U19-pojat nimetty syyskuun Slovakia-otteluihin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U19-poikien maajoukkueen loppusuora valmistautumisessa kohti marraskuussa alkavia EM-karsintoja käynnistyy syyskuun alussa pelattavalla kaksoismaaottelulla Slovakiaa vastaan.

Joukkueen edellinen tapahtuma oli kesäkuun alussa pelattu Baltic Cup ja nyt päävalmentaja Kai Nyyssönen joukkueineen lähtee hiomaan kuvioitaan kuntoon karsintoja ajatellen.

- Nyt katseet ovat tiukasti kohti karsintaa ja Slovakia-ottelut valmistavat meitä nimenomaan siihen. Toki koko vuosi valmistaudutaan karsintaturnaukseen ja meillä on alla hyvä Baltic Cup, josta on nyt mukava päästä jatkamaan, Nyyssönen kertoo.

- Saamme siitä hyvän lähtökohdan ja nyt meillä on näiden otteluiden jälkeen vielä lokakuussa kansainvälinen turnaus Valkeakoskella ennen Tanskan EM-karsintaturnausta. Tilanne on sikäli oikein hyvä, että joka kuukaudelle on tapahtumat.

Nyyssönen on nimennyt joukkueensa Slovakia-otteluihin ja mukana on tuttuja nimiä, joskin hiukan uuttakin väriä.

- Tilanne tietysti elää. Maximus Tainio on ollut pitkään sivussa, mutta nyt alkaa olla valoa tunnelin päässä hänen suhteensa. Myös Benjamin Hiekkasen tilanne on se, että hän ei ihan vielä ole pelikunnossa, Nyyssönen toteaa.

- Sikäli ryhmä on nyt vähän erilainen, että mukana on kolme maalivahtia ja muutoksia on muutamia muutenkin. Niklas Linke tulee nyt mukaan, samoin hyviä otteita HJK:ssa esittänyt Santeri Väänänen ja myös Elias Mastokangas on pitkästä aikaa ryhmässä. Muutoksia on tapahtunut myös sikäli, että pelaajat ovat jonkin verran vaihtaneet joukkueita kesän aikana.

Kaiken kaikkiaan Nyyssönen on nyt kokoontuvaan ryhmään tyytyväinen.

- Tietyille pelipaikoille meillä on todella kovaa kilpailua, joillekin muille paikoille voisi toivoa olevan yhtä paljon, mutta kaikkiaan tämä on hyvä ryhmä. Nyt pyritään löytämään oikeita pelaajapareja ja oikeita linjoja pelaamiseen, jotta olemme valmiina karsinnoissa – niissä jokainen peli on tärkeä.

Slovakiasta Nyyssönen odottaa tähän saumaan kovaa ja ennen kaikkea hyödyllistä vastusta.

- Slovakia on rankingin 15. eli ensimmäinen maa, joka jää kakkoskoriin. Heillä on myös ollut turnaus viimeksi toukokuussa ja uskon, että edessä on haastavat ja hyvät ottelut.

Slovakia-ottelut pelataan Sauvossa ja Kauniaisissa, joissa kummassakin kentällä on jalkapallonurmi.

- Jalkapallonurmella pelaamme myös karsinnat, joten pelaamme kaikki syksyn ottelumme samalla alustalla, Nyyssönen taustoittaa.

- On mukava päästä pelaamaan näillä paikkakunnilla. Sauvossa seurayhteisö on tehnyt kovasti töitä ja sama on Kauniaisissa. Ehkä juuri jalkapallonurmi on ollut auttamassa nosteessa. Toivotaan että saadaan hyvin yleisöä paikalle ja hyvät tapahtumat. Tavoitteena on pystyä tarjoamaan katsojille vähän makua siitä, mitä on hyvätasoinen eurooppalainen juniorijalkapallo.

Ottelut:
Pe 6.9.2019 klo 17.30 Suomi – Slovakia Hakkispaana, Sauvo
Ma 9.9.2019 klo 18.00 Suomi – Slovakia Kauniaisten keskuskenttä

Pelaajat Slovakiaa vastaan:
Niklas Linke (mv) 1.FC Mönchengladbach
Julius Schmid (mv) Holstein Kiel
Viljami Sinisalo (mv) Aston Villa FC
Terry Ablade Fulham FC
Oliver Antman FC Nordsjælland
Robbie Azodo FC Honka
Daniel Enqvist Åtvidabergs FF (nimettiin Julius Perälä TPS tilalle 3.9.)
Pyry Hannola FC Midtjylland
Joel Laitinen PEPO
Kevin Larsson HIFK (nimettiin Julius Tauriainen SC Freiburg tilalle 1.9.)
Elias Mastokangas FC Inter
Tony Miettinen FC Nordsjælland
Noah Nurmi Esbjerg fB
Otto Ollikainen TPS
Patrik Raitanen Fortuna Sittard
Oskari Sallinen FC Groningen
Arlind Sejdiu FC Honka
Jeremiah Streng SJK
Anssi Suhonen Hamburger SV
Maximo Tolonen SJK
Santeri Väänänen HJK
 

  • P2001