Takaisin
29.6.2018 klo 16.59

U19-poikien EM-lopputurnausjoukkueet esittelyssä

Jaa:

Kun Italian A-maajoukkue karsiutui Venäjän MM-lopputurnauksesta, putosi vastuu Azzurrin menestyksestä alle 19-vuotiaiden poikien harteille. Tämä ikäluokka on kuitenkin valmis haasteeseen ja saapuu 16.7. alkaviin Suomen EM-kisoihin yhtenä ennakkosuosikeista.

Kertoo paljon Italian U19-maajoukkueen tasosta, että sen runko koostuu pitkälti Serie A ja Serie B seurojen pelaajista. Historian saatossa maan U19-pojat ovat juhlineet EM-kultaa vuonna 2003, kun vuosina 2008 ja 2016 Italia jäi hopealle.

 

Tietysti menneisyyden pelaajat eivät pysty auttamaan vuosien 1999 ja 2000 ikäluokkaa. Tässä ryhmässä riittää silti ratkaisijoita omasta takaa.

 

Maalivahtiosasto on vankalla pohjalla, siitä pitävät AC Milanin Alessandro Plizzari ja Fiorentinan Michele Cerofolini huolen. Plizzari on kaksikosta todennäköinen ykkösvaihtoehto maaliin. 18-vuotias veräjänvartija pelasi viime kaudella lainalla Ternanan paidassa Serie B:tä 20 ottelun verran. Cerofolini puolestaan toimi koko kauden Fiorentinan kakkomaalivahtina. Mainittakoon, että vuonna 1999 syntynyt AC Milanin Gianluigi Donnarumma on nykyisin Italian A-maajoukkuepelaaja, eikä häntä nähdä Vaasassa ja Seinäjoella.

 

Italian puolustusta johtaa Atalantan Alessandro Bastoni, joka debytoi Serie A:ssa jo edellisellä kaudella. Yhteensä 19-vuotias toppari on saanut vastuuta Italian pääsarjassa seitsemässä ottelussa. Bastoni on myös maaotteluissa Italian joukkueen kokeneimpia pelaajia, sillä hän on edustanut maataan jokaisessa ikäluokassa.

 

Keskikentällä päävastuun kantavat Sassuolon Davide Frattesi sekä U19 joukkueen kapteeni Filippo Melegoni (Atalanta). Oikea puolustaja Antonio Candela (Genoa) ja Melegoni olivat ainoat Italian pelaajat, jotka pelasivat jatkokarsintavaiheessa kaikki Italian kolme ottelua kokonaan.

 

Hyökkäyksessä Italialla on useita vaarallisia vaihtoehtoja. Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on 18-vuotias Moise Kean, joka debytoi Serie A:ssa jo vuonna 2016, kun hän puki Juventuksen paidan päällensä Pescaraa vastaan tullen kentälle Mario Mandzukicin tilalle. Samalla Keanesta tuli Euroopan TOP4-sarjojen ensimmäinen pelaaja, joka oli syntynyt 2000-luvulla. Samalla kaudella syntyi myös uran ensimmäinen maali Serie A:ssa.

 

Viime kaudella Kean pelasi lainalla Hellas Veronan joukkueessa, jossa hän teki neljä maalia yhdeksässätoista ottelussa Serie A:ssa ennen loukkaantumistaan helmikuun lopussa. Kean missasi loukkaantumisen takia Serie A:n maalis-toukokuun ottelut sekä U19 Italian EM-jatkokarsinnan. Hänet on kuitenkin valittu U19 Italian EM-lopputurnaukseen valmistavalle viimeistelyleirille. Keanin agenttina toimii itse Mino Raiola, joka edustaa myös Zlatan Ibrahimovicia, Paul Pogbaa ja Mario Balotellia.

 

Italian hyökkäyksen pelaajista mainittakoon vielä Gianluca Scamacca (Sassuolo), Enrico Brignola (Benevento) sekä Andrea Pinamonti (Inter), jotka kaikki pelasivat viime kaudella Italian pääsarjaa. Heistä Brignola osui maaliin kolmesti ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä.

 

Scamacca kantoi EM-jatkokarsinnassa Italian maalintekovastuun, kun Kean ei ollut joukkueessa. Peräti 195-senttinen keskushyökkääjä teki Italian seitsemästä maalista kaikkiaan viisi ja oli samalla yksi koko jatkokarsintavaiheen parhaita maalintekijöitä Euroopassa. Monipuolinen Scamacca on erityinen uhka ilmassa, sillä hän on hyvin vahva pääpelaaja.

 

Taitoa, johtajuutta ja maalintekovoimaa Italialta siis löytyy. Azzurri selvitti tiensä EM-lopputurnaukseen Vaasaan ja Seinäjoelle vakuuttavasti. EM-alkukarsinnassa joukkue voitti lohkonsa puhtaasti maalierolla 9-3. Tiellä kaatuivat Ruotsi, Moldova ja Viro. Jatkokarsinnassa haaste oli suurempi, mutta se ei estänyt ennakkoluulotonta ryhmää. Italia kaatoi avauspelissä Kreikan (2-0), ja toisessa ottelussa Puolan (4-3) jännittävien vaiheiden jälkeen. Kaksi voittoa varmistivat Italian lohkovoiton ja paikan EM-lopputurnaukseen. Alkulohkon kolmannessa ottelussa Italia tasasi pisteet Tsekin kanssa 1-1.

 

Italia ei ole pelannut kevään EM-jatkokarsintojen jälkeen yhtään virallista harjoitusottelua ennen lopputurnausta. Joukkue leireilee kesä-heinäkuussa suljettujen ovien takana Milanellon harjoituskeskuksessa.

 

EM-lopputurnauksen ennakkosuosikkeihin kuuluva Italia arvottiin A-lohkoon yhdessä Suomen, Norjan ja Portugalin kanssa. Suomen ja Italian välinen EM-lopputurnauksen avausottelu pelataan maanantaina 16. heinäkuuta klo 20 Vaasan stadionilla.

 

Lue EM-kisasivustolta myös Portugalin, Turkin ja Norjan esittelyt. Loput maat, eli Ukrainan, Ranskan ja Italian vastaavat julkaistaan vielä ennen lopputurnauksen avauspäivää.