U17-pojat voittoon Ukrainasta

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U17-pojat (2002) voittivat Minskin turnauksen ensimmäisessä sijoitusottelussaan Ukrainan 2-1 (2-0). Suomen maalit tekivät Naatan Skyttä ja Eetu Rissanen.

Suomi sai otteluun mainion alun. Lassi Forss pelasi vasemmalta lyhyen syötön Juho Kilolle, jonka chippi pystyyn oli erinomainen. Naatan Skyttä oli vauhdissa ja nosti pallon maalin kattoon ja Suomen johtoon vajaan vartin kohdalla. Kilo pelasi pallon uudelleen pystyyn vain muutamia minuutteja myöhemmin, mutta Eetu Rissanen ei saanut vetojalkaa tarpeeksi vapaaksi puolustuksen välissä.

 

Vajaan puolen tunnin kohdalla Kilo haki laidalta matalalla syötöllä omia maalilta, mutta syöttö viuhui läpi pelaajamassasta. Ukrainalaiset pääsivät toisessa päässä laukomaan, mutta yli maalin.

 

Päivän voitto-osuma nähtiin 38. minuutilla. Maalivahti Matias Niemelä löysi keskikentältä Kilon, joka jatkoi taitavasti pallon oikeaan laitaan. Viljami Aittokoski ajoi kulmaan ja syötti keskelle. Rissanen oli paikalla ja viimeisteli maalin edestä 2-0-lukemat.

 

Santeri Väänänen keskitti 47. minuutilla kulmapotkun vasemmalta taka-alueelle. Toppari Tony Miettinen oli paikalla, mutta pusku suuntautui yli maalin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Väänänen löysi Rissasen, joka pelasi maalille. Eetu Mömmön laukaus blokattiin kulmaksi.

 

Ukraina pääsi kaventamaan reilun tunnin kohdalla. Pelaaja murtautui oikealta ja keskitti päätyviivalta. Pusku rangaistuspilkun tuntumasta ohitti Niemelän Suomen maalilla.

 

Takaiskumaali ei vaikuttanut Suomen peliin. 72. minuutilla Kaarlo Rintamäki ja Lauri Kesti juonivat paikan, mutta Kilon jatko maalin edestä blokattiin. Toisessa päässä Leo Ussher katkoi Ukrainan hyökkäyksen oikealta. Väänänen nousi vielä hyökkäykseen ja Kesti yritti lisätä johtoa keskeltä, mutta maalivahti veti pidemmän korren ja näin ottelu päättyi 2-1-lukemiin.

 

- Saamme olla tänään merkittävästi iloisempia kuin torstaina Tadzhikistan-ottelun jälkeen (0-2-tappio). Peliimme mahtui yksi heikko 10-minuuttinen, mutta muuten ottelu oli kontrollissamme alusta loppuun. Tämä oli erittäin ehjä esitys meiltä, päävalmentaja Erkka V. Lehtola kehui.

 

- Heikomman jakson aikana he tekivät maalin, kun olimme juuri vaihtaneet molemmat topparit. Vaihdot oli tehtävä vammariskin vuoksi, eikä kentälle tulleen kaksikon paikka ollut helppo. Pojat pääsivät sitten kyllä pian peliin mukaan, eikä Ukrainan maali aiheuttanut loppuotteluun mitään paniikkia. Pelasimme viimeisen kympin kypsästi, emme antaneet heille juurikaan mahdollisuuksia. 

 

Tappio Tadzhikistanille torstaina oli siis joukkueelle sekä pelillisesti että tuloksen puolesta pettymys.

 

- Puolustamisemme oli tänään napakampaa ja pääsimme nopeammin luomaan painetta heidän pallolliseen pelaajaan. Olimme koko ajan hereillä ja syöttämisen laatumme oli tänään kohdallaan. Myös molemmat maalimme lämmittävät mieltä, ne olivat hienoja. Ensimmäinen maali oli sitä mitä voimme parhaimmillaan tehdä, Lehtola totesi.

 

Lehtola kehui päivän pelistä erityisesti keskisektorin toimivuutta. Maalivahti Niemelästä lähtien topparit, keskikenttäpelaajat ja hyökkäys olivat näkyvissä rooleissa.

 

Suomi päättää turnauksen maanantaina kohtaamalla voittajan ottelusta Liettua-Moldova. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 11.10.

 

- Kuten ennen turnausta totesimme, kolmen asian on onnistuttava. Haluamme kehittää pelaajia, voittaa otteluita ja palauttaa pelaajat takaisin terveinä, kuorma ei saa kasvaa kenellekään liian isoksi.

 

Suomi-Ukraina 2-1 (2-0)

14’ 1-0 Naatan Skyttä

38’ 2-0 Eetu Rissanen

64’ 2-1

 

Suomen kokoonpano:

1 Matias Niemelä     

2 Juho Lehtiranta ->> 41. 19 Eetu Mömmö                                                                                                                                       

4 Tony Miettinen ->> 62. 17 Leo Ussher

5 Ville Koski ->> 62. 21 Juho Pietola 

6 Juho Kilo 

8 Santeri Väänänen (C)

9 Eetu Rissanen  ->> 70. 14 Matti Peltola

10 Naatan Skyttä 

13 Kaarlo Rintamäki  

15 Lassi Forss FC 

18 Viljami Aittokoski ->> 70. 3 Lauri Kesti

 

Vaihdossa:

12 Matias Riikonen 

11 Santeri Mäkinen                         

16 Adam Marhiev 

22 Pauli Katajamäki 

 

Ei kokoonpanossa:

7 Samuel Anini Jr (loukkaantunut)

20 Nooa Laine  (loukkaantunut)

  • P2002