U17-pojille viime hetken tappio Venäjää vastaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen alle 17-vuotiaat (2001) pojat kärsivät Minskin turnauksen ensimmäisessä sijoitusottelussaan 0-1 (0-1)-tappion Venäjälle.

Suomen joukkue ei ollut onnistunut ennen perjantaita tekemään turnauksessa maalia ja samat ongelmat jatkuivat Venäjää vastaan. Takaisku sattui pahimpaan aikaan, sillä Venäjä iski maalin tuomarin antamalla lisäajalla. Miroshnichenko ujutti pallon maalille ja se livahtikin etukulmasta verkon perukoille. Näin ollen Suomi pelaa turnauksen päätöspelinsä heti huomenna klo 12 paikallista aikaa, kun taas Venäjä saa yhden välipäivän.

- On suuri pettymys, ettemme tehneet vieläkään maalia. Karmea putki sai jatkoa. Neljän pelin maalittomuuteen on tietysti monia syitä. Tällaisessa turnauksessa ei paljon harjoitella ja uskon, että olisimme muutamalla harjoituksella pystyneet vaikuttamaan asioihin. Tämä oli meille turnauksen hankalin peli. Taistelimme paitsi Venäjää myös väsymystä vastaan. Jouduimme tarkkaan miettimään ketkä aloittavat ja kauan pelaajat voivat pelata. Toki tilanne on kaikille joukkueille sama, päävalmentaja Erkka V. Lehtola totesi.

Suomi loi muutamia maalipaikkoja, mutta hyökkäyksessä on selkeä kehityskohde. Esimerkiksi lupaavia vastaiskupaikkoja ei saatu vietyä viimeistely-yritykseen saakka.

- Hienoa oli se, että saimme vastaamme juuri Venäjän. Kyseessä on varmasti parempi joukkue kuin muutama lohkojumbo täällä. Saimme tiukan testin siitä, mihin pystymme. Puolustimme sitkeästi. Ensimmäinen puoliaika oli meidän näköistä jalkapalloa ja olimme riittävästi kuskin paikalla. Siinä, että se johtaisi johonkin, on vielä opettelemista.

Suomi ja Venäjä kohtasivat edellisen kerran viime syksynä Myllykoskella. Lehtolan suojatit nappasivat tuolloin Maximo Tolosen maalilla 1-0-voiton ja etenivät lopulta EM-jatkokarsintaan. Venäjä jäi alkulohkoon ja tällä kertaa joukkue olikin muuttunut melko radikaalisti aina valmentajasta lähtien.

Kapteeni Noah Nurmi joutui jättämään joukkueen loukkaantumisen vuoksi jo aiemmin. Myöskään tänään sivussa olleet Kevin Larsson, Otto Ollikainen ja Albin Sahiti tuskin pelaavat huomenna. Suomi pelaa viimeisen ottelunsa lauantaina klo 12 (klo 11 Suomen aikaa) Kazakstania vastaan.

Suomi-Venäjä 0-1 (0-0)
80’ 0-1 Miroshnichenko

Suomen kokoonpano:
12 Julius Schmid 
4 Patrik Raitanen 
5 Benjamin Hiekkanen 
6 Oskari Sallinen 
9 Terry Ablade ->> 54. 13 Joona Viskari   
10 Maximo Tolonen (C)
11 Pyry Hannola ->> 54. 8 Joel Karlström 
16 Joel Laitinen ->> 41. 21 Taneli Hämäläinen
17 Elias Mastokangas 
19 Arlind Sejdiu ->> 63. 3 Saku Heiskanen 
20 Matias Rale ->> 54. 14 Sami Sipola 

Vaihdossa:
1 Viljami Sinisalo 

Ei kokoonpanossa:
2 Noah Nurmi
7 Kevin Larsson
15 Otto Ollikainen
18 Albin Sahiti 

  • P2001