U17-tytöt taistelevat EM-kisojen välieräpaikasta Hollantia vastaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U17-tyttöjen maajoukkue kohtaa tiistaina Liettuassa pelattavan EM-lopputurnauksen viimeisessä alkulohkon ottelussaan Hollannin. Voitolla ikäluokan arvokisadebytantti Suomi etenee EM-kisojen välieriin, ja taistelee paikasta Uruguayn MM-kisoissa.

Ennen lohkon päästökierrosta Hollanti ja Saksa ovat neljässä pisteessä pelattuaan keskinäisen ottelunsa tasan, Suomella on Liettua-voitosta kolme pistettä ja järjestäjämaa on nollilla. Suomi tarvitsee Hollanti-ottelusta voiton edetäkseen jatkoon.

- Tämä joukkue on oppinut selviytymään vaikeista paikoista. EM-jatkokarsinnassa ennen Ranskan kohtaamista jännitys oli ottaa vallan, mutta joukkue ei murtunut, vaan ryhtyi pelaamaan. Siitä jäi pelaajille vahva muistijälki, ja he ovat oppineet luottamaan vahvuuksiinsa. Uskon tähän joukkueeseen, se uskaltaa pelata kovassakin paikassa, päävalmentaja Marko Saloranta sanoo. 

Suomi on kaivanut yksityiskohdista etuja puolelleen. Suomen prosessi rasituksen ja palautumisen seurannan osalta on pitkällä ja vastustajan peli on jälleen avattu yksityiskohtia myöten. 

- Meillä on erittäin tarkka kuva Hollannista. Valmentaja Jonne Kunnas on tehnyt tarkkailijatiimimme kanssa loistavaa työtä. Meillä on varasuunnitelma myös Hollannin todennäköisiin pelisuunnitelman muutoksiin. Suomen joukkueen kyky omaksua olennaisia asioista vastustajasta rikkomatta omaa peliään on korvaamaton, Saloranta sanoo. 

Hollannille riittää ottelusta tasapeli, mikä tulee Salorannan mukaan näkymään pelissä. Merkittävää on, että Hollannin selkeä ykkösmaalivahti Claire Dinkla sai Saksa-ottelussa punaisen kortin. Odottamaton maalivahdin muutos ei voi Salorannan mukaan olla vaikuttamatta Hollannin pelaamiseen.

- Hollanti yrittänee huolehtia kenttätasapainostaan minimoiden isoimmat riskit. Maalivahti Lois Nienhuis on kokematon. Hän on pelannut jatkokarsinnassa ainoastaan yhden ottelun ja täällä EM-turnauksessa puolikkaan pelin. Ottelu tulee olemaan hänelle henkisesti kova paikka. 

Suomen maalivahtivalmentaja Eemeli Reponen on purkanut Hollannin maalivahtipelin yksityiskohtaisesti. 

- Suomen hyökkääjillä on tieto, mitä heillä on vastassaan ja missä heikkoudet piilevät, Saloranta päättää.

Toisessa lohkossa välieräpaikasta taistelevat Espanja, Puola, Italia ja Englanti. EM-lopputurnauksen kolme parasta pääsee marraskuussa FIFAn ikäluokan MM-kisoihin Uruguayhin. EM-turnauksen välierät pelataan 18.5., EM-finaali sekä kolmas MM-turnauspaikka ratkotaan 21.5. 

Tiistaina 12.5. kello 19.00 Stadium of Marijampole football club, Hollanti – Suomi 

Lue kisauutiset ja tilastot UEFA:n sivuilta >>

  • T2001