U17-tytöille tappio Tanskaa vastaan maalijuhlissa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U17-tytöt (2002) kärsivät 3-4 (2-1)-tappion Tanskalle tuplamaaottelun toisessa osassa.

Tanska vei joukkueiden edellisen kohtaamisen keskiviikkona 2-0-lukemin. Sitä edellinen oli päättynyt heinäkuussa 5-3, joten runsasmaalinen taisto ei ollut varsinaisesti jättiyllätys.

 

- Tavoitteemme tänään oli saada pelaamisemme lähemmäs sitä tasoa, mitä se oli heinäkuussa PM-turnauksessa. Pelasimme silloin hyvin ja voitimme Englannin. Tulos jäi tänään ottamatta, mutta pelimme oli aivan eri näköistä kuin keskiviikkona. Pystyimme ottamaan selkeän askeleen eteenpäin, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla oli paljon hyvää, päävalmentaja Marko Saloranta kertasi.

 

- Pystyimme määrittämään pelin tempoa, jolloin tekeminen ei ollut niin raskasta fyysisesti kuin ensimmäisessä pelissä. Loimme maalipaikkoja ja onnistuimme murtautumisessa. 

 

Suomi siirtyi johtoon 11. minuutilla. Noora Hämäläinen aloitti prässin ja pakotti vastustajan vaikeaan paikkaan. Pallo palautettiin maalivahdille ja Jessica So puolestaan lähti prässäämään ja pääsi palloon ennen vahtia. So kiersi hänet ja sijoitti pallon tyhjiin. Cornelia Kramer tasoitti kolme minuuttia myöhemmin, mutta keskiviikkona Suomi-paidassa debytoinut Wilma Forsblom laukoi 16-rajan takaa kotijoukkueen uudelleen johtoon.

 

- Meidän puolustuksessa tapahtui omissa maaleissa virheitä, mutta ne olivat sen verran pieniä, että pystymme korjaamaan niitä. Tanska ei onnistunut ampumaan puolustustamme ihan hajalle, tekemisemme oli ryhdikkäämpää kuin ensimmäisessä pelissä.

 

Tanska tasoitti pelin toisen puoliajan alussa, mutta Suomi uusi johtonsa lukemiin 3-2 vain kolme minuuttia edellisestä. Iida Mykkänen leikkasi laidaltaan keskelle vastustajan puolustuslinjan eteen, eteni hieman poikittain ja syötti väliin. Vivi Vuorio ehti palloon juuri ennen maalivahtia ja jatkoi pelivälineen verkon perukoille.

 

Tanska onnistui kuitenkin tasoittamaan reilun tunnin kohdalla nopeasta hyökkäyksestä ja iski vielä voittomaalin neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

 

- Meillä on edessä paljon hienosäätöä ja kehitettävää. Tämän pelin jälkeen on kuitenkin paljon helpompi lähteä karsintoihin kuin sen keskiviikkoisen. Tänään oli useita onnistujia, joten valinnat karsintajoukkueeseen vaikeutuivat positiivisella tavalla, luotsi päätti.

 

U17-tyttöjen seuraava tapahtuma on EM-alkukarsinta Montenegrossa 22.-28.10. Vastaan tulevat Romania, Montenegro ja Italia.

 

Suomi-Tanska 3-4 (2-1)

11’ 1-0 Jessica So

14’ 1-1 Cornelia Kramer

17’ 2-1 Wilma Forsblom

50’ 2-2 Rebakka Frost

53’ 3-2 Vivi Vuorio

63’ 3-3 Cornelia Kramer

86’ 3-4 Sofie Hornemann

 

Suomen kokoonpano:

1 Ella Kelloniemi 

3 Alina Koulik

6 Vilma Koivisto (C)

7 Iida Mykkänen ->> 73. 5 Ella Burton  

8 Ilona Anttonen 

11 Vivi Vuorio 

13 Minttu Ylikraka 

17 Helmi Vapola

18 Noora Hämäläinen ->> 73. 10 Viivi Kortelainen  

19 Jessica So ->> 64. 21 Sophie Maidell

20 Wilma Forsblom

 

Vaihdossa:

12 Meri Hämäläinen

2 Inari Salo

14 Aada Nurmi 

15 Iida Laine

16 Riikka Lilja 

 

Ei kokoonpanossa:

Aino-Kaisa Kainulainen 

Suvihelmi Oksanen 

Ria Karjalainen

 

  • T2002