin, se oli tärkeää tällä reissulla.

Suomi kokoontuu seuraavan kerran 1.4. kotimaassa pelattavien EM-jatkokarsintojen alla. Unkarista saatiin Miettisen mukaan paljon hyviä eväitä karsintaa ajatellenkin.

- Sen enempää avaamatta on tiettyjä asioita, joissa aiomme olla karsinnan parhaita ja niitä tuli täällä esiin. Mukana oli myös hiukan vähemmän ryhmässä olleita pelaajia, joista jokainen osoitti haluavansa taistella tosissaan paikasta karsintajoukkueessa. Tämä on hieno ja positiivinen asia; meillä on tärkeää olla laaja rinki josta valita, sillä aina voi tulla loukkaantumisia.

Edessä olevat viikot ovat nyt myös erittäin tärkeitä.

- Naisten Liiga alkaa nyt maaliskuussa. Toivotaan että kaikki pelaajat saavat hyvin peliaikaa ja hyvää harjoitusta ja ennen kaikkea pysyvät terveinä ja pelikunnossa.

Katso Tuulia Mikkolan haastattelu ottelun jälkeen artikkelikuvan videolinkkiä klikkaamalla.

Unkari – Suomi 0-6 (0-2)
24. 0-1 Tuulia Mikkola
40. 0-2 Jutta Rantala
58. 0-3 Jasmin Leppioja
60. 0-4 Anna Olmala
66. 0-5 Mikkola
68. 0-6 Leppioja

Suomen kokoonpano:
23 Lotta Rosenström
4 Eerika Hämäläinen >> 46. 3 Inka Kaivola
5 Laura Kölhi >> 46. 2 Julia Haikonen
6 Saara Lappalainen (C) >> 46. 11 Wilma Spets
7 Kaisla Karppinen
9 Jutta Rantala >> 68. 14 Mette Barck
10 Tuulia Mikkola >> 15 Leila Haapea
16 Sanni Ojanen
17 Anna Olmala
18 Nea Nyrhinen
19 Henna Tenkanen >> 46. 20 Jasmin Leppioja

Vaihdossa:
12 Annika Laihanen
8 Satu Rousti

  • T1999