U17-tytöt nimetty Portugali-otteluihin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

EM-jatkokarsintaan valmistautuva U17-tyttöjen maajoukkue matkaa maaliskuun alussa Portugaliin, jossa edessä on kaksoismaaottelu emäntämaata vastaan.

Päävalmentaja Marko Saloranta on nimennyt joukkueen Portugaliin ja mukana on myös pari uutta nimeä. TPS-toppari Daniela Sandäs ja JyPK:n laitapelaaja Niia Salminen lunastivat paikkansa ryhmässä pitkälti tammikuun leirin perusteella.

- Kumpikin on ollut erittäin lähellä ryhmää jo aiemminkin ja heillä oli todella hyvä leiri. On mielenkiintoista päästä näkemään heidät nyt ensimmäisissä maaotteluissaan, Saloranta toteaa.

Edessä olevat ottelut ja niiden ympärillä järjestettävä leiri ovat Salorannan mukaan äärimmäisen tärkeitä. Joukkue kokoontuu ensimmäisiin harjoituksiinsa jo Suomessa ja matkaa sitten kohti Portugalia.

- Meillä oli edellisellä leirillä paljon loukkaantumisia, joten nämä ovat nyt tosi arvokkaat viisi päivää. Heti leirin jälkeen nimetään sitten jo joukkue jatkokarsintaan, Saloranta muistuttaa.

- Saamme otteluitten lisäksi harjoiteltua hyvin. Toki se on myös tärkeää, että pääsemme luonnonnurmelle tässä vaiheessa vuotta ennen karsintapelejä.

Portugalin kohtaamisesta vastaavassa vaiheessa on kokemusta jo vuoden takaa vuotta vanhemman ikäluokan osalta ja tältä pohjalta Salorannan odotukset ovat korkealla.

- Portugali on hyvä joukkue, viime vuonna vastaavat pelit olivat hyvin tasaisia. Se on varmasti meille sopiva vastustaja tähän kohtaan, sillä tarvitsemme nimenomaan kovat ottelut nyt. Portugali pelaa ehkä hiukan eri ryhmityksellä kuin jatkokarsinnan avausvastustaja Itävalta, mutta pelaamisessa on paljon samaakin.

- Kaiken kaikkeaan olen erittäin tyytyväinen, että pääsemme nämä ottelut pelaamaan.

Ottelut 
Ti 5.3. klo 15.00 Portugali – Suomi Rio Maior
To 7.3. klo 11.00 Portugali – Suomi Entroncamento
alkamisajat paikallista aikaa.

Joukkue Portugaliin:
Ella Kelloniemi HFA Märsky
Aino-Kaisa Kainulainen JyPK
Daniela Sandås TPS
Suvihelmi Oksanen HFA Märsky
Helmi Vapola HFA Märsky
Ella Burton PK-35
Iida Laine HFA Märsky
Veera Hellman HFA Märsky
Minttu Ylikraka MuSa
Vilma Koivisto Piteå IF
Tiia Pohjanen ONS
Noora Hämäläinen Ilves
Niia Salminen JyPK
Vivi Vuorio HFA Märsky
Riikka Lilja JyPK
Aada Nurmi EuPa
Elina Mankki HFA Märsky
Ria Karjalainen HFA Märsky
Viivi Kortelainen Pallokissat
Sara Sievistö Rovaniemi United

  • T2002